Omalla kohdalla on läheltäpiti-tilanteita ollut oikeastaan melko vähän. Kemoran kisassa ei ollut käytännössä yhtään, vaikka ajoin siellä 6sek paremmat ajat kuin edellisellä kerralla. Joskus on toki etunen, joskus takanen lipsunut. Kuitenkin kaikenkaikkiaan melko pienellä riskillä ajanut, yleensä olen ihan hyvin jaksanut keskittyä ajamiseen ja fysiikkakin kestänyt. Motopark on ainoa rata missä olen oikeasti väsynyt ja nopeasti, johtuen monista voimakkaista jarrupaikoista.
Kyseisenä päivänä kun kaaduin Motoparkissa, ajoin hevosenkenkään väärällä linjalla, seurauksena hieno highside.. ilman kaatoa siis. Ajoinpa sitten varikolle ja tarkistin rengaspaineet koska ei ole yleensä noin käynyt. Muutama tunti tästä ajoin sitten sen shikaanin ulostulon ihan muutaman kymmenen senttiä pitkäksi ja tässä tulos.
Jälkeenpäin oon tottakai miettinyt kaikkea ja nimenomaan toi mitä Jyrki mainitsi niin pitää paikkansa. Kyllä sitä ajamista on vaan pakko miettiä ja hommat siellä varikolla olla kondiksessa, ja varsinkin se ettei tahkoa 7 settiä päivässä niin että loppupäivä mennäänkin sitten ihan viimesillä voimilla. Varsinkin kun on jo edellinen päivä ajettu..
Ja mitä tuohon "budjettiin" tulee, niin ainakin mulla toi kaato ei pyörän osalta tullut kovinkaan kalliiksi, henkilövahingot menee liikennevakuutuksesta. Toivon tosiaan että kukaan ei ole niin hölmö että menee ajamaan radalle ilman liikennevakuutusta. Ikinä ei tiedä koska sattuu ja tapahtuu, ja esim. mun tapauksessa ei todellakaan ole halpaa lystiä..
En nyt tiedä mihin tää postaus liittyi vai liittyikö mihinkään, kunhan tässä aikani kuluksi jauhan.. ; ) jumppaan sairaalassa homehtuneita aivojani.