• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Harrastuksen uusi aloitus GS1100G -82

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Zuikkeli
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Zuikkeli sanoi:
Noniin, sen verran kerkesin kotiutua että polttoaineet vaihdettu tankkiin (hieman näky tankinkorkin kautta ruostetäplää mutta ei ummessa). Lisäksi vaihtu samalla tulpat.

Sitten starttaamaan taas. Ryyppy täysillä ja kohtahan se jo heräs henkiin, kierrokset tonnissa josta lähti nouseen kahteen ja puoleentonniin. Annoin murista ryypyn kanssa mutta yhtään ei pystynyt ryyppyä löysään tai sammu, ja kaasutuksella ei muuta vaikutusta kuin sammuminen. Ryypyn kanssa eli jonkin aikaa ja lähti laskeen kierroksia kunnes ei taas käyntiin millään.

Onko tämä sitten aineen saannista eli saamattomuudesta vai mistä, startatessa välillä hörähtää mutta siinäpä se. Imukaulat näyttää terveiltä, ei murtumia silmin nähden. Toinen puola vaihdettu jossain kohtaa, näytti tuoreelta. Toinen taas lienee alkuperäistä mallia, sen verran oli ränsistyneen olonen ja värinen mutta kipinää tulee joka kynttilälle.

Oiskos se sitten kaasarit pöydälle ja atomeiksi seuraavaksi. Liotella osat puhtaaksi. Vaatinee varmaan tilata jostain päin vähintäänki kohokammion tiivisteen vaiko koko korjaus sarjan.
:kääk: koko korjaus sarja ja koko kaasari ultrapesuun ja joka suutin irti ja rassaus kato nyt se ilman putsarikin samalla ettei sielä ole hiiren pesää
 
Laitoinpa samalla tulemaan ultraäänipesurin. 3L kulholla. Vielä pitäs löytää se korjaussarja. Varmaan riittänee se tiiviste/O-rengas satsi, näyttää olevan niitä yber täydellisiä kans tarjolla missä on suuttimet ja systeemit kans mukana ja nämä on jo hinnoissa >50e kpl.

Joutava homma kun näkyy aavistuksen kannentiiviste vuotavan, ja jostain kohtaa myös venakoppa. Saiskohan näitä jotenki tilkittyä että pääsis ens syksyyn, sittekai sen saa joku leväyttää pöyälle ja vaihtaa kaikki tarvittava. Siihenkai se sitte palaa rahaa vähintään sen 1,5k.
 
Zuikkeli sanoi:
Laitoinpa samalla tulemaan ultraäänipesurin. 3L kulholla. Vielä pitäs löytää se korjaussarja. Varmaan riittänee se tiiviste/O-rengas satsi, näyttää olevan niitä yber täydellisiä kans tarjolla missä on suuttimet ja systeemit kans mukana ja nämä on jo hinnoissa >50e kpl.
.

Kyllä sinne kannattaa myös neulaventtiilit vaihtaa samalla. Ne on yleensä niin kuluneita että aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia. Stormilta saa ainakin -84 malliin kaasuttimen korjasusarjaa hintaa 22€/kaasutin. En sitten tieä käykö tuohon -82 malliin.

Nakkilan pyörä ja mopo on sitten toinen paikka josta kysellä
 
Kaasutinpaketin ja sen mukana ilmansuodatinkotelon irrotus tuli tälle iltaa. Linnunpesiä ei näkynyt ja muutenki siisti suodatin. Imukaulat näytti oikeenki terveiltä ja elastisilta koneen kyljessä, kannattaako niitä ruuvata kokonaan irti jos ei näytä haperolta? Onko niiden alla enään mitään O-renkaita erikseen.

Kardaanin suojakumen takaosa tuli näkyviin ja oli jonkinlainen korjausyritys tehty letkusta ja jostain massasta valamalla.

Kellään kokemusta virtalukon ultraäänipesusta? Onkohan tuo jo niin täynnä paskaa että haitat jämähtäny, sama missä asennossa avain niin puhaltamalla lentää avain irti.
 
Zuikkeli sanoi:
Kaasutinpaketin ja sen mukana ilmansuodatinkotelon irrotus tuli tälle iltaa. Linnunpesiä ei näkynyt ja muutenki siisti suodatin. Imukaulat näytti oikeenki terveiltä ja elastisilta koneen kyljessä, kannattaako niitä ruuvata kokonaan irti jos ei näytä haperolta? Onko niiden alla enään mitään O-renkaita erikseen.

Kardaanin suojakumen takaosa tuli näkyviin ja oli jonkinlainen korjausyritys tehty letkusta ja jostain massasta valamalla.

