Alkaa ST1100-mallit olla jo vähän harvinaisempia, eikä tästä ketjusta ole ehkä enää kovin monelle hyötyä, mutta päivitän silti tällä vähän pidemmällä postauksella. Ensimmäisen vastauksenihan kirjoitin yli 21 vuotta sitten (1.4.2005). Tuolloin olin hankkinut 1999-vuosimallin ST1100 ABS/CBS/TCS:n puolta vuotta aiemmin.
Ajoin sillä vaihtelevasti 2 000–13 000 km/vuosi ja luovuin siitä huhtikuussa 2023. Tuolloin mittarissa oli 115480 mukavaa kilometriä. En luopunut Hondasta siksi, että se olisi mielestäni huono pyörä tai olisin tykästynyt johonkin toiseen enemmän. Syy oli siinä, että pelkäsin menettäväni ajopäiviä ja siksi ostin toisen moottoripyörän. Tämä voi kuulostaa oudolta, joten kerron tarkemmin.
Jos et jaksa lukea pitkälti, niin tässä yhteenveto oppimastani:
1. Merkkiliike ei tarkoita sitä, että siellä tehtäisiin työt oikein ja huolellisesti. Huoltomiehen omistautuminen asialle ja ammattitaito on paljon tärkeämpää kuin liikkeen seinässä oleva logo. Pienemmässä firmassa kulut voivat olla pienemmät, joten myös työveloitus voi olla edullisempi työn laadun ollessa jopa parempi.
2. Aina renkaidenvaihdon yhteydessä pitää varmistaa, että vetolaitteen hammaskehä rasvataan.
3. Huollot tehdään säännöllisesti ja vaikka vähän liian usein.
Ostin siis ST1100 -99:n noin 30000 km ajettuna vuonna 2004. Vuosien saatossa sille tehtiin säännöllisesti perushuollot ja myös joitain ylimääräisiä huoltoja, joiden aika ei huoltokirjan mukaan olisi vielä ollut. Öljyt ja suodatin vaihtuivat joidenkin ajokausien aikana jopa kolmesti, mutta vähintään kerran. Sytytystulpat ja ilmansuodattimen vaihdoin 15 000 kilometrin välein, jarru- ja kytkinnesteet muutaman vuoden välein. Peräöljytkin vaihtuivat suosituksia useammin ja jakohihnan vaihdatin kahdesti. Myös etupumput huollatin. Käytin pyörää vuosien ajan huollossa lahtelaisessa Bikepoint-nimisessä Hondan merkkihuoltoliikkeessä. Kuitenkin sen tekemien työvirheiden vuoksi perän vetolaite ja muita osia piti vaihtaa siinä vaiheessa, kun olin omistanut Pannarin 3 vuotta.
He eivät nimittäin olleet rasvanneet vetolaitteen hammaskehää renkaanvaihtojen yhteydessä, joten kuivana olleet voimansiirron osat olivat menneet pilalle kulumalla ja vääntymällä. Tämä huomattiin, kun pyysin ison huoltotoimeksiannon yhteydessä tutkimaan myös sitä, miksi kiihdytyksen alussa ja lopussa tuntuu välystä.
Korjaamisen hintalapuksi tulisi 1300 euroa, joten huoltomies totesi, ettei pyörää kannata enää korjata. Tämä siitä huolimatta, että he olivat juuri tehneet muut tilaamani työt, joiden hintalappu oli myös samaa luokkaa ja halusivat tietysti maksun myös niistä. Tuossa vaiheessa mittarissa oli 75000 km. Halusin kuitenkin pyörän kuntoon ja tilasin säästösyistä kotimaiselta purkamolta varaosan, joka osoittautui kuitenkin ilman ABS-anturia olevaksi malliksi eli pieleen meni. Jätin sen jälkeen tarvittavien osien hankkimisen merkkiliikkeen tehtäväksi ja minulle jäi pelkkä maksajan rooli.
Tuon remontin valmistumisen jälkeen meni muutama päivä ja ABS-jarrujärjestelmä alkoi antaa vikailmoitusta. Menin liikkeeseen kertomaan asiasta. He ottivat pyörän vastaan ja vajaan viikon kuluttua soittivat minulle, että onkin aika kallis vika kyseessä. Pitäisi nimittäin hankkia uusi ABS-ohjainboksi, joka maksaa pitkälti yli 1000 euroa. Minulle suositeltiin jälleen, että kannattaisi vaihtaa prätkä kokonaan toiseen.
