Pahinta on, että näihin keskusteluihin alkaa puutua. Teki kuka hyvänsä mitä pösilöä tahansa, niin tuon tuomitsemisesta sinut leimataan joko raamatulliseksi hahmoksi tai retonkivaatteita harrastavaksi tädiksi. Joka threadiin riittää kymmenkunta tuomitsijaa, jotka kertovat ajelevansa omalla vastuullaan miten haluavat. Keulivansa, ohittelevansa tjsp. aivan miten haluavat ja kantavansa tuosta itse vastuun. Määrättyyn rajaan asti voin tuon hyväksyä, mutta kun ihmisiä alkaa kuolla ja vammautua ja puhtaasti omaa typeryyttään, kuuluu asia meille kaikille. Raadollinen tosiasia on jo se, että me kaikki maksamme jokaista kuollutta ja loukkaantunutta liikennevakuutusmaksuissamme.
Voin sytyttää kynttilän edesmenneelle ja etenkin tuon omaisille, mutta pidän kyllä oikeutenani tuomita täydellisen edesvastuuttoman käytöksen kun moista tapaan.
Kaiken kaikkiaan: Palautetaanpa mieleen tuo vuosi sitten SMOTOn lanseeraama "Ei Kaahareille" kampanja. Oltakoon tuosta mitä mieltä hyvänsä, alkaa kohta olla jonkinlaisen ryhtiliikkeen paikka meille kaikille.