• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Halvat kamerat mp käyttöön

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Askemux
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kaitsuli sanoi:
Samoin. :)
Mutta niinkuin tuossa aiemmin sanoinkin, niin youtubeen lataaminen heikensi kuvanlaatua aika radikaalisti. Alkuperäinen video on kuitenkin ihan siedettävä tasolla.

Onkohan mulla eri juutuuppi kuin sulla kun mun mielestä se ei niin kauhean oleellisesti heikennä kuvan laatua ainakaan tämän tasoisissa videoissa. Suurin heikennys alkuperäiseen verrattuna taitaa kuitenkin tulla siinä editoinnissa, eli millä ohjelmalla ja millä asetuksilla sitä renderöintiä tehdään.

Olen testaillut mobiuksen videota siten että olen kuvannut suurimalla mahdollisella tarkkuudella viiden minuutin pätkän jolloin syntynyt mov-tiedosto on oin 650 megaa. Sitten olen upannut sen youtubeen ja sieltä takaisin jolloin se tulee mp4-muodossa ja koko on noin 150 megaa.
Katsoimpa sitten videota suoraan youtubessa tai sitä takaisin lataamaani ja vertailen alkuperäiseen niin kyllä hakemalla saa etsiä kohtia joissa se youtuben versio on heikompi. Toki eroa on mutta ei ihan kauheasti.

Ja tuo mobiuksen kirkkaassa päivänvalossa kuvattu video on todella niin tarkkaa että jos siinä kuvassa sattuu vilistämään kärpänen jolla on satiaisia persiissä niin ne satiaisen perskarvat erottuu kuvassa.

Oletan tietysti että osaat sieltä youtubesta valita sen parhaimman resoluution, sehän ei sitä yleensä itse ehdota.
 
Jep jep, ihan ekaa kertaa eilen kuvasin tuollaisella ja tänään editoin vähän ennen youtubeen lataamista.
Nyt kun katson niin alkuperäinen on vähän yli 650 megainen ja editoitu 199. Ja siis tuon 200 megaisen uppasin youtubeen, enkä kyllä huomannut tehdä siellä muutakuin uploadin. :;):

Ehkäpä mä lähden tästä siis vielä kuvaamaan, ja treenaan myös tuota editointia...:tyhmäminä:
Ehkäpä seuraava video on "edes vähän" parempi laatuinen. :D
 
wbaum sanoi:
Kyllä youtube ja vaikka vimeon laatu hd:llä eroaa kuin yö ja päivä.
Ehkä se johtuu siitä että toinen pätkä on kuvattu päivällä ja toinen yöllä.
Toisessa on kirkas auringonpaiste ja toisessa synkkää pilveä.

Miksi hd kun kamera on parhaimmillaan fullhd:na?
 
Jep, täsmälleen sama kamera. CDON.comista lähtee myös 70 eurolla. :thumbup: Mut köyhällähän on varaa. :häähää:
Toi mun eka video oli kyllä pohjanoteeraus, sekä kuvanlaadultaan että ääniltään. Tänään otin 11 minuutin videon niin että kamera oli kypärään kiinnitettynä. En kyllä löytänyt moittimista kuvanlaadussa, ja äänimaailmakin oli ihan erilainen kuin peiliin kiinnitettynä. Moottorin äänet tosin on aika vaimeat, mutta onhan mulla aika hiljainen mopo ja "sivistynyt" ajotapakin. :D Laitan huomenna videon kun pääsen duunikoneen ääreen. :grin:
 
Kellään tullut vastaan sellaisia ~10cm jatkopaloja nivelellä tai ilman 1/4" kierteiseen kameraan/telineeseen? Kun ei osaa edes guuglettaa alan virallisilla termeillä niin tuloksena saa lähinnä hylsyjä ja räikkäsarjoja :)
 
Itsellä aina kypärässä contour roam roikkumassa,Maksoi 140€ anttilasta kevättalvella.Kaikille ketkä kuvailee vähän enempi suosittelen satsaamaan vähän parempaan kameraa,Contour on halpa ja perushyvä ratkaisu.Pystyy kuvaamaan 720p ja 1080p laatua 30 kuvalla sekunissa.

