• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Elokuun alussa Norjaan

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Joe
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Nyt on vedetty yksi pidempi setti eli etelässä viikonlopun reissu. 1133 kilsaa, 140 litraa bensaa. Keskikulutus on noin 12,5 litraa satasella. Tosin nyt ei kyllä himmailtu hirveästi, keskimäärin vauhtia oli sen verran ettei tule sakkoja. Sen sijaan ohituksissa tais bensa palaa ja kone ulvoa kummallakin. Etenkin tänään vedettiin kotiin päin tullessa reipasta kyytiä ja vastatuulta piisas koko matka. Jonoja ohitellessa tuli räpättyä useamman kerran luistit katossa ja kone punarajalle asti ja emäntä samalla tavalla. Mennessä sitten yllätti positiivisesti että nätillä ajolla voi päästä selvästi alle 7 litraa/100 km. Eiköhän se Norjassa jää silloin selvästi alle 12 litaran sataselle.

Lahden motarilla piti jo antaa periksi, ei pysty vetämään 130 mittarissa kovaan vastatuuleen, ei vaan niska kestä ja jotuu roikkumaan koko ajan. Vajaa satanen menee kovaan vastatuuleen kivuttomasti kun pitää pitkää matkaa ajaa. Nyt oli myös ohjausiskarista jo iloa. Sitä sai kiristellä kun alkoi ravistaa tankoa ja sehän oikeasti rauhoitti pyörää ja helpotti ajamista.
 
Moro, mekin ollaan rouvan kans menossa tuonne yläperälle heinäkuun 20-25 päivä. toivottavasti sattuu lämpimät kelit:orgmp: Viime kesän norjan reissulla oli huonoimmillaan 5 asteen pinnassa lämpötila, ei mikään lämpimin ratsu tuo fz-naku siinä kelissä. Kahvanlämmittimet tuli todella tarpeeseen:)
 
peeämvee sanoi:

Huomattiin, aamulla kun lähdettiin liikkeelle, näytti mittari +6 astetta. 240 kilsan jälkeen oli jo aika kylmä. Piti pitkään lämmitellä huoltsikalla ja tankata kuumaa kaakaota.

Minkälaiseen kulutukseen olet matka-ajossa keskimäärin päässyt tuolla tonnisella. Meni aika reippaasti nyt viime reissulla kahdella pyörällä yhteensä, oma arvaus on että mulla paloi tuosta aika suuri osa.
 
Joe sanoi:

Ei mene alle seiskan matka-ajossa. Norjassa meni himpun alle kun vauhdit pienempiä. Tuo välityksen lyhentäminen vaikutti yllättävästi kulutukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt koko ajan tarkentuu tuo aikataulu lähdön osalta. Pari ekaa yöpaikkaa varataan etukäteen, saa vetää rauhassa pitkän päivän ja tietää ettei illalla tarvi etsiä majapaikkaa. Norjan puolella sitten on tarkoitus vetää tunteella ja katsella lennossa majoitusta. Päivämatkoiksi on tarkentumassa noin 200 km/päivä norjan puolella. Tuo siis kokonaismatkan ja käytettävissä olevan ajan mukaan jaettuna. Mikään ei estä ajamasta vaikka 300 kilsaa jos matka tuntuu taittuvan, itse asiassa olis jopa haaveena kun alkupätkä on lauttavapaata aluetta. Jos sais johonkin jäämään aikaa niin että voisi olla pari yötä samassa paikassa.

Mites tuo bensiini Norjassa. Manuaali lupaa kumpaankin pyörään että minimissään voi käyttää 95 oktaanista. Mistään en ole löytänyt faktaa miten nuo pyörät kestää etanolia bensan seassa (FZ1N ja FZ6N). Suomessa on aina tankattu 98:a. Onko Norskeilla edes käytössä tällaista enemmän etanolia sisältävää bensaa vai minkälaisilla seoksilla ne ajaa. Ruotsissa on 85 mallista sinisestä mittarista ja sen tiedän ettei sitä kanna pistää.

