Käytiin juuri vaimon kanssa kurvailemassa Sipoossa vanhalta Porvoon tieltä Boxin kohdalta Spjutsundin niemeen johtavalla tiellä (1534). Menomatkalla pari kilometriä ennen venerantaa (kahvilaa)oikealle johtavassa kurvassa näkyi tiellä hieman hiekkaa. Vauhtia onneksi sallitun rajoissa. Hetken tuntui, kuin olisi ajannut kuulien päällä.
Loppumatka kaffelle meni mukavasti.
Palatessamme näimme samaisessa mutkassa m-pyörän tienposkessa ja toisen ojanpohjalla. Pysähdyimme paikalle katsomaan kuinka oli käynnyt.
Kaatunut kaveri järkyttynyt, mutta hyvässä kunnossa, kiitos päällä olleiden ajovarusteiden !!!(ilma +25) Ei fyysisiä vammoja, ainoastaa vermeet rikki. Pyörä oli saannut siipeensä hieman enemmän; katteet, peilit ym rikki.
Kaveri kertoi, että vauhtia "kohtuullisesti", hiekka yllätti, ei voinut tehdä mitään. Totesi lisäksi, että "olisi pitänyt ajaa reitti ensin rauhallisemmin läpi"
Onneksi selvittiin näinkin vähäisillä vammoilla.
Kyseinen tie on muuten tosi kiva ajaa. Hiekkaa ei ollut, kuin tässä yhdessä kohdassa. Se kahvila löytyy tie päässä vasemmalla olevasta venekerhon rakennuksesta. Suosittelen.