Sen sijaan vaihdoinkin huoltoliikettä. Lahdessa oli parin nuoren miehen pyörittämä firma, johon vein Hondan tutkittavaksi. En päässyt autolla vielä edes kotiin saakka, kun liikkeestä jo soitettiin. Vika löytyikin takapyörän ABS-anturista, joka on jostain syystä ottanut kiinni ABS-hammaskehään. Sen alta puuttui aluslevyjä eli anturi oli liian lähellä kehää, jonka hampaat olivat syöneet anturiin millin-parin uran. Merkkiliike oli asentanut anturin väärin peräremontin yhteydessä. Pyysin hankkimaan ja asentamaan uuden anturin. Olin tyytyväinen, että ongelma ratkesi töineen alle satasella, enkä viitsinyt mennä lähellekään Bikepointia, etten joutuisi ongelmiin lain kanssa, niin paljon ärsytti heidän toimintansa.
Pyörä toimi kivasti, kunnes reilua vuotta myöhemmin matka katkesi moottoritien rampille ollessani kiihdyttämässä matkanopeuteen. Veto loppui eli kierrokset nousivat, mutta vauhti vain hiipui rolinan kera. Pyörä kuljetettiin tutkittavaksi jälleen siihen pienempään huoltofirmaan, jossa on osaamista.
Seuraavana päivänä sain diagnoosin: perä on taas hajalla. Kaikki paikat ovat olleet ihan kuivana ja spoorit ovat antaneet periksi. Oli tulossa jälleen kallis remontti. Nyt menin merkkiliikkeeseen huollon esimiehen kanssa jutulle. Kerroin hänelle asiasta ja esitin vaatimukseni, johon hän alkoi vain naureskella. Hän totesi firman olevan ihan p.a. ja konkurssin olevan edessä. Voisin kuulemma tehdä halutessani kirjallisen vaatimuksen, mutta en tulisi saamaan mitään. Viikkoa myöhemmin firma lopettikin toimintansa. Pienempi firma teki peräremontin eikä sen kanssa tullut enää ongelmia.
Olin hyvin tyytyväinen firman toimintaan, mutta jossain vaiheessa vuosien varrella aloin kuitenkin käyttää toista pientä huoltoliikettä, joka on lähempänä kotiani. Myös siellä on hyvää ammattitaitoa ja vaalitaan ammattiylpeyttä tekemällä työt kunnolla. Kovin paljoa en ole joutunut kuitenkaan asioimaan huoltoliikkeissä, sillä teen itse kaikki vakiohuollot ja jätän osaavammille vain isommat ja erikoistyökaluja vaativat työt.
Ylipäätänsä aiemmin kuvailemieni normihuoltojen lisäksi jouduin ainoastaan uusimaan pakoputkiston, koska alimpana oleva pönttö oli ruostunut niin pahasti, ettei sen korjaaminen hitsaamalla onnistunut. Pyörän ollessa 22-vuotias ja 107000 km ajettu, vaihdoin alkuperäisen putkiston tilalle rosterisen Delkevic-putkiston, tosin alkuperäiset loppupätkät olivat virheettömät ja ne jätin paikoilleen.
Mutta seuraavana vuonna eli perjantaina 28.10.2022 tapahtui kauheita. Mittariin oli tullut vasta 115474 kilometriä ja pyörä toimi hyvin. Olin kaupungin keskustassa asioilla ja pyörä oli pysäköitynä kadunvarsipaikkaan. Palattuani kaupasta, makasi pyörä kadulla pitkällään muovinkappaleita ympärillään. Ketään ulkopuolisia ei ollut paikalla eikä mitään viestiä ollut missään. Molemmilta puolilta oli sivulaukut hajalla. Toiselta puolelta myös peilinkehys ja muuta muovia oli pirstaleina. Törmäys oli ollut niin kova, että kaatumarauta ei ollut estänyt osien murskautumista. Tapahtumalle löytyi eräästä myymälästä silminnäkijä, joka kertoi toiselta puolelta katua parkkipaikalta lähteneen auton törmänneen peruuttamalla pyörääni, minkä jälkeen auto oli vain lähtenyt pois paikalta. Kuljettaja oli varmasti havainnut törmäyksen, koska siitä oli kuulunut niin kova ääni, että pamaus oli kuulunut kadun toisella puolella olevaan myymälään sisälle. Valitettavasti auton rekisterinumeroa kukaan ei ehtinyt ottaa talteen eikä autoilijaa saatu myöhemminkään vastuuseen.