Kellään kokemusta virtalukon ultraäänipesusta? Onkohan tuo jo niin täynnä paskaa että haitat jämähtäny, sama missä asennossa avain niin puhaltamalla lentää avain irti.
:blink: osta e bays:ta uus lukkosarja ei niistä vanhoista paskoista hyvää saa
 
Jos pyörä on tuossakunnossa, niin läpikäynti siinä tulee edessä kaikessa. Takahaarukan laakerit, iskarit, jarrut, ohjauslaakerit. Jos oikein hyvä säkä käy niin koneelle ei tarvitse venttiiinsäätöä ja kaasarien putsausta kummempaa.

Mutta nämä ovat tietysti aika odotettavaa, ottaen huomioon iän ja kilometrit.
 
Tuntuuhan nuita ihmeellisyyksiä tulevan vastaan sama minne kurkkaa. Venttiilin välykset mitoin sieltä lätkän välistä, ja pienin mitta mitä sattu tallista löytyyn oli 0,05mm. Mutta sehän onkin hyvä mitta kun sallittu välys on 0,03-0,08mm. Yhtä lukuunottamatta (kakkospytyn pako) meni tuo 0,05mm nätisti mutta ei meinannukkaan mennä 0,10mm, ei silti kantanu tämä viimeinenkään mitattava kun lätkä pyöri sormilla kokeillen.

Toinen mielenkiintonen juttu tuli vastaan kun akkukotelon otin pois ja sen pohjassahan se jännitteensäädin on. Säätimelle menevän johtonipun liitin oli kohtuu pahasti kärsiny, sulanu, palanu. http://aijaa.com/QgTVKw ja itse säädin http://aijaa.com/meHDZc.

Onko käsitystä onko säätimessä ongelma että tuollain käyttäytyy vai mitenkä se onnistus mitata. Tuolahan voi etäämmälläki olla huonolla tuurilla sulanutta johtoa kun alkas purkamaan.. Pitää jostain väsätä tuohon uus liitin jos sattus sopivaa löytymään. Mitä juttuja kerenny tulla näistä vastaan niin alkuperäistä ei suositeltu laitettavan uutta vaan.... kerkesin jo unohtaa mitä merkkiä näihin suositeltiinkaan.

Lampun sisältä kaivoin johtovyyhdin esiin ja tuli vastaan kummallinen diodi hässäkkä vihreiden johtojen mukana, ja en kyllä keksi mitä tällä saavutetaan. Onko tämmönen yleinenki temppu. http://aijaa.com/EyyQX3


Edittiä,
Jaa selvishän tuo regun mittauski miten tapahtuu. Nätti homma, pitänee mitata kunhan kerkiää.
 
Viimeksi muokattu:
Moro ko pyörästä mitään ymmärtämättä, mutta
Liittimet tuppaa sulamaan kun niistä tulee vastuksia eli kun hapettuvat alkaa lämpeneminen.
Liittimet kun on puhtaat ja vaikka akkurasvassa niin jo sähkö kulkee eikä lämmöt nouse.

Omassa mopossa on itsetehty diodi viritys, että lyhyet ja pitkät palaa samaan aikaan pitkien kanssa. Olisko joku vastaava?


t. Jussi
 
Saattaa hyvinki olla joku vastaava valoviritys. Lieneekö heikko valoteho ollu kuupassa kun on pitäny lisävalot laittaa keulalle, vaikkaki tänään ne lähti johtoineen irti.

Mielenkiintosta juttua tuli tuosta regulaattorista esiin tuola gsresourssi sivulla, ovat korvanneet ne ihan eri vehkeillä ja suosittelee sitä tehtäväksi kun tulee jännitteensäätäjä remontti eteen. Ainakin polariksessa käytettävä tämän näköinen värkki toimii ja paremmin kuin ne omat, ja halvempia mitä ne originaalit. Laitoinki tuolle amerikaanomyyjälle viestiä että tuleeko kaapeleita mukana kun en tuosta myynti-ilmosta saa silmiini mainintaa asiasta. Josko siihen sitten jotain abicon liitintä kolvais kutistesukan kanssa jos ei kaapeleita tule. Noin 130e tulee tuolle hintaa toimituksineen, lisäksi tietenki tullaukset ym alvit päälle jos sattuu osumaan tulliin.
 