Jos teillä on ollut ongelmia rajun huminan kanssa kannattaa teipata kameran mikrofoonin eteen pieni pala vaahtomuovia.Suodattaa kaikki matalat äänet hyvin ja puhekkin kuuluu:thumbup:
 
mikkom sanoi:
Kellään tullut vastaan sellaisia ~10cm jatkopaloja nivelellä tai ilman 1/4" kierteiseen kameraan/telineeseen? Kun ei osaa edes guuglettaa alan virallisilla termeillä niin tuloksena saa lähinnä hylsyjä ja räikkäsarjoja :)

ebay:sta löytyy ainakin camera mount, camera holder tai camera mount arm hakusanoilla telineitä ja niitten osia. Tietty kannattanee laittaa vielä lisäksi hakusanaksi joku motorcycle, bice tai car niin supistaa vähän hakutuloksia. Mulla olis tollanen teline ilman ylimmäistä ruuvia (tulee kaiketi GoPro Hero:n mukana?) ja noita ruuvejakin saa tilattua Kiinasta johonkin 0.70snt hintaan postikuluineen.

Eli tuollainen --> http://sgp.imgmarket.net/sgp/201307/24131_2.jpg

Saa hakea pois, kunhan hakija maksaa itse omat bensakulunsa :grin:
 
mikkom sanoi:
Kellään tullut vastaan sellaisia ~10cm jatkopaloja nivelellä tai ilman 1/4" kierteiseen kameraan/telineeseen? Kun ei osaa edes guuglettaa alan virallisilla termeillä niin tuloksena saa lähinnä hylsyjä ja räikkäsarjoja :)


'

Sitten esimerkikis IKH:sta löytyy palvelutiskiltä eri pituisia pultteja tuolla kierteellä ja niistähän voi sitten paskarrella mieleisensä.
 
Viimeksi muokattu:
Löytyipäs sopiva keskustelu...

Itse mietiskelin Mobius HD:n ja SJ4000:n välillä, lopulta päädyin tuon GoPro kopion (SJ4000) kannalle, Youtuben ja arvostelujen perusteella ihan kohtuullista kuvaa sylkee ulos. About 80€ tuosta joutui pulittamaan ja jonkin verran tuli tarpeitakin mukaan. Omassa käytössä lähinnä prätkässä kiinni, kun käy radalla tai kadulla antamassa happea.

Näemmä myös kaikkien rakastamalla e-villelläkin on hieman kalliimmalla myynnissä:

http://www.e-ville.com/fi/1039-urheiluvideokamerat/13246-diel-sj4000-action-fullhd-kamera.html
 
SJ4000 on SJ1000 uusissa kuorissa ja siinä on tosi hyvä kuva. Kiinniikkeet ovat yhteensopivia gopron kanssa ja mukana tulee melkoinen läjä tavaraa. Suurempi miinus on se että sen 60fps on todellisuudessa 30fps jossa on tupla framet. Toinen on se että siinä ei ole liitäntää ukoiselle mikille. Mutta jos niitä ei kaipaa niin ehdoton valinta goprota haikailevalle.
 
Keno sanoi:
Sitten esimerkikis IKH:sta löytyy palvelutiskiltä eri pituisia pultteja tuolla kierteellä ja niistähän voi sitten paskarrella mieleisensä.

Menee näemmä paskarteluks kunhan lomakiireet hellittää, vakioimukuppi jättää tankin päällä kameran liian alas eikä tunnu etukatteessakaan kovin luotettavasti pysyvän. Kyseessä siis Mobius niin mihkään satasen Ram mount -setteihin ei viiti investoida.
 
Ostin tommosen: 3M Waterproof Full HD 1080P Sport Helmet Mini Camera DV Action DVR Video Cam F9. Sain sen tosin merkittävästi halvemmalla... En silti voi suositella kennellekään, ainakaan parin lyhyen koelenkin perusteella.

Ei ole aikaisempaa kokemusta moisista vimpaimista lainkaan, joten ensimmäisenä ihmetytti kun laitos katkoo videon 3 minuuttisiin pätkiin. Tämähän ei sinänsä olisi ongelma, jos videon laatu olisi hyvä, tai edes välttävä, mutta sitä se ei ole. Näytettä:

Tuohon on laitettu youtuben tärinänpoisto päälle. Raakaversio videosta kiinnostuneille tuolla: https://mega.co.nz/#!AAly3I5A!KoJyyhA_mYMomgGu9YzlJMLrCO7bsotTmx5PKT8 Ttwo

Tärinää koitan vähentää erilaisella kiinnityksellä jahka jaksan ja kerkiän. Tuo yllä oleva video on kuvattu alla esitetyllä järjestelyllä.