Moottoripyörä kuljetettiin liikkeeseen arvioitavaksi. Minulla oli edelleen täyskasko, joten uskoin asioiden järjestyvän jollain tavalla. Ajokautta olisi vielä jäljellä varmaankin muutamia viikkoja ennen lumien tuloa ja teiden jäätymistä. Lumet saattaisivat tosin olla maassa vain lyhyen aikaa, kuten jokunen vuosi aiemminkin, jolloin jouduin olemaan poissa satulasta vain kuukauden verran joulukuun puolivälistä tammikuun lopulle.
Jos en tekisi nopeita päätöksiä, voisin menettää rutkasti ajopäiviä. Mutta päätöksiä en tee vajavaisin tiedoin, pitää perehtyä. Aloin heti kotiin päästyäni etsiä netistä tarvittavia osia. Uusien osien saatavuus oli todella heikko. Jenkeistä löytyisi jotain, mutta hinta oli karmea ja toimitusaika pitkä. Käytettyjä osia löytyisi Euroopastakin, mutta ne olivat huonokuntoisia ja pitäisi restauroida. Mitä siis tehdä?
Lopulta aloin etsiä uutta moottoripyörää. Tai siis en varsinaisesti uutta, mutta minulle uutta. Nettimoton, liikkeiden, foorumien, Facebookin ja kaikkien mahdollisten myyjien ilmoitukset kahlasin läpi ja totesin tarjonnan huonoksi. Ilmeisesti lokakuun lopussa ei juurikaan myydä pyöriä. Ne mitkä olivat myynnissä, olivat paljon ajettuja tai huonosti kohdeltuja ja kuntoonsa suhteessa liian kalliita.
En ehtinyt paljoa nukkuakaan, kun koko viikonlopun perehdyin asioihin aamusta seuraavan aamuyön tunneille, sillä asiaan oli saatava pian ratkaisu. Lopulta aloin puolileikilläni tutkia myös Saksan tarjontaa. Sieltä löysin hyvin kiinnostavan, juuri myyntiin tulleen pyörän yksityiseltä myyjältä. Myyntikuvat olivat hyvät ja pyörän huoltohistoria oli myyntitekstissä hyvin kerrottu. En tosissani uskonut ostavani sitä pyörää, mutta lähetin silti viestin myyjälle, joka vastasikin minulle melko nopeasti ja ystävällisesti. Lähetin lisäkysymyksiä ja sain niihinkin toivomani vastaukset. Näin jatkoimme vielä seuraavana päivänä ja sitten aloin perehtyä vaihtoehtoihin, miten saisin pyörän Suomeen. Kaikista nopein ja edullisin ratkaisu näyttäisi olevan se, että hakisin sen itse. Mitään perhematkaa emme voisi tehdä, koska lasten pitää olla koulussa ja vaimon pitää huolehtia lapsista, jos minä lähden reissuun. Aloin järjestellä työni siten, että pystyn hoitamaan kiireisimmät työt etänä.
Maanantaina ilmoitin myyjälle, että tulen katsomaan pyörää ja jos siinä kaikki vastaa hänen kertomaansa, teemme kaupat. Hän lupasi pitää pyörää minulle varattuna pari päivää. Varasin keskiviikkoaamulle junalipun lentokentälle ja lennon Müncheniin. Nyt se on menoa. Selvittelin ja ostin valmiiksi lipun Münchenin lentokentältä rautatieasemalle. Sieltä pitäisi löytyä junayhteys Ingolstadtin kaupunkiin, jossa pyörä olisi. Varasin myös laivalipun Travemündesta Helsinkiin itselleni ja pyörälle perjantain ja lauantain välisenä yönä lähtevään laivaan. Se saapuisi Suomeen sunnuntaina, joten ehtisin maanantaiaamuksi hoitamaan jo aiemmin sovitut työt asiakkaan luokse. Myyjän kotiosoitteen läheltä Ingolstadtista löytyi yksi pieni hotelli, josta varasin huoneen keskiviikosta torstaihin.