Kuuluis enemmän tuonne Yammu-osioon, mutta kun täällä nyt on sopiva aihe menossa niin menköön tänne. Kaverin Ducati 800 S2R pyörään ei saa tuota etanolipitoisempaa pistää, tankki ei kestä sitä, mutta osaako joku sanoa Jammusta mitään.
 
Joe sanoi:
Nyt koko ajan tarkentuu tuo aikataulu lähdön osalta. Pari ekaa yöpaikkaa varataan etukäteen, saa vetää rauhassa pitkän päivän ja tietää ettei illalla tarvi etsiä majapaikkaa. Norjan puolella sitten on tarkoitus vetää tunteella ja katsella lennossa majoitusta.

Mistä sivustolta muuten kattelet majoituksia? Osassa oli enemmänkin hotellihuoneita, mutta se norskien camping sivusto tarjosi järkevämämmän hintaisia huoneita
 
Joe sanoi:
Nyt koko ajan tarkentuu tuo aikataulu lähdön osalta. Pari ekaa yöpaikkaa varataan etukäteen, saa vetää rauhassa pitkän päivän ja tietää ettei illalla tarvi etsiä majapaikkaa. Norjan puolella sitten on tarkoitus vetää tunteella ja katsella lennossa majoitusta. Päivämatkoiksi on tarkentumassa noin 200 km/päivä norjan puolella. Tuo siis kokonaismatkan ja käytettävissä olevan ajan mukaan jaettuna. Mikään ei estä ajamasta vaikka 300 kilsaa jos matka tuntuu taittuvan, itse asiassa olis jopa haaveena kun alkupätkä on lauttavapaata aluetta. Jos sais johonkin jäämään aikaa niin että voisi olla pari yötä samassa paikassa.

Mites tuo bensiini Norjassa. Manuaali lupaa kumpaankin pyörään että minimissään voi käyttää 95 oktaanista. Mistään en ole löytänyt faktaa miten nuo pyörät kestää etanolia bensan seassa (FZ1N ja FZ6N). Suomessa on aina tankattu 98:a. Onko Norskeilla edes käytössä tällaista enemmän etanolia sisältävää bensaa vai minkälaisilla seoksilla ne ajaa. Ruotsissa on 85 mallista sinisestä mittarista ja sen tiedän ettei sitä kanna pistää.

Kuuluis enemmän tuonne Yammu-osioon, mutta kun täällä nyt on sopiva aihe menossa niin menköön tänne. Kaverin Ducati 800 S2R pyörään ei saa tuota etanolipitoisempaa pistää, tankki ei kestä sitä, mutta osaako joku sanoa Jammusta mitään.

95:sta saa kaikkialta. Nimennomaan 98:n saanti "maaseudulla" mahdotonta ku ei oo kun 95:sta. No mut sitä tankkiin ja sit ku takas sivistyksen parissa ni Shellille tankkaamaan V-Poweria.
 
Tosta majoituksesta...oli meillä reissussa Booking.com hyvässä käytössä ja löytyi hyvinkin perus mökkejä jollei oo liian kermaperse hintaan 96e/2henkilöö/2yötä.
 
zekelius sanoi:
Mistä sivustolta muuten kattelet majoituksia? Osassa oli enemmänkin hotellihuoneita, mutta se norskien camping sivusto tarjosi järkevämämmän hintaisia huoneita
Emäntä on katellut booking.comista, hotels.comista ja trivagosta. Noilla löytyy jotain leirintäalueita, mutta huonommin.

Itse olen taas katsellut google mapilla ja pistänyt hakusanaksi camping. Zoomaamalla aluetta se löytää alueella olevia leirintäalueita aika hyvin, jos ei löydä niin klikkaamalla suurennuslasia se etsii alueen uudelleen ja silloin se taas löytää yleensä ne. Se antaa tuossa vaiheessa viereen infoa noista ja sieltä löytyy sitten yleensä nettisivujen osoite kyseiselle leirintäalueelle. Meillä on tarkoitus olla suurimmaksi osaksi noilla leirintäalueilla edullisissa lautamökeissä.

