Yritin ensin karkottaa hämähäkistä hengen nappaamalla sen ihan vessapaperin palalla kiinni, kuten kotona tulee pienempien petojen kanssa toimittua. Mutta ei, tämä pirulainen olikin nopea ja livahti vikkelästi sängyn alle. Juuri tällaisia ja muita hätätilanteita varten minulla on otsalamppu mukanani. Varustauduin myös wc:n lattiapyyhkeellä, jolla olin onnistunut jo aikaisemmin sivaltamaan avoimesta ikkunasta sisään tulleen kärpäsen pois päiviltä. Otsalampun kirkas valo säikyttikin hämähäkin heti kohta sängyn alta sängylle ja silloin iskin. Pari ongenkoukun kokoista jalkaa irtosi sängylle, mutta hämmästyttävän vikkelästi peto liikkui vielä kuudellakin jalalla. Sen verran sillä meni kuitenkin ensimmäisestä iskusta suunta sekaisin, että erehtyi keskilattialle, jossa pääsin antamaan ratkaisevan iskun. Aamupala on täällä vasta kahdeksalta, joten nyt aamulla oli hyvää aikaa kirjoitella näistä ”yön kauhuista” ja jatkaa Päätalon tarinoiden lukemista.
Puoli kahdeksalta oli pyörä pakattu päällä olevia vaatteita lukuun ottamatta, joten päätin mennä alakertaan katselemaan, josko ainakin huoneen voisi jo maksaa ja hyvällä tuurilla aamupalakin olisi jo valmiina. Maksun kanssa meinasikin tulla ongelma, koska luottokortti ei käynyt ja ihan riittävästi käteistä ei enää ollut lompsassa. Vieressä on kuulemma Sparkasse, josta saa nostaa rahaa, aukeaa kymmeneltä… ei hyvä.
No kysäisin sitten, että sopiiko suora tilisiirto nyt ja tässä. Jörg ei ihan heti ymmärtänyt mitä tarkoitin, vaan piti vielä tarkentaa, että jetzt, genau, Kontoüberweisung. No sehän sopi, joten Jörg tulosti laskun ja minä maksoin kännykällä suoraan tilille. Kein Problem. Pikainen aamiainen ja vartin yli kahdeksan liikkeelle. Yö oli taas ollut kylmä, penkki kasteessa, mutta lämpömittari näytti +11. Lähdin suunnistelemaan Klingenthaliin päin. Johangeorgenstadtin vanhainkodissa olivat ilmeisesti päättäneet, että täällä ei kusi tai paska haise, koskapa ulos asti haisi jokin pesuaineen hajuste. Rautenkranzissa oli ilma-alusnäyttely, nappasin pihalla olevasta Mig 21:stä kuvan, ovet aukeaisivat vasta klo 10. Niin kiinnostunut en ole lentokoneista, että puolitoista tuntia jaksaisin odottaa. http://www.deutsche-raumfahrtausstellung.de/
Klingenthalissa käväisin katsomassa hyppyrimäen ja ostin jätskin huoltoasemalta.
Valtakunnan vaihtumisen kyllä huomasi. Eihän itä enää itää ole, mutta kyllä rajanpinnan tuppukylät ovat Tsekissä enemmän rempallaan kuin Saksan puolella. Heti rajan jälkeen oli suurempi kaupunki Kraslice, jossa haisi omituinen pistävä katku. Myöhemmin hoksasin, että katku tulee takassa palavasta kivihiilestä. Tien pohjoispuolella schauffelbagger kuormasi valtavasta louhoksesta tavaraa, ilmeisesti kivihiiltä junavaunuihin, jotka pieni veturi veti kaupungissa olevaan voimalaitokseen tai tehtaaseen. Savukaasujen puhdistuksessa oli ilmeisesti vielä toivomisen varaa hajusta päätellen. Seuraava etappi oli kylpyläkaupunki Karlowy Wary, johon osasin kyllä ihan ydinkeskustaan hyvin. Parkkipaikkaa ei sen sijaan meinannut löytyä, vaikka kiertelin hyvän tovin. Huomasin muuten yhden asian myös, mistä huomaa että on tultu Tsekin puolelle. Kukkivista omena-, kirsikka- ym. puista kypärän alle leijailevan luontaisen kukkaisaromin lisäksi on selvästi havaittavissa myös voimakas keinotekoinen kukkaisaromi aina, missä naisväkeä liikkuu. Yhden parkkipaikan jo melkein löysin, mutta paikallinen Ducati-kuski opasti, että ”No, no, problem”. Koska lämpötilakin alkoi jo olla kävelemisen kannalta vähän turhan korkea, eli 22, päätin, että pitäköön turistipaikka tunkkinsa ja jatkoin eteenpäin.