Jos kaikki menisi hyvin, ehtisin keskiviikkona pyörän luokse ja pääsisin tutkimaan sitä. Jos pyörä olisi hyvä, tekisimme kaupat. Jos ei, lähtisin etsimään vaihtoehtoisen ostokohteen ja sen jälkeen ehtisin syödä ruokaa.
Torstaina kävisin hankkimassa moottoripyörään vakuutukset ja rekisterikilven. Asentaisin kilven paikalleen ja lähtisin ajamaan 800 km matkaa kohti Saksan pohjoisosassa olevaa satamaa siihen asti, kunnes tulee liian pimeää.
Perjantaina jatkaisin matkaa kohti satamaa ja ehtisin todennäköisesti satamaan ajoissa ennen laivan lähtöä klo 3.15, vaikka matkalla tulisi jotain pieniä ongelmia.
Varasuunnitelmana oli se, että varsinaisen ostokohteen osoittautuessa surkeaksi ritsaksi ostaisin jostain lähistöltä jonkin tosi halvan prätkän, jonka uskoisin kestävän satamaan saakka ja tulisin sillä kotiin nuolemaan haavoja.
Suunnitelma oli siis valmis. Tiistaina töiden jälkeen aloin pakata. Onneksi ei mennyt myöhään, sillä lähtö olisi vasta seuraavana aamuna. Pukisin menomatkan ajaksi farkut, t-paidan, fleecepaidan ja lenkkarit.
Isoon vaellusreppuun pitää mahduttaa tietysti moottoripyöräilyvarusteet eli kypärä, pari kypärämyssyä, ajotakki, ajohousut, ajosaappaat, huomioliivit ja hanskat. Myös vaihtohanskat olisi syytä olla, sillä ajaessa monta tuntia rankkasateessa saattavat myös Goretex-varusteet alkaa tuntua kosteilta. Samasta syystä varsinaisen ajopuvun päälle puettavaksi on hyvä olla sadetakki ja -housut mukana, eikä saappaiden päälle puettavista kalosseistakaan ole kuin hyviä kokemuksia pitkän matkan sadeajossa.
Sääennusteiden mukaan Saksassakin olisi melko viileää, päivällä 5–10 astetta ja vettä olisi luvassa rutkasti. Päätin ottaa lämpimiä välikerroksen vaatteita, kuten villahousut, verkkarit ja poolopaidan. Lisäksi muutamat alusvaatteet sekä sukkia on syytä mahduttaa mukaan. Tietysti myös vähän syötävää ja myyjälle tuliaisiksi hankkimani kotimaiset suklaalevyt pitää olla mukana.
Kiireellisten etätöiden varalta mukana pitää olla myös kannettava tietokone latureineen. Eikä kännykän laturiakaan auta unohtaa. Paluumatkan navigointiin pitää varautua ottamalla mukaan kännykkäteline sovituskappaleineen, että näkisin ajaessa näytöltä reittiohjeet. Ja kännykälle tarvitaan varavirta-akku, koska moottoripyörässä ei ole latausmahdollisuutta ja karttaohjelma sekä käynnissä oleva näyttö kuluttavat paljon virtaa. Lisäksi halusin ottaa mukaan mahdollisten ongelmien varalta parit ruuvimeisselit, eri kokoisia kiintoavaimia, pihdit, pätkän sähköjohtoa ja rautalankaa, ilmastointiteippiä sekä renkaan paikkaus- ja täyttösarjan.
Hammasharjan ja -tahnan lisäksi pakkasin mukaan vielä lääkkeitä, sillä tuntui kuin olisin sairastumassa flunssaan. Saattoihan olotila johtua myös vähäiseksi jääneistä unista. Korona-ajan jäljiltä lentoyhtiön ja saksalaisen junayhtiön ohjeissa käskettiin ehdottomasti käyttää kasvomaskia, joten ottaisin pari sellaistakin mukaan.
