Siitä on jo melko kauan aikaa, kun undertrayn asensin, etten valitettavasti pysty antamaan kovin seikkaperäistä kuvausta asennuksen eri vaiheista.
Sen muistan, ettei undertray istunut aivan täydellisesti paikalleen, vaan jonkun verran joutui vuolemaan pyörän takaosan katteita, että undertrayn sai istumaan nätisti paikalleen. Ei ollut iso homma. Tarkkana sai tosin olla, ettei ottanut liikaa.
Lisäksi satulan lukon asennuksessa piti hieman tehdä ylimääräistä työtä, että lukkopesän sai istumaan kunnolla undertrayssa olevaan läpivientiin. Ilman lisäviritystä lukkopesä jäi irtonaisen tuntuiseksi ja liikkui hieman avainta käännettäessä.
Kilpitelineen tueksi laitoin muutaman lisämetallinkappaleen undertray sisä- ja ulkopuolelle, että kilpi pysyi kyydissä mukana (tämän tein vasta siinä vaiheessa, kun huomasin muovin jo hieman murtuneen, ja kun kaverit olivat kertoneet, miten kilpi 'lepatti' ajaessa kovemmissa vauhdeissa.