Kirjoittaja on ensimmäisellä matkallaan ja tekee hienon tripin. Kun sitä kokemusta karttuu, jutun kirjoittamiseen tarvitaan näköjään vuosi, eikä se välttämättä valmistu, ennenku ollaan baanalla taas. Ensimmäiseksi matkaksi arvostelin suoritusta arvosanalla mahtava.
Alpeilla pyöriminen, yksistään, on oma juttunsa. Arabban ympäristössä pyörii helposti viikon ja Dolomiitit sellaisenaan on vekkuli kokemus. Tyylilajeja on riittämiin. Monet tulee passoluettelo handussa korkkaamaan must-caset ja sitä suoritetaan huolella. Näkyy olevan suosittu laji. Toiset harrastaa enempi sattumanvaraista suunnistamista. Noi on ehkä ääripäät ja siihen väliin mahtuu paljon.
Jos etappiajo on valittu linjaksi, pitkät siirtymät kuuluu usein siihen lajiin. Siitä seuraa normaalisti baanapainotteiset valinnat, jne. Toiset ahnehtii kilometrejä. Siinä tahtoo havainnointi ympäristöstä jäädä vähälle.
Kaupunkimatkailu prätkällä, ennen gps-vimpaimia, ny on ollut…
Useimmiten jään mieluusti reunamille. Siitä sitten kaupungin nähtävyyksiin julkisilla. Niin sitä voi ottaa jonkun bissenkin muun kulinarismin ohella.
Eurooppa ei oo enää iso, mutta Suomi on syrjässä. Siirtymät selventää aina käsitettä ”pohjoinen ulottuvuus”.