Ei taida olla ainakaan pitkien ja lyhyiden paritukseen tuo diodiviritys, ihan liian pienen näköinen diodi siihen tarkoitukseen. Nuo on aina mukavia setvittäviä tuollaiset sähköt, joihin on tehty ties mitä korjauksia, lisäyksiä ja virityksiä parin kymmenen vuoden ajan :) Valitettavasti tuohon ei taida olla mitään oikotietä, kärsivällisesti vaan käymään johtospagettia läpi alkuperäisen kytkiksen kanssa ja selvittelemään mikä menee minnekin jne.

Jännitteensäätimen piuhojen ja liittimien käristyminen on aika lailla normaalia kauraa tämän ikäluokan Suzukeissa. Säätimen uusiminen varmuuden vuoksi on vähän kaksipiippuinen juttu. Kyllä se alkuperäinenkin toimii kunnes hajoaa, eli sinällään ei mitenkään pakko vaihtaa jos on vielä kunnossa. Toisaalta se luultavasti hajoaa ennemmin tai myöhemmin, eli jos nyt tekee muutenkin parannuksia, niin ei välttämättä huono idea uusia säädinkin samalla. Jos säädintä vaihtaa, niin ehdottomasti hyvä idea päivittää samalla johonkin tuollaiseen modernimpaan. Mulla on ollut vastaava jo useamman vuoden käytössä ja hyvin toimii, tosin mun on vielä perinteisempää shunttimallia eikä sarjatyyppinen kuten tuossa sun linkissä. Säätimen uusimisen yhteydessä kannattaa tehdä johdotus laturilta säätimelle kokonaan uusiksi. Mahdollisimman lyhyet ja riittävän tukevat piuhat ilman ylimääräisiä liitoksia ja mikäli se yhden vaiheen kierrätys valonkatkaisijan kautta on vielä käytössä, niin sekin on syytä ohittaa.

Noiden säätimien kanssa kannattaa vähän selailla ebay:tä jos haluaa säästää rahaa. Niitä on välillä aika edukkaastikin purkuosina tarjolla. Vaatii tietty jonkun verran pohjatyötä, että tietää mitä etsiä.
 
Joopasen joo. Kyllähän se jonkin markan ottaa tämä rojekti. Näyttäs että staattori vaihtoon samoin jännitteensäädin. Ei mitään järjellisiä lukemia tullu staattorilta kuten regultakaan. Yks jalka regulta reagoi pienellä elämällä kun ohmeja mittas mutta siinäpä se, palanu mikä palanu.

Onko tuo staattori öljyssä vai ei? Kaapeli taitaa kiertää jostain sieltä starttimoottorin alta/välistä ja sen takaa ulkomaailmaan. Onko kellään kokemusta näistä aftermarketti staattoreista kannattaako niihin lähtiä. Alkuperäinen ainaki niin suolasen hintanen että väkisillä tulee mietittyä vaihtoehtoja, mutta jos alkuperäisen kestävyys taas on 2x tarvike niin niin. Ja käsittääkseni aika simppeli vaihtaa. Vimpelissä (nettimoto, ainaki eilen vielä oli) olevassa pyörässä vaihdettu jonkin liikkeen puitteissa ja hintalappu liki 800e. Kuitin nähneenä staattori 300e, työtä vähä reilu 300e plus muut osat joita en muista mitä siinä oli.

edittiä
Selaillu nuita manuaaleja läpi niin huomasin että siinä tankin hanassahan on alipaineliitäntä sielä takana. Entä jos sitä ei ole kytketty, voiko se alipainehana edes toimia? Tuli vain mieleen kun tankin otin pois ettei siihen tullut kuin yksi letku siihen polttoainelinjaan. Johtuko se käymättömyys sitten siitä että kun kone veti kaasareilta kulhot tyhjiksi niin käyntikin loppui siihen jos ei tuon alipaine letkun takia saanu lisää soppaa. Kaikenlaista sitä tulee mieleen. Ei oo vielä tullu kaasareita aukastua, odottelen O-rengas kittiä tulevaksi niin vaihdan samalla renkulat joka liitäntään.
 
Viimeksi muokattu:
Siinä hanassa on Pri asento (prime) jossa se on auki ilman alipainetta. Muussa asennoissa se pysyy kiinni ilman alipainetta.
 
Yleensä se on öljyssä, koska se palaa muuten, kyllä ne englannin aftermarket käämit on ihan hyviä, kuparilankaahan se on.

Ilmajäädytteistä ei kannata staattorinkaan takia ylikuumentaa ajelemalla kaupoungiss helteellä, ja öljyä kannattaa olla että sitä riittää staattorinkin jäähdytykseen. Kokeilkaa sivukoppaa helteellä, siinä voi arvata, että myös ajon ilmanvirta on sille elintärkeä.

