• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Duunin edessä joku juuri kuoli

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja anajavi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Pahinta on, että näihin keskusteluihin alkaa puutua. Teki kuka hyvänsä mitä pösilöä tahansa, niin tuon tuomitsemisesta sinut leimataan joko raamatulliseksi hahmoksi tai retonkivaatteita harrastavaksi tädiksi. Joka threadiin riittää kymmenkunta tuomitsijaa, jotka kertovat ajelevansa omalla vastuullaan miten haluavat. Keulivansa, ohittelevansa tjsp. aivan miten haluavat ja kantavansa tuosta itse vastuun. Määrättyyn rajaan asti voin tuon hyväksyä, mutta kun ihmisiä alkaa kuolla ja vammautua ja puhtaasti omaa typeryyttään, kuuluu asia meille kaikille. Raadollinen tosiasia on jo se, että me kaikki maksamme jokaista kuollutta ja loukkaantunutta liikennevakuutusmaksuissamme.

Voin sytyttää kynttilän edesmenneelle ja etenkin tuon omaisille, mutta pidän kyllä oikeutenani tuomita täydellisen edesvastuuttoman käytöksen kun moista tapaan.

Kaiken kaikkiaan: Palautetaanpa mieleen tuo vuosi sitten SMOTOn lanseeraama "Ei Kaahareille" kampanja. Oltakoon tuosta mitä mieltä hyvänsä, alkaa kohta olla jonkinlaisen ryhtiliikkeen paikka meille kaikille.
 
Seppo tuossa edellä kirjoitti "...Keulivansa, ohittelevansa tjsp. aivan miten haluavat ja kantavansa tuosta itse vastuun. Määrättyyn rajaan asti voin tuon hyväksyä.."

Joo, itsellä ei ole oikeastaan kyse niin paljon hyväksymisestä, kuin siitä, että ihmiset ajattelisivat! Tietysti on maailman helpointa olla jälkiviisas, mutta ainakin tuo puheena oleva juttu toi mieleen, että eipä ajatellut kaveri lähtiessään pyöräänsä kiihdyttämään nokka pystyssä, että tämä onkin sitten viimeinen keuliminen!

Jos hänellä olisi mahdollisuus kelata taaksepäin elämäänsä, jättäisi varmaan keulimatta. Ehkä ei enää ikinä keulisi eikä hurjastelisi. Mutta kun se mahdollisuus meni jo!

Täällä on nähty mielipiteitä tyyliin "kerranhan täällä vain ollaan", "elämä on täynnä riskejä, itse päätän omani".
Mitäs luulette, kuinka moni menehtyneistä tuumaisi enää samalla lailla jos saisi paluumahdollisuuden?
omg.gif


Hemmetti, eläkää hurjasti (sen kerran), nauttikaa vauhdista ja vaaroista, jos haluatte. Mutta muistakaa että se voi loppua paljon aikaisemmin kuin itse olitte suunnitelleet..
confused_orig.gif






..oi voi... harmittaa vaan niin kovasti aivan TURHAT kuolemat..
 
Pienessä ryhmässä jo murto-osan porukasta tekemät tyhmyydet huomataan ja on mitä mainioin kenttä suuren massan moralisteille. Vaikka tässäkin vahinko aiheutui lähinnä itselle, kuten useimmiten motoristi on se ottava osapuoli, riippumatta oliko syyllinen. Siitä huolimatta useimmiten mielikuvitellaan, entäs jos tyyliin niin, että homma saadaan näyttämään hurjalta ja muille vaaralliselta. (Jota aineksia tässä tapauksessa oli kyllä yllin kyllin).
Kun autoilija tekee vastaavaa todella tyhmää ...(punainen bemari ajoi jalankulkijan päälle ja pakeni paikalta.. jne) se vaan todetaan valitettavana lieveilmiönä, kun useimmat meistä on autoilijoita (kin).
Niin kauan kun tyhmyydestä sakotetaan pelkästään tyhmää itseään, siitä vaan. Mutta jos se kolahtaa syyttömään, silloin tuntuu pahalta.  
Ja sen verran fiksu tyhmäkin voisi olla, ettei sitä ominaisuuttaa tuo esille muiden seassa. Mutta silloinhan ei oliskaan tyhmä  
omg.gif
.

