No, nynne DIY tulpat tuli ... Tai oikeastaan ne tulivat jo viikko sitten, mutta enpä ehtinyt ruveta asennushommiin ennen eilistä.
Homma oli melkoisen helppo; Aineet olivat 2-komponenttisia, eli ne tulivat kahdessa pikkurasiassa, kummassakin saman verran "tököttiä", toisessa valkoista ja toisessa oranssia.
Molempien rasioitten sisältö piti siis ensin jakaa puoliksi ja sitten yhdistää käsissä puolet molemmista kahdeksi palloksi. Yhdistämisen jälkeen oli muutama minuutti aikaa sulloa noita sisään korviin, ennen kuin aine alkoi kovettua.
Aine ei ole vaahtoa joka laajentuisi, vaan silikonia, pehmeää, öljyisen tuntuista, vähän kuin kittiä... Tuntui jokseenkin arveluttavalta tunkea tuota korvasta sisään, kun mielessä kävi, että mitäs jos työnnän tuon liian pitkälle, niin kohta se tarttuu tärykalvoon ja jämähtää siihen... No, tungin sitä niin pitkälle kuin uskalsin ja muotoilin korvan ulkopuolelle jääneen osan sitten tiiviiksi korvieni muotoihin ja mahdollisimman "matalaksi", etteivät rupeaisi painamaan sitten kypärä päässä. Sitten piti odotella n. 15 minuuttia hissukseen, jonka jälkeen olikin valmista.
Jämähdettyään tulpat oli helppo ottaa pois, niistä tuli yllättävän kovat, mutta silti jonkin verran joustavat.
Vaimentavat kohtuullisesti, mutta selvästi vähemmän kuin "Earit" tms. Näin pitikin olla, koska ilmoitettu vaimennusarvo on pienempi, (SNR-arvo 26) Earien n. SNR 30-36 vastaan. Kun olen jo valmiiksi huonokuuloinen, Earit päässä en ole saanut tavallisesta puheestakaan mitään tolkkua, mutta noilla kuulee edes jotain...
Autocomin kautta tulevat pölinät ja musiikit kuuluvat ihan hyvin moottoritievauhdissakin ja kaupungissa hiljaisemmalla vauhdilla koko mopon ääni kuulostaa erilaiselta kuin "eareilla". Noi siis vaimentavat joitain taajuuksia erilailla kuin earit.
Huomioita...
1. Istuvat loistavasti, eivätkä rupea painamaan pitemmälläkään matkalla.
2.Olisin voinut työntää tuota vielä n. sentin verran syvemmällekin, (joka siis on sisällä korvassa aika paljon). Vaimennus olisi varmaan tuolloin ollut voimakkaampi.
3. Korvan ulko-osaa ei kannattane peittää kovin laajalta alueelta, silloin ne on helpompi saada paikoilleen.
4. Tulpat ovat pestävät, mutta ne tuntuvat likaantuvan hetkessä ollessaan pois käytöstä, joten pitää keksiä joku hyvä säilytysratkaisu. ...Minigrip-pussi kenties?
Aiemmissa topiceissa on ollut puhetta Kuulonhuoltoliiton kautta saatavista tulpista. Luulisin niiden olevan näiden kaltaiset ominaisuuksiltaan ja hinnaltaankin, ainakin suurin piirtein. Sillä erolla tietysti kuitenkin, että ne asentaa ammattilainen, joka osaa/uskaltaa tunkea aineen tarpeeksi syvälle korvaan. Lisäksi niihin saa kuulemma lakkauksen, jonka avulla ne varmaan pysyvät helpommin puhtaampina. Noiden saatavuus on vaan aika heikkoa; Itse soitin tuonne heinäkuun alussa ja olisin saanut sovitusajan pitkälle elokuun puolelle.
Tulipas pitkä juttu... Loppukaneettina kumminkin:
Ihan ok, muttei kuitenkaan mitään maata mullistavaa. Jos olisi kärsivällisyyttä odottaa, kannattaisi varmaan hankkia nuo ammattilaisella teetetyt.
P.S. Ek, joko olet saanut omasi?