Jan76 sanoi:
95:sta saa kaikkialta. Nimennomaan 98:n saanti "maaseudulla" mahdotonta ku ei oo kun 95:sta. No mut sitä tankkiin ja sit ku takas sivistyksen parissa ni Shellille tankkaamaan V-Poweria.
Siis tuo oktaaniluku ei ole ongelma, koneet kestää sen varmasti kun manuaaliissa kerrotaan että se riittää. Sen etanolin osuus mua arveluttaaa. Onko norskeilla samaa 10% kuin suomessa vai onko niillä vähemmän tms. Tietysi jos muuta ei ole niin pakkohan sitä on tankata silloin.
 
Androidille ainaskin saatavissa NorCamp appsi, josta apuja jonkin verran. Tosi silti jää vielä koko joukko hyttepaikkoja, joita ei löydy em. tai bookingista.
 
Joe, oliko suunnitelmissa tykitellä päivässä Uumajasta Trondheimiin? Itse tässä mietin suunnitelmia myös. Tuolla tavalla ainakin säästäisi päiviä sitten tuonne mutkaisemmille maisemareiteille.
 
Neljän pyörän voimin lähdetään Savosta Keski-Norjaan 31.7. Siirtymä Vaasaan, josta lautalla Uumajaan. Eka yö Örnsköldsvikissä ja siitä päivän tripillä Trondheimiin. Hyvin tuon matkan päivässä polkaisee. Aamulla kun lähtee, niin alkuillasta jo istuu teranssilla kaljalla :thumbup:
Toivon hyviä kelejä kaikille Norskiin meneville :jpstyle:
 
hene- sanoi:
Joe, oliko suunnitelmissa tykitellä päivässä Uumajasta Trondheimiin? Itse tässä mietin suunnitelmia myös. Tuolla tavalla ainakin säästäisi päiviä sitten tuonne mutkaisemmille maisemareiteille.

En ole Joe mutta vastaan, tuo on hyvinkin mahdollista erityisesti jos tulet sunnuntaina aamulautalla ja pääset n. 11:45 lähtemään. Itse tuli tuon toisinpäin, lautta lähti Holmsundista klo 18, olin jonossa 16:50 joka edellytti lähtöä kasin maissa kun suht. rauhalllisesti etenin Östersund- Sollefteå-Övik reittiä.
Itse saattaisin jäädä Åren paikkeille yöksi ja jatkaa siitä eteenpäin
 
hene- sanoi:
Joe, oliko suunnitelmissa tykitellä päivässä Uumajasta Trondheimiin? Itse tässä mietin suunnitelmia myös. Tuolla tavalla ainakin säästäisi päiviä sitten tuonne mutkaisemmille maisemareiteille.
Joo, pitkät pätkä ruotsin puolella on tarkoitus ajaa.

Alun perin oli tarkoitus ajaa Oulusta Trondheimiin suurin piirtein niin että matka taittuu kohtuudella, yksi yö välissä. Koiran hoidon järkkääminen kuitenkin muutti sen verran suunnitelmia että ajetaankin tuo suunniteltu reitti toisin päin. Ekana päivänä on tarkoitus päästä Örnskölsvikkiin, siellä yötä ja seuravana päivänä sitten Rörosiin. Ihan suorinta reittiä ei sentään, eli Höga Kustenin alueella on tarkoitus tehdä pieni lenkki ja katsella maisemia. Käytännössä siis vähän alas päin ja Kramforsin kautta.

Kuitenkin lähtökohtaisesti vedetään ruotsin läpi ns. pakkopullana. Rörosista Trondheimiin on varattu kuusi päivää, päivämatka on keskimäärin tuolle reitille 223 kilsaa. Tuohon on vielä kaksi oikopolkua jos näyttää että pitää lyhentää, kumpikin oikeaisee noin päivän matkan verran. Etenkään ekaa en haluaisi joutua käyttämään eli jäisi Flamissa käymättä ja se tunnelin yläpuolinen tie (FV423) ajamatta. Jotenkin muutenkin se alue houkuttelee.

