Ihminen on niin kova keksimään asioita, että fossiilisten polttoaineiden korvaaminen vaihtoehtoisella energialla liikenteessä on enemmän kansainvälisen talouden ja byrokratian kysymys, kuin teknisen osaamisen. Ihminen on käynyt kuussa, koska sille oli poliittinen painostus. Ihminen on keksinyt kuvapuhelimen, koska myyntimiehet sanovat, että sellainen oikeasti tarvitaan. Ihminen on keksinyt tietokoneen, koska haluaa simuloida elämäänsä siinä.. ; /
Ei liene epäselvää, että vety / sähkö / uusiutuvan polttoaineen liikenneratkaisut otetaan käyttöön helposti pakon alla, eli silloin kun fossiilisia polttoaineita ei enää ole.
Niin kauan kuin fossiilisia polttoaineita käytetään, olen itse päättänyt käyttää niitä vapaasti haluamani määrän, mutta mahdollisimman taloudellisella tavalla. Kilometrejä en siis ala rajoittamaan vaan pyrin valitsemaan sen koneen oikein. Töihin en kulje SUV:lla 20l/100km kulutuksella, vaan mp:llä 5,2l/100km kulutuksella. Ja tämä on vielä nautittavaa ajoa kiihdytyksineen. Liikenteen saasteiden välittömimmät haitat ovat paikallisia ja sen huomaa ruuhkassa hellepäivänä istuessa, kun tunnet keuhkojesi täyttyvän edellä ajavan kitkeristä pakokaasuista. Sellaisina hetkinä on erittäin vaikea ymmärtää Toyota Priuksen ja vastaavien ajoneuvojen verotuskohtelua suomessa. Hybridillä ruuhkassa istuminen olisi rennompaa ja jos muillakin olisi, ei valoissa tarvitsisi miettiä mahdollista keuhkosyöpäriskiä, tms.
En siis usko yksilön vaikutuksen mahdollisuuksiin näissä asioissa, vaan yhteiskunnan olisi kannettava ympäristöstään vastuu huolellisemmin eikä sysättävä vastuuta yksilöille, jotka sitten hakkaavat päätä seinään "kun ei tästä mitään tule". Vai joko joku näin kirjoitti? En lukenut koko threadia...