Reitti suuntautuikin aivan erinomaisille teille rajan pintaan. Synkkiä kuusikoita, reheviä pyökki- ja vaahterametsiä, seassa jättiläismäisiä tammia ja lehmuksia. Tiet pieniä ja kapeita, mutta melko hyväpintaisia. Ylimmillään tie kävi 1040 metrissä. Joskus. 20 vuotta sitten lienee ollut myrsky, koska samanikäisiä kuusentaimikoita oli paljon. Tuoreet istutusalueet oli kaikki aidattu, ilmeisesti kuusentaimet eivät muuten säästy kauriilta. Välillä laskeuduttiin alemmas hämyisiin jokilaaksoihin, toisinaan noustiin ylätasangon kumpuileviin peltomaisemiin tuulimyllyjen sekaan, korkeutta koko ajan 700 – 900 metriä. Yhden kirkasvetisen vuoristopuron rannassa pidin tauon ja söin eväitä.
Koko parin tunnin pätkällä tuli parin auton lisäksi vastaan puolenkymmentä pyöräilijää ja saman verran moottoripyöriä. Tie pieneni ja pieneni, raja lähestyi. Loppujen lopuksi tie muuttui sorapintaiseksi ajouraksi ja kääntyi jyrkkään ylämäkeen. Seuraavalle isommalle tielle piti navin mukaan olla 1,3 kilometriä. No, kolistellaan tätä nyt sitten vähän matkaa. Vain 400 metriä ennen parempaa tietä (navin mukaan siis parempaa, todellisuus jäi tarkistamatta) ajouran toinen haara kääntyi vielä jyrkempään ylämäkeen, väärään suuntaan ja se oikeaan suuntaan menevä oli erittäin jyrkkää ruohopintaista alamäkeä. Tuolta jos ei pääsisi läpi, niin ylös ei olisi yksin tulemista. Pakko oli kääntyä.
Palasin samoja jälkiä takaisin puolenkymmentä kilometriä ja edelleen isompaa tietä Chomutoviin. Matkalle sattui Chomutovin Krasna Lipa -motocross-areena, jossa Heikki Mikkola ainakin ajoi suomalaisista kilpaa 70-luvulla. En ole seurannut crossia, että ajetaanko siellä vielä maailmancuppia, todennäköisesti. Tie ei onneksi mennyt Chomutovin ison kaupungin keskustaan, vaan pääsin puikahtamaan pohjoispuolelta itään vievälle tielle 15. Vaikka moottoriteitä oli tällä reissulla tarkoitus välttää, varsinkin Tsekissä koska minulla ei ole vignetteä ostettuna (en ole selvittänyt, pitääkö myös moottoripyörässä olla vignette), niin 26 asteen helteessä moottoritie tuntui mukavammalta kuin hikiset pikkutiet ylhäällä vuoristossa. Vaikka toisaalta vuoristossa oli vain +16. Kahvia olisi tehnyt mieli, mutta huoltoasemat eivät oikein näyttäneet kutsuvilta. Poikkesin sitten KFC:n pikaruokakaan ja ostin kalalla täytetyn tortillan tuoremehun kera, ihan hyvää helle-evästä. Chomutovista Mostiin ajelin tuota isompaa tietä.
Puoli kahdeksalta oli pyörä pakattu päällä olevia vaatteita lukuun ottamatta, joten päätin mennä alakertaan katselemaan, josko ainakin huoneen voisi jo maksaa ja hyvällä tuurilla aamupalakin olisi jo valmiina. Maksun kanssa meinasikin tulla ongelma, koska luottokortti ei käynyt ja ihan riittävästi käteistä ei enää ollut lompsassa. Vieressä on kuulemma Sparkasse, josta saa nostaa rahaa, aukeaa kymmeneltä… ei hyvä.
No kysäisin sitten, että sopiiko suora tilisiirto nyt ja tässä. Jörg ei ihan heti ymmärtänyt mitä tarkoitin, vaan piti vielä tarkentaa, että jetzt, genau, Kontoüberweisung. No sehän sopi, joten Jörg tulosti laskun ja minä maksoin kännykällä suoraan tilille. Kein Problem. Pikainen aamiainen ja vartin yli kahdeksan liikkeelle. Yö oli taas ollut kylmä, penkki kasteessa, mutta lämpömittari näytti +11. Lähdin suunnistelemaan Klingenthaliin päin. Johangeorgenstadtin vanhainkodissa olivat ilmeisesti päättäneet, että täällä ei kusi tai paska haise, koskapa ulos asti haisi jokin pesuaineen hajuste. Rautenkranzissa oli ilma-alusnäyttely, nappasin pihalla olevasta Mig 21:stä kuvan, ovet aukeaisivat vasta klo 10. Niin kiinnostunut en ole lentokoneista, että puolitoista tuntia jaksaisin odottaa. http://www.deutsche-raumfahrtausstellung.de/
Klingenthalissa käväisin katsomassa hyppyrimäen ja ostin jätskin huoltoasemalta.