Toinen uskomus joka pitää kai myös paikkansa on se, että staattori ja regu pääsee helpommalla kun valot on päällä. Jos valot on pois, niin regu yrittää syödä sen energian
 
Zuikkeli sanoi:
Joopasen joo. Kyllähän se jonkin markan ottaa tämä rojekti. Näyttäs että staattori vaihtoon samoin jännitteensäädin. Ei mitään järjellisiä lukemia tullu staattorilta kuten regultakaan. Yks jalka regulta reagoi pienellä elämällä kun ohmeja mittas mutta siinäpä se, palanu mikä palanu.

Onko tuo staattori öljyssä vai ei? Kaapeli taitaa kiertää jostain sieltä starttimoottorin alta/välistä ja sen takaa ulkomaailmaan. Onko kellään kokemusta näistä aftermarketti staattoreista kannattaako niihin lähtiä. Alkuperäinen ainaki niin suolasen hintanen että väkisillä tulee mietittyä vaihtoehtoja, mutta jos alkuperäisen kestävyys taas on 2x tarvike niin niin. Ja käsittääkseni aika simppeli vaihtaa. Vimpelissä (nettimoto, ainaki eilen vielä oli) olevassa pyörässä vaihdettu jonkin liikkeen puitteissa ja hintalappu liki 800e. Kuitin nähneenä staattori 300e, työtä vähä reilu 300e plus muut osat joita en muista mitä siinä oli.

Ilmeisesti kohtuullisen tyypillistä, että viallinen regu voi myös käräyttää staattorin ja päin vastoin. Palanut regu voi oikosulkea staattorin vaiheita ja polttaa ne. Ja osittain kärähtäneessä staattorissa voi olla käämien kierroksia keskenään oikosulussa, jolloin lähtövirta voi jossain tilanteissa kasvaa isommaksi kuin regu pystyy käsittelemään.

Staattori on tosiaan öljyssä ja öljy jäähdyttää käämejä, kuten tuossa jo mainittiinkin. Tarvikepalikoiden pitäisi olla myös ihan toimivia noin yleisesti ottaen. Yksi tarkistamisen arvoinen myyjä noille on Electrex briteissä:
http://www.electrexworld.co.uk/
Noiden tuotteet on yleisesti hyvässä maineessa ja hinnatkin kohtuullisen järkeviä. Tosin sain kerran tuolta säätimen, joka antoi turhan matalaa jännitettä ulos ja takuuvaihto meinasi olla aika takkuinen prosessi. Mutta eiköhän tuolta kuitenkin uskalla ostaa tavaraa siinä missä jostain muualtakin. Staattorin vaihto on suhteellisen helppo homma. Koppa auki, vanha irti ja uusi tilalle, noin karkeasti. Ei tarvitse edes mitään erikoistyökaluja, kun roottorikin voi olla paikallaan kampuran päässä. Piuhojen kanssa voi olla vähän lisäjumppaa, en tiedä varmaksi mitä kautta ne menee tuossa G-mallisa.

Valojen päällä pitäminen ja muu kuormitus tosiaan helpottaa regun elämää jos kyseessä on shunttiregulaattori, kuten alkuperäinen. Tuo aiemmin mainittu sarjaregulaattori ei tästä välitä. Ja muutenkin jos regun vaihtaa johonkin modernimpaan, niin tällä ei ole niin väliä. Niiden pitäisi kestää generaattorin tuotto riippumatta valojen päällä olosta. Alkuperäisissä sähköissä on tämän takia kytkentä, joka irrottaa yhden generaattorin vaiheista kun valot ei ole päällä.
 
Kiitokset tuosta electreksin linkistä! Tuliki jossain tuo nettisaitti vastaan mutta unohtu jo seki. Laitoinpa sieltä staattorin tulemaan n.110e toimituskuluineen. Vielä setviä löytyskö suomesta normi hintaan tuota regua. USAsta lähti tulemaan O-rengas/tiiviste -setti kaasareille. Nakkilan moposta satasen läjä kaikenlaista tiivistettä ja ryyppyvaijeria, imukaulan O renkaat, öljynsuodatin.
 
Paikalliselta polariskauppiaalta sai tilattua tuon polariksen oem regun hintaan 155e. Rahhoo menöö.

Jos tuosta nyt ajokuntosen näillä panostuksilla saa ja pärjäis kesän yli niin vois miettiä syksyllä että tuuppais jollekki pajalle hommaksi käydä moottori läpi, mutta sinnehän on vielä pitkä matka ajettavana. Pyöränlaakereita ym linkunlaakereita en sen tarkemmin oo vielä pyöritelly sormilla että tiiä missä kunnossa ovat, mutta kohtuu arvokkailta näytti hinnat niille parille linkunlaakerille. Tais olla jonku 50e kpl. No näin. Odottelenpa sitte osia millon alkaa ropiseen perille.
 
jaket sanoi:
Yleensä se on öljyssä, koska se palaa muuten, kyllä ne englannin aftermarket käämit on ihan hyviä, kuparilankaahan se on.