2yycpc0.jpg


Ääneen ei auttanut oikeastaan yhtään jälkimmäiselle lenkille mikrofonin reiän päälle pistetty teippi. On kai se teoriassa mahdollista, että se hiukan tuosta paranee kun kameran sijoittaa erilailla. Seuraavaks kokeiluun menee varmaankin tankin päälle liimattava jalka, jos se on riittävän korkea, että kamera ylettää kurkkimaan tuulilasista läpi.
 
Ihan tuo ok kuva kunhan laitat kameran tukevasti pyörään kiinni ettei vibraa tuolleen. Parhaan kuvan saat kun laitat sen kypärään kiinni niin vibrat on morjens.
 
Suzu-ukko sanoi:
Ihan tuo ok kuva kunhan laitat kameran tukevasti pyörään kiinni ettei vibraa tuolleen. Parhaan kuvan saat kun laitat sen kypärään kiinni niin vibrat on morjens.

Okei, kiitti vinkeistä. Kypärään en pistä, mut se tukeva kiinnitys peilin vartta vähemmän tärisevaan paikkaan menee kyllä kokeiluun mahdollisesti jo huomena. Tänään ei ehi ku on muuta puuhaa...
 
kum1ankka sanoi:
Ostin tommosen: 3M Waterproof Full HD 1080P Sport Helmet Mini Camera DV Action DVR Video Cam F9. Sain sen tosin merkittävästi halvemmalla... En silti voi suositella kennellekään, ainakaan parin lyhyen koelenkin perusteella.

Ei ole aikaisempaa kokemusta moisista vimpaimista lainkaan, joten ensimmäisenä ihmetytti kun laitos katkoo videon 3 minuuttisiin pätkiin. Tämähän ei sinänsä olisi ongelma, jos videon laatu olisi hyvä, tai edes välttävä, mutta sitä se ei ole. Näytettä:

Ääneen ei auttanut oikeastaan yhtään jälkimmäiselle lenkille mikrofonin reiän päälle pistetty teippi. On kai se teoriassa mahdollista, että se hiukan tuosta paranee kun kameran sijoittaa erilailla. Seuraavaks kokeiluun menee varmaankin tankin päälle liimattava jalka, jos se on riittävän korkea, että kamera ylettää kurkkimaan tuulilasista läpi.

Tuohon videon katkomiseen. Mun halpiskamerassa ainakin pystyy valitsemaan minkä mittasia pätkiä tallennetaan. Jos on jotain kivaa mitä haluaa siirtää tietokoneelle, on mukavampi ottaa niitä pikkupätkiä ja liitellä ne yhteen tarpeen mukaan kuin se että rupeat lataamaan esim yhtä 32GB tiedostoa koneelle ja sitä sitten muokkaamaan :)

Veikkaan että tuo kuvan väpinä/aaltoilu ei johdu kameran kiinnityksestä, vaan kameran ominaisuuksista (joku joskus täällä selitti miksi tekee niin, mahdollisesti värinä joka kulkeutuu kameraan, ei siis tärinä)

Mulla oli kamera pleksin sisäpuolella imukupilla ja pleksi tärisee loppujen lopuksi ajon aikana aivan hemmetisti, mutta videossa sitä ei hirveästi havaitse.

https://www.youtube.com/watch?v=ufbql5XkeOY

Mitä ääneen tulee, osa häiriöstä saattaa johtua myös pyörän sähköistä. Mulla ainakin, mitä ilmeisimmin särinä ja räritä tulee jostain latausvirran puolelta
 
Jantunen sanoi:
http://www.gigantti.fi/product/kame...OURR2BK/contour-roam2-actionvideokamera-musta

vinkataas tänne, melkein on jo noiden halpiskameroiden hinnalla ilmeisesti ihan laadukas kamera

Ja Mustasta Pörssistä sama kamera punaisena pari euroa halvemmalla ja mukana tulee laukku. Ja jos on plussakortti niin plussat päälle ja xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Edit. Uutiskirjeen tilaajille lähetetty alennuskoodi oli voimassa vain 9.9. asti, koodin kylläkin lähettivät vielä 11.9.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös