Pääasiahan on, että pyörä kääntyy eikä satu. Aika monella vaan tuntuu tässä teoreettisessa keskustelussa olevan ajatukset sekaisin, vaikka varmasti ihan hyvin todellisuudessa osaavatkin ajaa. Tää on ihan ymmärrettävää.
Ihan alkuun toivoisin, että kukaan ei enää puhu pyörän kallistelemisesta painopistettä siirtelemällä, koska se ei oikeesti ole mahdollista. Kuten tossa jo tulikin esille, kyllä se pyörä silleenkin kääntyy johtuen ihan siitä, että kädet tekevät silloin vaistomaisesti työntöohjausliikkeen, joka saa pyörän kallistumaan ja siten myös kääntymään.
Tässä kallistusajattelussa on se ongelma, että kukaan ei ehdi paniikkitilanteessa tarkoituksella siirtämään painoa ja vaikka ehtisikin, niin se pyörän kääntyminen tulee silloin jo myöhässä.
Kannattaa siis hypätä tän turhan ajatuksellisen välivaiheen ohi ja kääntää pyörä oikeesti työntöohjaamalla. Eli ajatellaan vaan sen ohjaustangon kääntöä eikä mietitä mitään painonsiirtoja, kun ei sillä ole mitään merkitystä siinä tilanteessa.
Toki painonsiirto on radalla oleellista, koska silloin kaarrenopeudet ovat suurempia ja jalkatapit raapis kokoajan maata, jos sitä painoa ei siirrettäis sisäkurvin puolelle. Mutta tollasella kadulla tapahtuvassa paniikkitilanteessa sillä ei oo mitään merkitystä. Se pyörä kyllä kääntyy, vaikka kuski tapittais aivan pystyssä penkillä, kipinät vaan lentelee ja paskat tulee housuun.