Olinkohan  
withstupid.gif


Mutta arvatkaapa antaako se aiheen virkamiehelle laittaa taas kuriin meitä kaikkia yhden tyhmän takia  
veryangry.gif
kuten kävi esim. Munkkivuoressa, kun YKSI autoilija ajoi lapsen päälle suojatiellä, vaikka ei se enää mitään auta. Nyt kaikki köröttää 40 km/h koko seutukunnalla, Turkuun menevällä valtaväylällä.
Se jolla on mahdollisuus, lukekaapa HS:n NYT -liitteen artikkeli jossa professori M. Vuori miettii Suomalaista lainkäyttöä.
No tämä nyt ei liity aiheeseen, mutta on mielenkiintoinen, myös liikenteeseen sovellettuna.
 
Jep, mulkku olen kun näitä kirjoittelen. Pitäisi vaan sytyttää kynttilä "toverin " muistolle.

En muuten sytytä. Ei sureta pätkääkään. Nimittäin tuntuu tuo Evoluutio myös pikkuhiljaa korjaavan satoaan.
Ja helvetin hyvä niin, että täällä löytyy edes yksi ketju, jossa asiasta keskustellaan. Oli keskustelu jeesustelua tai ei, niin enemmän sillä aikaan saa, kuin kynttilöiden sytyttelyllä.
 
Nimimerkit "misa" ja "cafe" kirjoittavat asiaa. Tämä Ruoholahden tapaus muistuttaa aika paljon 2-3 vuotta sitten kehä III:lla sattunutta, jossa joku peelo lähti Kesoilin (nyk. Neste) valoista 9-Ninjalla kiihdyttäen helvetinmoista nopeutta, veti hytin pystyyn ja pyörä kimposi tien nyppylästä valopylvääseen. Hemmo kuoli heti eli Darvin Awards- palkinnon arvoista työtä kuten Ruoholahden tapauksessakin. Sitä saa, mitä tilaa. Kyllä valtiovalta kohta rupeaa puuttumaan asiaan, jos tämä tahti jatkuu, ja se puuttuminen ei tiedä hyvää meille prätkillä ajaville, valitettavasti.
mad.gif
Kyllähän sitä saa minun puolestani olla amatööri ja ajella shortseissa prätkällä, mutta turha on sitten tulla itkemään kun on iho rullalla.
033102bebe_1_prv.gif
 
Kauhea kohu. Eihän toi tapaus päässyt edes lööppeihin. Sivullisia ei kuollut ja se mitä tapahtui oikeasti ei tiedä varmuudella kukaan. Noita tapahtuu ja tulee tapahtumaan.
Ikäviä juttuja tietty.
 
tounge.gif
veryangry.gif
Ihme kun toitotetaan tuota "kohta waltiowalta puuttuu asiaan" ja sitten ei oo kelään kiwaa
033102ass_1_prv.gif
Tuskin kauheesti on resursseja / halua... toimii se luonnonvalintakin...

ja noita lippoja sattuu tulevaisuudessakin, hitto Kesäkuussa 47 hukkunutta,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,






buttrock.gif
 
Kauhea kohu. Eihän toi tapaus päässyt edes lööppeihin. Sivullisia ei kuollut ja se mitä tapahtui oikeasti ei tiedä varmuudella kukaan. Noita tapahtuu ja tulee tapahtumaan.
Ikäviä juttuja tietty.
On hyvä, että asia aiheuttaa näissä piireissä kohua ja aiheesta keskustellaan. Niin pitääkin! Koskaan ei näihin "turhiin" kuolemiin - itse tai toisen aiheuttamiin - saisi tottua.

Minusta on hyvä lukea kommentteja puoleen jos toiseen. Näkökulmaa ainakin avartaa. Tosi on, että näitä kuolemia on tapahtunut ja tapahtuu edelleen - sille ei voi kukaan mitään. Mutta voihan olla, että EHKÄ edes yksi rämäpää säilyy juuri tän jeesustelun/arvostelun vuoksi hengissä, kun jättää yhden keulinnan väliin - ihan vaan vaikka vi***ttuillessaan...  
bowdown.gif


Minut jokainen onnettomuus herättää ajamaan tarkemmin. Ajotyyli tahtoo "löystyä", kun kaikki on mennyt hyvin eikä ole ollut vaaratilanteita. Se voi sattua, kun lähden seuraavan kerran ajoon...

edit: voisihan tätä keskusteluakin pitää jonkinlaisena kampanjointina turvallisemman ajon puolesta
idea3.gif
 