Toinen on siten Åndalsnesista "suoraan" Trondheimiin. Tarkoitus on ajaa atlantin tie ja käydä rannikolla, mutta jos keli on ihan surkea ja luvataan muutenkin huonoa sille päivälle niin sitten oikeaistaan vähän sisempää maata Trondheimiin. Toinen optio tälle on sitten jos matka ei ole edennyt odotetulla tavalla ja aika loppuu kesken. Tuolla saa päivän aikataulua kiinni.

Toistaiseksi on kova usko ettei noin 225 kilsaa päivässä ole liikaa vaan jättää aikaa maisemien katseluunkin.

Nämä suunnitelmat on tehty kyllä hyvin pikälle täältä saatujen vinkkien perusteella. Reissukokemusta on meidän pyöräkunnalla tosi vähän eli viime kesänä käytiin neljän päivän kierros Altan kautta. Nyt on kalusto vaihtunut kummallakin ja etelän reissun pohjalta nykyisillä pyörillä jaksetaan ajaa paremmin pidempi matka kuin entisillä.
 
Laitetaanpas tänne oman lowbudjetnorjajutauksen saldoa. Elikkäs 19.7 startattiin Nivalasta tornion arvidsjaurin, tärnäbyn kautta norjan puolelle. 890 km kerta vedolla verta kedolla. Teltta yöpyminen ylänköjärven rannalla. Päivä 2 Trondheimin kautta peikkotien huudeille 626 km ja vuonon rantaan telttaan yöksi. Päivä 3 peikkotie ja geiranger alas ja ylös dalsnippalle, huikeeta oli. sieltä matka jatkui vielä lähelle dovrea mökkiin yöksi kilometrejä 368. Päivä 4 Rorossin kautta ruottiin lähelle sollefteoa ja teltta järven rannassa, vaivaset 689 km. Päivä 5 laivalle uumajaan sitten vaasasta kotio 392 km ajelua tälle päivää. Pyörä millä matkaa tehtiin yammun 1200 Super tenere. Kilsoja suunilleen 3000, bensaa paloi 250€ edestä, lautat 30€, laiva 120 ,mökki 81 ja ruokaan 140€. Kaikki ruoka hommat tehtiin tranggialla paitsi yhdet pitsat kemissä.Kokonais kustannukset koko reissulle vaivaset 631€. Päivä matkat venyi aivan huomaamatta ja vahingossa koska oli vaan niin hyvä fiilis päästellä hyvässä kelissä pitkälle iltaan. Pisaraakaan ei tullut vettä koko reissulla. Niin 24.7 illan suussa oltiin kotona
 
^Hieno keikka ja säät suosi. Tyrkkään tähän - onko kukaan käynyt tänä vuonna pohjoisessa Kinnaroddenissa? Jonkun piti tehdä keikka ja kiinnostaisi.
 
ameristep sanoi:
.... Pisaraakaan ei tullut vettä koko reissulla. Niin 24.7 illan suussa oltiin kotona

Akkurat ! :thumbup: Juu, ei sielä norweegiassa sentään AINA sada, kuten Bergenissä! :D
Soma ku teillä ol kivaa!
 
Nyt kyllä hehkutellaan joka paikassa Norjan reissuja. Toivotaan että myös ens maanantaina ja siitä eteen päin on mukavat kelit. Silloin starttaa meidän perheen letka liikkeelle. Pitkiä on viimeiset työpäivät ennen lomaa.
 
Kyllä olikin hehkuttamisen arvoiset kelit!! Pisaraakaan ei tullu vettä koko reissun aikana ja lämmintä yli 20celsiusta koko ajan😎 Ainoa pikku miinus oli kiiruna-abisko välin tietyö, 20km oli murskeella😳mut siitäkin selvittiin👍🏻 Taivalkoski-Ylläs-Narvik-Svolvaer-Skutvik-Arvidsjaur- Taivalkoski oli reitti ja reilut 2000 km tuli mutkineen matkaa.
 
Back
Ylös