Lueskelin alkuillasta tarkemmin lentoyhtiön ohjeita, sillä Lufthansan käytännöt eivät olleet minulle ennestään tuttuja. En ollut maksanut erillistä ruumaan menevää matkalaukkua, koska en saisi kuljetettua sitä paluumatkalla moottoripyörällä. Ohjeen mukaan saisin ottaa mukaan vain yhden käsimatkatavaran, jonka enimmäismitat ovat 55x40x23 cm ja paino 8 kg. Tämä mutkisti tilannetta aika paljon.
Kypärä ei ulkomittojensa vuoksi mahtuisi mukaan millään ilveellä. Täytyisi ostaa uusi kypärä Saksasta. Vanha kypärä olikin 2000-luvun alkuvuosilta, joten nyt on hyvä hetki uusia se. Aloin selvitellä vaihtoehtoja. Malli voisi olla sellainen, johon saa integroitua kypäräpuhelimen, joten siitä kuulisin kännykkänavigaattorin ajo-ohjeetkin ja pystyisin hoitamaan ajaessa puheluita.
Kypärähän pitää hankkia aina sovittamalla, mutta tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tein alustavan hankintapäätöksen päättelemällä. Aiempi kypäräni on ollut päähäni sopiva, joten ajattelin sen olleen sellainen myös useimmille muille samanmallisen kypärän omistajille.
Sitten vain selvitin nettifoorumeilta, mihin uuteen kypärämalliin suurin osa sen omistajista on päätynyt ja mitä he uudesta kypärästään pitävät. Näillä lähtötiedoilla aloin etsiä Ingolstadtista ja sen lähiseudulta moottoripyöräliikkeitä, jotka myyvät haluamiani Shoei-kypäriä. Liikkeistä heti saatavilla olevien kypärien koko ei kuitenkaan varmistunut nettisivuilta. Lähetin niille sähköpostilla kyselyn yksityiskohdista ja toivoin saavani vastauksen seuraavan päivän aikana, eli ollessani jo Saksassa, niin tiedän suunnata taksilla ostoksille suoraan oikeaan osoitteeseen. Tällainen lisäohjelma tulisi keskiviikkoillalle. Shoppailujen jälkeen pitäisi tutustua kypärään ja kypäräpuhelimen käyttöön, asentaa se paikalleen kypärään ja ladata täyteen.
Reppuni oli vielä aika kivasti sallituissa mitoissa, kun olin änkenyt jo melkein kaikki tavarat sinne. Ajovarusteiden kanssa alkoi sitten tehdä todella tiukkaa. Niiden suojapanssarit estivät tehokkaan murjomisen, joten irrottelin ne vaatteista pois. Vaikka sitten sainkin vaatteet lähes sullottua reppuun, eivät ajosaappaat mahtuneet enää annettuihin mukaan. Punnitsin repun ilman saappaita, paino oli 18 kg eli 10 kiloa liikaa.
Aloin poistella tavaroita repusta. Vaaka kertoi lopulta, että haluankin jättää farkut ja lenkkarit sekä paljon muuta Suomeen. Niiden sijaan matkustan junalla ja lentokoneella lähes täysiin moottoripyörävarusteisiin pukeutuneena. Näin sain repun kevennettyä 11-kiloiseksi. Löysin jostain tiedon, että lentokoneessa varsinaisen käsimatkatavaran lisäksi saa olla myös käsilaukku, joten otin käsilaukukseni pienemmän repun, johon laitoin läppärin ja lääkkeet.
Nyt iso reppu mahtui kutakuinkin painorajoihin. Työkalut ja paikkausvälineet jouduin jättämään pois, koska ne eivät luultavasti olisi läpäisseet turvatarkastusta. Kun olin tyytyväinen pakattuun varustukseen, olikin kello jo pari tuntia keskiviikon puolella.
Lentokentällä jouduin vähän tarkempaan turvatarkastukseen. Lentokoneessa juttelimme vieruskaverini kanssa, joka oli saksalainen mies ja ilmeni hänen asuvan puolivälissä matkaa määränpäähäni. Hän lupasi kyyditä minut kotikaupunkiinsa asti, josta pääsen loppumatkan junalla. Tämä säästi minulta ainakin pari tuntia aikaa, sillä olisin ollut liemessä Münchenin julkisessa liikenteessä.
