Relanderin kanssa taidettiin vaihtaa paikkoja muutamaankin kertaan. Ajo tuntui tosi hyvältä.
Olikohan se sitten seitsemäs kierros kun kisa loppui takalenkillä ennen ylämäkeä olevassa vasurissa. Tulin moottorijarrupaikkaan ja kun nostin kytkimen niin sain ilokseni huomata, että laite on vapaalla tai välivapaalla. Mä en käsitä vieläkään miten se on voinut mennä vapaalle kun siinä kohtaa vedetään kolmoselta kakkoselle. No siinä vaiheessa oli myöhäistä tehdä mitään ja tuloksena katkoin pari nuorta puuta kohtuullista vauhtia vastaan tulleesta ryteiköstä. Muistikuvat on lähinnä, että nyt kohta sattuu, mutta ei se sitten sattunutkaan. Pyörälle ei käynyt mitään ja kuskille jäi fiilikseksi kovan luokan harmitus, että kisa loppuu tuollaiseen mokaan.
Ensi kaudelle jäi kova nälkä ja kisa opetti erittäin paljon. Nyt konkretisoitui ne paikat missä kohden häviän niitä sekunteja ja mistä saan aikaa tuolla radalla parannettua.
Itselläni lähtö epäonnistui, mikä aika harvinaista. Mutta sitten sain kuitenkin ajamalla pari menettyä paikkaa takaisin + muutaman muunkin siinä tiimellyksessä. Sijalta 27 lähdettiin ja maaliviiva tuli ylitettyä sijalla 16. Pisteet jäivät saamatta, mutta taso oli niin kova, että tuotakin pidän varsin kelpona saavutuksena omaan tasooni nähden.
Tuo ulosajosi taltioitui sekä etu- ja takakameraan, katselin äsken ne läpi. Muutamassa kohti kamera pätkäisee, ilmeisesti liian vähän fyllejä.
Koskaan ei ole ollut noin hauska kisa. Ohitteluja tuli varmaan reilusti yli 30 ja ohiteltavanakin sain olla sen 10-15 kertaa. Loistavan hauska kisa. Tavoitteet vauhdin suhteen täyttyivät. Aika-ajoon asetettu tavoite matala 1:36 realisoitui tulokseen 1:36.0 ja kisan tavoite, alle 1:35 toteutui lukemalla 1:34.7. Fiilikset aika korkealla, koska tuo paras aika tuli täysin väsyneenä toiseksi viimeisellä kierroksella. Ensi kaudeksi, mikäli Motoparkissa ylipäätään voi ajaa, tavoitteeksi voi asettaa 1:33 alkuisen. Maagiseen 1:30!!! alitukseen tarvitaankin sitten vähän pirteämpi peli. Videoista näkyy kuinka turpaan tulee huolella suorilla, ei vaan pieni laite jaksa läskejä kuljettaa.
Jyrki paukutteli sitten ihan omille lukemilleen näytösluotoisesti ja Jokkiksen uusi rataennätys kirjataan lukemiin 1:28.788. En varmasti paljoa arvaile väärin, jos veikkaan Jyrkiä aika vahvaksi mitalliehdokkaaksi ensi vuoden B-superbikeen, ehkä jopa voittajaksi. Sen verran kovaa oli meno ja kehityskäyrä nousujohteinen. Me tavalliset kuolevaiset jatkamme köröttelyjä tuossa omassa somassa luokassamme.
Mukavasti oli ensikertalaisia ja luokan suosio näyttää vankalta. Ilahduttavaa oli huomata naistenkin löytäneen itsensä kisoihin. Lehtisen Minna kävi hyvän taiston Karin kanssa ja voitti lopulta Karin. Miisa Suhonen tuli sijalle 12 ja Anna sijalle 8 B-lähdössä. B-lähdössä ajettiin oikeasti kilpaa ja sitä oli hauska seurata. Tuomo röny Nuorentokin sai viimein itsensä kisaan ja maaliinkin asti ja melkein pokaaleille. Hyvän näköistä taistelua. Päänahkani jäi saamatta, mutta voihan sitä sitten jahtailla jatkossa jos tästä tupeesta on kovasti innostunut hän.
Taavetin lahja ihmiskunnalle, ratojen pelle peloton vei B:n voiton ajalla 1:37.319 ja voitto tuli tiukan taistelun jälkeen. Suosittelen kaikkia kokeilemaan. Jyrkin aikoihin harva tulee elämässään yltämään, vaikka alla olisi MotoGP-kalusto (poikkeuksena ehkä Legend), mutta noihin 1:37 alkuisiin pääsee lahjattomat (kuten minä) kesän, parin treenauksen jälkeen ja lahjoilla siunatut sitten aika paljon nopeammin. Eli voitostakin voi tulla taistelemaan.
Nyt kisapelejä ensi kaudelle hankkimaan ja päivämääriä kalenteriin laittamaan kun ne varmistuvat.
Osallistuneille kiitos ja Esterille myös. Neljä vuotta ja yli 20 kilpailulähtöä Esteri on älynnyt pysyä poissa. Sateettoman Jokkiksen taika on kestänyt siinä missä kaatumattomuutenikin. Tämän vuoden osalta kirjataan lukemaan 463 ratapäivää putkeen nutulleen menemättä. Selitys arassa mielessä ja onnettomissa vauhdeissa.
Kiitän ja kumarran omasta ja yhdistyksemme puolesta niin kilpailijoita kuin kisan mahdollistaneita avuliaita henkilöitä. Erityiskiitos suuresta panostuksesta Savonlinnan pyöräporukoille. Runsaslukuinen joukko oli paikalle saapunut jeesailemaan. Tähän on hyvä kausi päättää, hyvät fiilikset jäivät ymmärtääkseni myös muille.
Jukka Relander
Puheenjohtaja
Moottoripyöräilyn tuki ry