Hola!
Ensimmäisen vuosimallin vesipiikki-DT-jammulla ihan heittämällä, niin etten ollut edes mopoa kunnolla ajanut (omistanut). Autokoulun teoriatuntien jälkeen olin ehkä ainoa, jolle meidän perheestä se kauppias kehtasi sen kotiin ajettavaksi luovuttaa. Siitähän se sitten hullunkolmiolla lähti...
18v. autokortti ja Jammu myyntiin. Ei ollut varaa pitää kahta laitetta. Tauolle siitä, aika piitkäksi aikaa...
Ryhdyin pohtimaan toissa kesänä, että enduro olis kyllä kiva. (Mulla on kokemusperäistä taustaa ystäväpiiristä, että moni haluaisi juuri endurolla aloittaa). Kävelin paikalliseen MP-liikeeseen ja lainasin pidemmälle koeajolle illasta aamuun XT-660 Jammun. Oli fiilarit, että poikuus olis tullut taas takaisin. Niin jännitti! Kiva peli, mutta sammutin neljästi liikennevaloihin. Vääntökäyrä varmaan sillai sopivassa asennossa, HEH!.
Ei loppupellissä niin hirveesti innostanu, Noh, naapuriliikkeeseen, löytyi Versys Kawa. Oli käteenkäyvä ja hyvä pyörä aloittaa! Ajelin viikossa sellaiset reilut tuhat kilometriä ja kivalta tuntui. (En ollu vaimoa nähnyt viikoon... Oltiin vähän riidelty). Noh, se sitten totesi kun taas nähtiin mennessä autotalliin, että MOOTTORIPYÖRÄN OLET OSTANU! JA AKANHEITTOPYÖRÄN! (Niissä istutaan kuulemma kyydissä korkealla). Kehui, ettei tule ikinä kyytiin.
Noh, mä kysyin, että millainen sen pitäisi sitten olla. Piti olla "matalampi" ja "matkustaja ystävällisempi". Noh, sitten samana päivänä vaihtamaan Fazeriin. Hieno peli sekin oli!
Noh, lihava keski-ikäinen mies oli vielä jotain vailla, teoretisoi parempaa ajoasentoa... Jammu ollessa huollossa lainailin aina eri pelejä. Cbr600rr, Fireblade, 1400 matkakawa, Rykkönen, Rykkösen edeltäjä + jotain muita.
Seuraavilla MP-messuilla mä hokasin, että se on tietysti BMW K1200S. Se oli mun mielestä matkapyörän ja sportin risteytymä. Oli niin hyvät kylmät tyypit, että ostin koeajamatta. Ja niin se onkin! On vaikea kuvitella, että jostain löytäisi paremman matkustusmukavuuden ja vakaammat ajo-ominaisuudet. (Siis mun käyttöön!)
Oikeastaan MP-hankintaan mulla tulee pari asiaa mieleen:
a. Kokeilematta eri tyyppisiä tietä, ei voi etukäteen tietään millä tykkää ajella.
b. Ei kannata heti ostaa suurinta mahdollista.
c. Kun kilometrejä kertyy, löytyy omat tie- ja matkustusmieltymykset, sitten löytyy se pyörä.
Jotenkin AINA kun on uusi moottoripyörä, tulee siitä ensimmäisestä ajosta jotenkin neitseellinen kokemus. Ehkä tää on romantisointia.
Nyt pitäis sitten vaimo opettaa ajamaan, mutta se ei ole ajanut aikaisemmin mitään, paitsi tietysti suksia, polkupyörää ja autoa. Niin haasteellinen tehtävä, että se pitää ulkoistaa. En tiedä kuinka neitseelliseksi SE kokee olonsa... HAH!