Pyörän myyjä oli erittäin ystävällinen ja hän tuli hakemaan minut autolla juna-asemalta. Pyörä osoittautui juuri sellaiseksi kuin pitikin. Kävimme yhdessä myyjän kanssa moottoripyöräliikkeessä tekemässä kypärähankintani keskiviikkoiltana tehtyämme kaupat ensin pyörästä. Torstaina hän otti vapaata töistä ja lähti kanssani rekisteröintitoimistoon hoitamaan kilpiasiat ja kiinnittelimme kilven yhdessä paikalleen. Söimme vielä hänen ja vaimonsa kanssa lounasta, otin pyörään kaskovakuutuksen soittamalla suomalaiseen vakuutusyhtiöön ja sitten lähdin kohti Suomea. Jatkoimme myyjän kanssa viestittelyä vielä myöhemminkin ja hän hankki minulle joitain ST1100-varaosia saksalaisilta harrastajilta lähikaupungeista hyvin edullisesti ja lähetti ne minulle Suomeen kaatuneen pyörän korjaamista varten. Lähetimme toisillemme myös perinteiset joulukortitkin.
Kotimatka sujui täysin suunnitellulla tavalla eikä mitään ongelmia tullut. Perjantaina eli tasan viikko sen jälkeen, kun Pan European oli joutunut autoilijan murjomaksi Lahdessa, lähestyin autobahnilla Travemündea uudella pyörälläni. Ehdin laivaan hyvissä ajoin ja moottoripyörä toimi täydellisesti.
Laivalla ollessani tein viranomaisille ilmoituksen, että olen tuomassa pyörää Suomeen, joten sunnuntaina satamassa ei tarvinnut käydä tullissa tai muuallakaan tekemässä paperitöitä. Oli pari astetta plussan puolella, kun ajelin Helsingistä kotiin Lahden lähistölle. Aamulla oli satanut räntää, mutta se oli onneksi sulanut jo pois. Maanantaina tuli sitten lisää lunta, mutta muutamana päivänä pääsin ajamaan ennen pysyvien lumien tuloa. Ei siis ollutkaan enää pitkää ajokautta jäljellä, vaan lunta tuli kunnolla ja se pysyi maassa niin pitkään, että seuraava ajokausi alkoi vasta 12.4.2023.
Reissun jälkeen meni muutama päivä, niin vakuutusyhtiö ilmoitti lunastavansa kolaroidun pyöräni. Pidin korvaussummaa aivan liian pienenä erittäin hyvin pidetylle ja huolletulle pyörälle, joten ilmoitin ottavani kertakorvauksen ja pitäväni pyörän.
Paikkailin pyörän talven aikana takaisin ajokuntoon ja laitoin siitä myynti-ilmoituksen, jossa kerroin pyörän historian ja sille tapahtuneen onnettomuuden. Muutamaa päivää myöhemmin minuun otti yhteyttä kiinnostunut ostaja, jolle kerroin vielä puhelimessa vaurioista ja siitä, miten vauriot on fiksattu. Teimme lopulta kaupat ja niin pihasta lähti hyvin palvellut sininen Honda ST1100 ABS/CBS/TCS -99. Se oli haikea hetki.
Melkoinen rumba tuli pyörääni törmänneen autoilijan vuoksi. Joku voisi epäillä, että kannattiko minun nähdä kaikki tämä vaiva. Epäilin sitä kyllä itsekin. Mutta olen yhä näiden muutaman vuoden jälkeen hyvin tyytyväinen hankintaani, vaikka tietysti käytettyyn pyörään voi tullakin jotain korjaustarpeita jossain vaiheessa. Toistaiseksi ei mitään isompaa ole ollut ja olen jatkanut pyörän säännöllistä huoltoa kuten Saksassakin oli tehty. On se vain fantastinen pyörämalli! Tämä hakemani pyörä on Honda ST1100 ABS/CBS/TCS -02, jolla on nyt ajettu mittarin mukaan noin 60000 km. Ulkonäön ja dokumenttien perusteella voin jopa uskoa sen.