Kauhea kohu. Eihän toi tapaus päässyt edes lööppeihin. Sivullisia ei kuollut ja se mitä tapahtui oikeasti ei tiedä varmuudella kukaan. Noita tapahtuu ja tulee tapahtumaan.
Ikäviä juttuja tietty.
näinhän se on
sad_orig.gif
lainatakseni konginkankaan mäjäystäkin niin sitäkin oltiin odotettu jo kauan ammattipiirissä et koska se tapahtuu niin sekin sit tapahtu,valitettavasti
confused_orig.gif
mut kun rysähtää niin rysähtää minkäs sille voi vaikka lakikirjaa noudattaisikin liikenteessä oli sit millä kulkuvälineellä liikenteessä
nixweiss.gif
 
Usein ihmetellään, miksi poliisit mittaavat nopeuksia kirjoittajan mielestä ihan toisarvoisissa paikoissa ja miksei niitäkin resursseja käytetä rattijuoppojen kiinniottamiseen. Omasta mielestäni rattijuopumus on syvältä, mutta uskon virkavallan pysäyttävän jokaisen huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena ajavan, joka huomaavat. Rangaistukset voisivat olla näissä tapauksissa paljon kovemmat, mutta kuten täälläkin on useasti todettu (myös ylinopeustapauksissa) eihän sitä kortilla ajella. Joku kirjoitti kerran mielestäni viisaasti, että pitäisikö pienemmät rikokset jättää rankaisematta, jos suurempia rikollisia ei saada kiinni tai niistä teoista saadut rangaistukset ovat maalaisjärjen mukaisesti liian pieniä. Ylinopeus on liikenteessä helposti todistettavissa ja näin ollen rangaistusvaatimukset helpommin kirjattavissa. Tosin on paikkoja, joissa syytä kyltein osoitetulle nopeusrajoitukselle on vaikea ymmärtää, mutta jokaisen ajokortillisen täytyy ymmärtää liikennemerkit ja loppu on sitten oma valinta.
Miksikö resursseja käytetään niin paljon nopeuden valvontaan? Voisko syynä olla tämä saatanan budjetoitu sakkojärkestelmä? Kannustetaan ihmisiä ajamaan kunnolla rajoitusten mukaan mutta toisaalta sakkoja pitää saada kerättyä tietty määrä joka vuosi, tänä vuonna 2milj. euroa enmmän!
062802jumpie_prv.gif
Kaksinaismoralisimia!!
 
Tuolla kerrottiin, että olisi törmännyt kanttikiveen ja siitä noussut keulimaan. Samalla kaasu auki. Siitä sitten pyörä pylvääseen ja äijä korkealle lamppuja päin.

Enpä tiedä ehtikö kukaan kovin tarkkaan havainnoida. Kuulostaa kuitenkin uskottavammalta, kuin että olisi ehdoin tahdoin keulinut yhdessä kaupungin ruuhkaisimmista risteyksistä.
 
MP-foorumin viesti liitteenä!

Viesti:
Eilen iltapäivällä n. klo 15.00 menehtyi kaverini mechelininkadulla ajettuaan liikennevalotolppaa päin.

Miika soitteli keväällä innoissaan, koska oli hankkimassa moottoripyörää itselleen. Sanoin, että korkeintaan 600 olisi edes jotenkin järkevä alotuspyörä, ei vaan zx-10r piti hankkia. Se vaan oli Miikan tyyli. Kaiken piti olla eniten. Autokin oli 500 heppanen.

Olin viimeksi ajamassa herran kanssa pari viikkoa sitten ja ajotyylistä havaitsi selvän rauhattomuuden. Peli ei ollut hanskassa, josta sanoin Miikalle: "Rauhoitu, sä tapat tolla ittes". Ei poika uskonu.

Kuulin kavereilta, että jonkunlainen mp-onnettomuus on tapahtunut kotini lähellä ja töistä päästyäni ajattelin kurvata mestan kautta. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että oli pakko pysähtyä ja kysyä miten kuskille kävi vaikka en tiennyt kenestä oli kyse. En nähnyt pyörää ja kävin vain kysymässä, ettei vaan kuski olisi kuollut. "Miten liityt tapaukseen" - kysyin setäpoliisi. Sanoin epäileväni, että olisi Jarin pyörä (täysin keksitty nimi). "Oletko nähnyt pyörän?" setä kysyi johon kieltävästi vastattuani pääsin katsomaan pyörää. Tajusin heti sen olevan Miksun pyörä. Kysyin kuskin tilanteesta, mutta siitä ei luonnollisesti haluttu minulle kertoa. Oman henkilöllisyyteni todistettua sain tietää, että Miika oli menehtynyt. Kun henkilöpapereita ei hänellä ollut ollut mukana, olin ensimmäinen joka saattoi todeta kuskin henkilöllisyyden. Sen jouduin tekemään kuvasta, joka oli otettu paikanpäältä.

Liian nopeasti, liian varhain

Jään kaipaamaan


Näin on, aina tuntuu pahalta, vaikka enteet olis ollut luettavissa jo aeimmin!

 
kynttila.gif
 
Nuori elämä päättyi aivan liian aikaisin. Liikaa voimaa liian kokemattomalla...
Meille kaikille miettimisen aihetta... Osaanottoni Miikan läheisille. Ajakaa nyt herran tähden ihmisiksi.
-mikes-
 
Ajoin äsken kyseisen turmapaikan ohi ja useita kynttilöitä oli palamassa. Paikalla oli myös surevia ystäviä tai sukulaisia.
Veti kyllä hetki vakavaksi.
Olipa kuolema kuinka omaa syytä tai ei niin arvostan ihmishenkeä aivan yhtä paljon.
Osanottoni kaikille läheisille
kynttila.gif
 
kiitos niille ihmisille jotka edes jollain tavalla osaavat ymmärtää.
kirjoitan lähinnä sen takia että halusin lukea/kokea tän asian uudestaan läpi,ehkä tuska joskus hellittää.mä olen se "serkku",joka kirjoitti mm. tonne bmw-foorumille.itsellä on elämä täysin sekaisin,serkkuni oli minulle kuin oma veli,olimme todella läheiset siitä lähtien kun opimme kävelemään,ja nyt hän on poissa.
en kykene ymmärtämään joitain ihmisiä jotka laskevat rahaa ja valittavat kuinka joku ajoi väärin.
en voi olla huomaamatta sitä tosiasiaa että jos jollain on suru ja siitä kirjoitat autofoorumeille,itse kirjoitin cosworth&bmw-foorumeille,ihmiset ovat tukenasi,ja pyrkivät ottamaan osaa suruun.mutta kun moottoripyörä foorumeille kirjoitetaan,mietitään ensimmäisenä mitä hän teki väärin,ja mitä sitten....tuntuu vaan entistä pahemmalta lukea tätä.
mutta en halua yleistää,ja siksi lausun todella suuren kiitoksen niille jotka ymmärtävät,ja haluavat auttaa tuskassa.kiitos
kynttila.gif
 
Jep, mulkku olen kun näitä kirjoittelen. Pitäisi vaan sytyttää kynttilä "toverin " muistolle.

En muuten sytytä. Ei sureta pätkääkään. Nimittäin tuntuu tuo Evoluutio myös pikkuhiljaa korjaavan satoaan.
Ja helvetin hyvä niin, että täällä löytyy edes yksi ketju, jossa asiasta keskustellaan. Oli keskustelu jeesustelua tai ei, niin enemmän sillä aikaan saa, kuin kynttilöiden sytyttelyllä.
Kiira kirjoitti asiaa, ainoa jota en allekirjoita on tuo "ei sureta pätkääkään". Ruumis on aina ruumis ja sillä on omaisia, omaisten kohtalo tässä lähinnä surettaa. Toki sekin, että nuori elämä katkesi ihan suotta. Mutta omaan virheeseen, ehkä(tutkinta kesken), ja oma virhe on aina helpompi hyväksyä kuolinsyynä kuin esim rattijuoppo.

Voisi ajatella että tällanen keskustelu tehoaa paremmin kuin kynttilät, mutta enpä usko. Ei riskialttiisti ajava useinkaan ite tajua olevansa riski. Kunnioitus pyörän kykyä kohtaan puuttuu, ja alitajunta sanoo että "ei se mulle voi sattua". Ajotyyli ei muutu ainakaan tällasten keskustelujen takia, koska ne on muut jotka sortuu ja kuolee omiin virheisiin.

Osa meistä vaan on, minkä tahansa jakauman mukaan, niitä jotka ajaa niin että varmasti joku päivä tuuri/taito loppuu. Vedetään eniten yli taitojen ja sillon sattuu just tämmösiä tapauksia. Kait se sitten on sitä evoluutiota, johon Tero viittasi.

sanoi:
Tämä Ruoholahden tapaus muistuttaa aika paljon 2-3 vuotta sitten kehä III:lla sattunutta, jossa joku peelo lähti Kesoilin (nyk. Neste) valoista 9-Ninjalla kiihdyttäen helvetinmoista nopeutta, veti hytin pystyyn ja pyörä kimposi tien nyppylästä valopylvääseen. Hemmo kuoli heti eli Darvin Awards- palkinnon arvoista työtä kuten Ruoholahden tapauksessakin. Sitä saa, mitä tilaa.
Enpä malta olla tarttumatta tähän. Olitko bomber kenties silminnäkijänä tapauksessa, vai perustatko tietosi vain Mutterilla kuultuun? Poliisin tutkintapöytäkirjan mukaan vauhti törmäyshetkellä oli noin 90 kmh(rajoitus 70) ja silminäkijän todistuksen mukaan onnettomuuteen EI liittynyt keulimista. Kaveri kyllä harrasti sitä, mutta onnettomuuteen se ei tutkinnan mukaan liittynyt. Pyörästä irronneiden osien lentomatka ja silminäkijän todistukset pitivät yhtä, nopeus alle 100 kmh. Tästä onnettomuudesta on vieläkin liikkeellä hurjia huhuja, parhaat mitä oon kuullu on "takatapeilla se seiso ja keuli suoraan tolppaan, laatikossa oli jääny vitonen päälle ja nopeusmittari oli pysähtyny lukemaan 220 kmh". Ikävä kuunnella noita juttuja, tunnen menehtyneen omaisia ja heille se on ollu kova pala.
 
Ei tainnu olla sitte se sama tapaus, mutta 9-Ninjalla ajettu onnettomuus oli aiheena yhdessä Tuulilasin jutussa. Se juttu perustui tutkintalautakunnan raporttiin, arvelen että oli uskottavakin. Oli hiukan toisen sorttinen, jos oikein muistan.

Mutta mitäpä vanhoista, uutta pukkaa...
 
Olen todella pahoillani, että tämmöinen tapaus sattui. Hiljaiseksi vetää.

Se, mikä täällä pistää silmään on, kun jotkut eivät kuolemaa kunnioita. Se kunnioittamattomuus taasen on toisella tavoin ajattelevia kummastuttavaa. Jauhetaan Darwinismista - täysin lapsellista jorinaa.
Selvästikin näyttäisi olevan niin, että ne joita joskus on oikeasti sattunut, joko fyysisesti ja/tai henkisesti, kunnioittavat melkoisesti kaikkia kärsimään joutuvia.
Näiden asioiden 'opettaminen' ei onnistu. Mutta varmaa on, että elämä kyllä opettaa kunhan aikaa kuluu. Reteys ei tule auttamaan tässä asiassa yhtään. Eivätkä ne viinallakaan mihinkään katoa.
Tunnen melko joukon näitä nuorena ihme temppuja tehneitä. Nyt reilusti vanhempina he eivät mitenkään ylpeile saavutuksillaan - pikemminkin häpeilevät ja ihmettelevät kuinka hulluja he joskus olivat. Kaikki nuoruuden kaverit eivät tänne asti ole päässeet. Kyllähän niitä matkalle jääneitä silloin tällöin vieläkin ajattelee - ajatuksiaan kun ei voi itse valita.

Sen vielä sanon, että kun tarpeeksi sattuu (henkisesti tai fyysisesti), niin sitä tai niitä asoita kantaakin sitten mukanaan koko loppu elämänsä ja jekku on siinä, että on opeteltava tulemaan toimeen niiden asoiden kanssa - se vie aikaa ja onnistuu kyllä, mutta oikotietä ei ole.
Elämä ei ole aina pelkkää bilettämistä - valitettavasti.

... jaksamista omaisille ... ja mikseipä muillekin ...
 
en kykene ymmärtämään joitain ihmisiä jotka laskevat rahaa ja valittavat kuinka joku ajoi väärin
Joo, samaa mieltä. Ei kukaan ansaitse sellaista kohtaloa, vaikka olisi tehnyt sitä taikka tätä. Ihmiselämä on kuitenkin niin kallisarvoinen asia! Ei ole herkkua omaisten/ystävien lukea ko. viestejä "mitäs läksit.... yms"!
Itsekkin sain juuri kuulla pitkäaikaisen (27 vuotta) hyvän ystäväni menehtyneen? Syytä ei vielä tiedä, löytynyt vaan sohvalta? Kaipaamaan jäi 3 alaikäistä lasta!! Exmotoristi, joka suunnitteli taas ensikesäksi prätkän hankintaa....

Omaisille/ystäville voimia ja tsemppiä.

Toivottavasti kaikista kesän murhenäytelmistä muut ottavat opikseen....
 
Back
Ylös