Ilmajäädytteistä ei kannata staattorinkaan takia ylikuumentaa ajelemalla kaupoungiss helteellä, ja öljyä kannattaa olla että sitä riittää staattorinkin jäähdytykseen. Kokeilkaa sivukoppaa helteellä, siinä voi arvata, että myös ajon ilmanvirta on sille elintärkeä.

Toinen uskomus joka pitää kai myös paikkansa on se, että staattori ja regu pääsee helpommalla kun valot on päällä. Jos valot on pois, niin regu yrittää syödä sen energian
Vanhemmissa pyörissä on shunttiregu joka estää jännitettä nousemasta liikaa kuormittamalla eli käämi tuottaa aina täydet ja ylimääräinen lämmittää regua. Uudemmissa säädetään magnetointivirtaa jolloin laturista otetaan vain sen verran tehoa kuin tarvitaan.
 
Päivitystä ketjuun, elossa ollaan ja pyöräkausi avattu juuri, pyöräkin voi jo paremmin vaikkakin lähellä kait oli etten eilen polttanu koko värkkiä kaiken värkkäämisen päätteeksi, johtuen virheellisestä kytkennästä. Maadoitin sitten solenoidin miinus navan startin rinnalle... Kytkentä korjattu ja pärähti käyntiin. Testilenkitkin ajettu ja kylmää oli kyyti. Äänet suoraan 80 luvulta, en ihmettele jos karkeaksi sanotaan, kaikenlaista ääntä tuntuu olevan. Mutta liikkuu!

Yllätys oli aikamoinen kun vauhtiin pääsi kuinka kevyt käsitellä vauhdissa, tuli enempiki mopon hallittavuus mieleen kun keikutteli ja väisteli näkymättömiä kuoppia. Etupää tuntui melkein pahalta, renkaiden paineita en ole tarkistanu mutta löysältä vaikutti, saattaahan tuo matalista paineista iskareissakin johtua osittain. Hitaahkossa vauhdissa kääntyessä tuntui jonkinmoista vemputusta etusessa.

Vaihdetut osat: staattori, polariksen jännitteensäädin, triumphin johdot säätimelle, kaasareiden jokainen o-rengas + ultraäänipesu, polttoaineletkut, puolisen metriä sulanutta maadotusjohtoa keskellä johtosarjaa vaihdettu tuoreeseen. Mitäköhön vielä.

Vielä tarttis tarkistaa kaasuttimien synkrooni. Mitenkö tuo seosruuvin säätö, onko ainut indikaattori tulppien väritys vai pystyykö korvakuulolta sääteleen jokaista vuorollaan koneen käydessä vai miten se tapahtuu? Nyt on ruuvit oletuksilla 2,5 kierrosta auki ja aavistuksen tuntus käynnissä että vois kokeilla puolikkaan kierroksen laskia kun niin keviästi kaasu tuntuu jäävän "leijaileen" auki eli laskee hieman hitaasti.
 
Näissä mun pyäris on kaasu aina jäänyt "leijumaan" jos tyhjäkäyntiä on koittanut säätää isommalle tyjhäkäyntisäädön ruuvista, eli siitä mikä rajoittaa kaasuläppien sulkeutumista kun kone on tyhjäkäynnillä.
 
shyhander sanoi:
Näissä mun pyäris on kaasu aina jäänyt "leijumaan" jos tyhjäkäyntiä on koittanut säätää isommalle tyjhäkäyntisäädön ruuvista, eli siitä mikä rajoittaa kaasuläppien sulkeutumista kun kone on tyhjäkäynnillä.

Eli meillä käy molemmilla liian rikkaalla? Näin olen oppinut googlelta. Ei kylläkään Suzukin juttua mutta uskosin että sama periaate. Tuossahan tuo hang uppi onkin nätisti sama kuin leijua. Täytyy itellä alkaa säätämään seokset kohdilleen ja kovasti ettiny vinkkejä asiaan. Hyvää juttua onkin tullut vastaan.

"If the mixture is rich, the engine speed will “hang up” and slowly return to idle speed, and if the mixture is lean, the idle will drop quickly, then slowly recover to the correct speed"

http://www.fj1200.info/mixture_screws.htm
 
Back
Ylös