• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Hirvi poltti moottoripyörän

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja leijona59
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
ABS

Brembon 2008 abseilla ei saa etupyörää lähtemään alta edes hiekkatiellä. Ajolinja kyllä leviää, joten edelleen on mahdollista päätyä kyljelleen, mutta korjaamisaikaa on.

Vaikein asia on uskoa siihen että pitää kahvan ja pokimen pohjassa koko ajan ja ohjaa, kun vuosikymmet on yrittänyt toimia toisin. Asfaltilla hidastuvuudet ovat myös isoja, mikä vaikuttaa paljon ohjaamiseen ja yli voi mennä ihan tästä syystä, mutta isompi riski on melkein kaatua vauhdin häviämisen vuoksi ennen kuin älyää löysätä. 90->0 tapahtuu niin nopeasti ettei edes tajua että on nollilla menossa kaarteessa kyljelleen kohti tonttia ja sisällä oleva pykälä on aivan liian iso oikaisuun. Tässä kuitekin vauriot jäävät pienemmiksi vaikka maadottaisikin, verrattuna siihen että pyörähtäisi tai taittaisi etusen alta ja jarruttelu loppuisi siihen.

Kokemusta noista on nyt 29 000 km ja olen päätynyt olemaan pro-ABS vaikka poisoppiminen on tiukassa. Ainoa mikä voi napsahtaa on se että pyörää ei pysty kaatamaan polkemalla takasta alta. Se ei lähde edes luistamaan sivulle, vaikka kaartaisi samalla.

Ja mitä väsyneempi kuski ja yllättävämpi tilanne, sitä varmemmin ABS peittoaa kuskin kyvyt. Ainoa vaarallinen tilanne on tuon kovan hidastuvuuden hallitseminen samalla kun tekee väistöä. Voimat on suuria, samoin kuin hidastuvuudet, mutta aihahan voi löysätä jos siihen on tilaa, mutta vanha sääntö kaarteeseen pätee kuitekin, eli lisää sisään ennen kuin kahvat sisään.
 
Terve,

Faktat:
Kaatuminen tapahtui kaarteessa, jossa hirvi oli ulkokaarteen puolella osittain tiellä. Jarrutus oli jo alkanut ja vauhti pudonnut jonkin verran. Tarkoitus oli ajaa hirven editse sisäkaarteen puolelta jyrkemmin. Kunnes...
eturenkaan pito hävisi. Ei paniikkijarrutusta.

Onneksi ei ajettu tiiviissä rykelmässä.

Kiitän: polvi-, kyynär-, lonkka-, selkä-, rystyssuojia hanskoissa sekä nahkapukua ja umpikypärää. Kävelin vahingoittumattomana pois.
Moitin: renkaan huonoa pitoa ja omaa huolimattomutta päivittää renkaat tuoreemmiksi.

Ai niin tuosta korkista vielä.
Pyörässä oli ns. painettava, saranalla oleva classic korkki, jossa ei lukkoa. Korkki aukesi heti pyörän kaatuessa ja pyörän liukuessa kipinöiden se syttyi heti tuleen. Bensavana kohti kuskia. Ei muuta kuin vikkelästi pois alta kun näin liekkien lähestyvän haarojen väliä.

Suosittelen hyviä ajovarusteita ja lukollista korkkia.
Hyvä ettet satuttanu ittees pahemmin. Hirven kohdatessa MP:n voi aina käydä tosi hassustikkin...

Oliko pyörä joku vanhempi Moto Guzzi ?
 
Tiellä juosseet hirvet pakottivat motoristin kaatamaan ajopelinsä lauantaina hieman ennen iltakuutta.
Miten hirvi voi pakottaa kaatamaan moottoripyörän? Vai onko tässä taas menty siihen wanhan koulukunnan toimintaan jotta muka kaatamalla pysähtyisi nopsammin kuin jarruttamalla
shaun.gif
Eiköhän tuo ollut syy kaatumiseen
062802moto_prv.gif

"äkkinäinen väistäminen vei yhden motoristin ojaan"
 
Back
Ylös