Niih, tänään lueskelin s-postiani ja hokasin ett Salovaaran Pertti oli vimmannut meitsiä vastauksella, kun siitä Lyly Rajalan aloitteesta häneltä kyselin tähän tapaan...
Niin, olet ansainnut monen motoristin kiitoksen ottamalla
asiantuntevasti kantaa kansanedustaja Lyly Rajalan lakialoitteeseen, jossa moottoripyörien eteen olisi määrättävä rekisteritunnus.
Keskustelua on käyty kiivaasti, onko Rajalan tarkoitus sitten ollutkin vain saada huomiota itseensä, tiedä häntä. Todellisuudessa hänellä tuskin oli kuitenkaan käsitystä sen enempää aloitteensa toteuttamisen mahdollisuudesta kuin myöskään meidän motoristien mittavasta kannanotosta. Mikäli kiinnostaa, keskustelun kulkua voi seurata esim tuolta:
http://www.moottoripyora.org/cgi-bin/palsta/ikonboard.
Hyvää kesää ja turvallisia kilometrejä
Hei Janne,
Kiitos viestistäsi. Täällä on näin kesäkuussa kova hässäkkä, siksi olen
pahoillani kun tämä vastaaminen vei näinkin kauan.
Enpä osaa arvioida Rajalan tarkoitusperiä
Hänen olisi kuitenkin pitänyt ensin
tarkistaa, onko aloitteella minkäänlaisia läpimenemisen mahdollisuuksia. Se on
mielestäni jokaisen aloitteen vähimmäsivaatimus.
Kiitos vinkistä, käyn aika ajoin muutenkin mp-sivustoilla, siellä on aika
vireää keskustelua. Ajan itse pienellä pyörällä lyhyitä matkoja ja yleensä
kerran vuodessa vuokraan isomman pyörän pohjoisen reissua varten.
Joten hienoa juhannusta ja turvallisia kilometrejä myös Sinulle terveisin
____
Pertti Salovaara
Kansanedustaja
Postiosoite: 00102 EDUSKUNTA
Sähköposti: pertti.salovaara@eduskunta.fi <mailto
ertti.salovaara@eduskunta.fi>
puh. +358 9 432 3046
gsm +358 50 511 3046
Mielestäni asiallinen jamppa tuo Pertti...