Valtakunnan vaihtumisen kyllä huomasi. Eihän itä enää itää ole, mutta kyllä rajanpinnan tuppukylät ovat Tsekissä enemmän rempallaan kuin Saksan puolella. Heti rajan jälkeen oli suurempi kaupunki Kraslice, jossa haisi omituinen pistävä katku. Myöhemmin hoksasin, että katku tulee takassa palavasta kivihiilestä. Tien pohjoispuolella schauffelbagger kuormasi valtavasta louhoksesta tavaraa, ilmeisesti kivihiiltä junavaunuihin, jotka pieni veturi veti kaupungissa olevaan voimalaitokseen tai tehtaaseen. Savukaasujen puhdistuksessa oli ilmeisesti vielä toivomisen varaa hajusta päätellen. Seuraava etappi oli kylpyläkaupunki Karlowy Wary, johon osasin kyllä ihan ydinkeskustaan hyvin. Parkkipaikkaa ei sen sijaan meinannut löytyä, vaikka kiertelin hyvän tovin. Huomasin muuten yhden asian myös, mistä huomaa että on tultu Tsekin puolelle. Kukkivista omena-, kirsikka- ym. puista kypärän alle leijailevan luontaisen kukkaisaromin lisäksi on selvästi havaittavissa myös voimakas keinotekoinen kukkaisaromi aina, missä naisväkeä liikkuu. Yhden parkkipaikan jo melkein löysin, mutta paikallinen Ducati-kuski opasti, että ”No, no, problem”. Koska lämpötilakin alkoi jo olla kävelemisen kannalta vähän turhan korkea, eli 22, päätin, että pitäköön turistipaikka tunkkinsa ja jatkoin eteenpäin.
Reitti suuntautuikin aivan erinomaisille teille rajan pintaan. Synkkiä kuusikoita, reheviä pyökki- ja vaahterametsiä, seassa jättiläismäisiä tammia ja lehmuksia. Tiet pieniä ja kapeita, mutta melko hyväpintaisia. Ylimmillään tie kävi 1040 metrissä. Joskus. 20 vuotta sitten lienee ollut myrsky, koska samanikäisiä kuusentaimikoita oli paljon. Tuoreet istutusalueet oli kaikki aidattu, ilmeisesti kuusentaimet eivät muuten säästy kauriilta. Välillä laskeuduttiin alemmas hämyisiin jokilaaksoihin, toisinaan noustiin ylätasangon kumpuileviin peltomaisemiin tuulimyllyjen sekaan, korkeutta koko ajan 700 – 900 metriä. Yhden kirkasvetisen vuoristopuron rannassa pidin tauon ja söin eväitä.
Koko parin tunnin pätkällä tuli parin auton lisäksi vastaan puolenkymmentä pyöräilijää ja saman verran moottoripyöriä. Tie pieneni ja pieneni, raja lähestyi. Loppujen lopuksi tie muuttui sorapintaiseksi ajouraksi ja kääntyi jyrkkään ylämäkeen. Seuraavalle isommalle tielle piti navin mukaan olla 1,3 kilometriä. No, kolistellaan tätä nyt sitten vähän matkaa. Vain 400 metriä ennen parempaa tietä (navin mukaan siis parempaa, todellisuus jäi tarkistamatta) ajouran toinen haara kääntyi vielä jyrkempään ylämäkeen, väärään suuntaan ja se oikeaan suuntaan menevä oli erittäin jyrkkää ruohopintaista alamäkeä. Tuolta jos ei pääsisi läpi, niin ylös ei olisi yksin tulemista. Pakko oli kääntyä.
Palasin samoja jälkiä takaisin puolenkymmentä kilometriä ja edelleen isompaa tietä Chomutoviin. Matkalle sattui Chomutovin Krasna Lipa -motocross-areena, jossa Heikki Mikkola ainakin ajoi suomalaisista kilpaa 70-luvulla. En ole seurannut crossia, että ajetaanko siellä vielä maailmancuppia, todennäköisesti. Tie ei onneksi mennyt Chomutovin ison kaupungin keskustaan, vaan pääsin puikahtamaan pohjoispuolelta itään vievälle tielle 15. Vaikka moottoriteitä oli tällä reissulla tarkoitus välttää, varsinkin Tsekissä koska minulla ei ole vignetteä ostettuna (en ole selvittänyt, pitääkö myös moottoripyörässä olla vignette), niin 26 asteen helteessä moottoritie tuntui mukavammalta kuin hikiset pikkutiet ylhäällä vuoristossa. Vaikka toisaalta vuoristossa oli vain +16. Kahvia olisi tehnyt mieli, mutta huoltoasemat eivät oikein näyttäneet kutsuvilta. Poikkesin sitten KFC:n pikaruokakaan ja ostin kalalla täytetyn tortillan tuoremehun kera, ihan hyvää helle-evästä. Chomutovista Mostiin ajelin tuota isompaa tietä.

) sai vain Kylmäkosken Nesteen WC.