• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Donut Lab ja Verge räjäyttivät pajatson

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja HiTec
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kauppalehti tänä aamuna:
Vergen uusia Donut Labin akuilla varustettuja moottoripyöriä on luvattu tuotantoon maaliskuun lopussa. Nyt yhtiön verkkosivuilla asiakasluovutusten kerrotaan tapahtuvan vasta loppuvuodesta.
Kysyimme Vergen toimitusjohtajalta, joko pyörien tuotanto on myöhässä.

Donut Labin akulla varustettujen pyörien toimitusten kerrottiin heti alkuun alkavan vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen lopussa. Jos nyt päätyy Vergen omille kotisivuille, on asiakasluovutusten ajankohdaksi kerrottu Q4/26 eli kuluvan vuoden viimeinen kvartaali. Vielä vähän aikaisemmin siellä luki Q1/26.

Alkaako nyt siis mystisen Donut Labin savuverho rakoilla ja ensimmäisten lupausten toteuttaminen pettää?

Lehtimäki äityi pyytämättäkin kommentoimaan Vergen ja Donut Labin saamaa mediahuomiota. Suomalaisen median aiheuttama kritiikki ei kuulemma vaikuta yrityksen toimintaan.
”Koko maailman liikkumista mullistetaan, joten aikataulu ei ole niin päivän päälle. Suomen median sanomiset eivät vaikuta meidän tekemiseen ollenkaan.”


https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/5460f06d-27b5-4c8e-bb7f-8fc03f5294f5?utm_source=newsshowcase&utm_medium=discover&utm_campaign=CCwqGQgwKhAIACoHCAowhMXDDDC9k84EMP7b8wQwoMquBQ&utm_content=bullets
 
Luvataan pyöriä maaliskuussa ja nyt ehkä ei edes tänä vuonna, vaikka kaikki oli tuotantovalmiina akkuja myöten. Rahankeruukierros on käyty läpi ja aikataulu ei ole enää niin päivän päälle. Suomikaan ei enää kiinnosta kun bisnes globaalia.

Luultavasti saivat mitä lähtivät hakemaan, eli miljoonien puhalluksen, eikä tuosta kuulla luultavasti enää mitään. Toimittajat silloin tällöin soittelevat, mutta prepaidista saldo loppunut. Loppuvuodesta Lehtimäki ilmoittaa, että taskuun mahtuva megawatin kylmäfuusioreaktori on tuotantovalmis ja ennakkomyynnissä kymppitonnin hintaan nopeimmille.

Pessimisti ei pety ja optimistilta koijari vie rahat.
 
Huijari ei voi menestyä ilman hyväuskoisia idiootteja.

Hyväuskoisuus taasen on sekä ehtymätön luonnonvara että yksilötasolla enenevä ominaisuus. Vai mitä 'itl' lausuu?
 
Eihän tilanne ole miksikään muuttunut. Edelleenkään en pidä sitä fiksuna käytöksenä, että arvostellaan tuotetta tietämättä siitä mitään. Pointti on se, että arvostelun aika on vasta sitten, kun jotain konkreettista tuotteesta on julkaistu.
 
itl sanoi:
Eihän tilanne ole miksikään muuttunut. Edelleenkään en pidä sitä fiksuna käytöksenä, että arvostellaan tuotetta tietämättä siitä mitään. Pointti on se, että arvostelun aika on vasta sitten, kun jotain konkreettista tuotteesta on julkaistu.

Tiedetäänhän me tuotteesta (Donut Labin akusta) aika paljon. Kaikki ne valmistajan lupaukset ja ne asiat, joita tieteen ja alan ammattilaiset ovat pitäneet epäilyttävinä.

Aiemmin mainittu "taskuun mahtuva megawatin kylmäfuusioreaktori". Kyllä sitä voi arvostella, että mahtaako täyttää ihan kaikki lupaukset kirjaimellisesti...
 
itl sanoi:
Eihän tilanne ole miksikään muuttunut. Edelleenkään en pidä sitä fiksuna käytöksenä, että arvostellaan tuotetta tietämättä siitä mitään. Pointti on se, että arvostelun aika on vasta sitten, kun jotain konkreettista tuotteesta on julkaistu.

Mun mielestä on ihan asiallista arvostella jos mennään kehua retustamamaan mutta tuotetta joka vaikuttaa olevan pelkkää slidewarea.

Tuskin paljon olisi kommenttia tullut jos olisi kertonut että me suunnitellaan tehdä tämmöinen.
 
lario sanoi:
Tiedetäänhän me tuotteesta (Donut Labin akusta) aika paljon. Kaikki ne valmistajan lupaukset ja ne asiat, joita tieteen ja alan ammattilaiset ovat pitäneet epäilyttävinä.

Aiemmin mainittu "taskuun mahtuva megawatin kylmäfuusioreaktori". Kyllä sitä voi arvostella, että mahtaako täyttää ihan kaikki lupaukset kirjaimellisesti...

Tuohan siinä juurikin on, että julkaistaan huikeat speksit, joilla Nobel lähtisi ihan anomatta. Tuollainen keksintö muuttaa koko maailman kertalaakista. Heti voi tehdä sähkölentokoneita, joiden kompastus ollut akun paino ja kapasiteetti. Veneissä sama homma. Sähköautojen (ja kaikkien muidenkin ajoneuvojen) paino, range, hinta, akun kestävyys, pakkasongelmat. tulipalot jne olisivat muisto vain, eli akku ratkaisee lähes kaikki maailman ongelmat kertalaakista.

Sama kaveri on vuoden sisällä kehittänyt maailman ensimmäisen supertekoälyn, (josta ei ole kuulunut sen koommin) ja Koko maailman mullistavan akkukeksinnön (josta hype alkaa hiipua ja aikataulut odotetusti venyä), joten kylmäfuusio on luonnollinen seuraava askel pöhinän ylläpitämiseksi ja niiden akkuen lataamiseksi. Silloin on kasassa paketti, jolla ratkeaa lähes kaikki maailman ongelmat yhden ihmisen tai jonkun pikkufirman toimesta.
 
Tähän väliin....
Sopinee tällainen majoneessi😁.

Optimisti odottelee.... odottelee.... odottelee....
Sitä kaveria jota on luvattu palaavaksi alun kolmatta
tuhatta vuotta.

Realisti koittaa suhteuttaa asioita, huomioida
kokonaisuutta ja todennäköisyykssiä.

Pessimisti ei pety, mutta voi silti saavuttaa saman
kuin optimistikin.

Tuosta voi sitten miettiä, kuka noista tapaa
"menettää enemmän".... muuta kuin uskonsa😁.
 
Go-Za sanoi:
Tämä taas on ihan totta! Eli tästä firmasta ja tästä akusta varmasti kuullaan vielä.
Quantum Scape Co‬ Solid State battery

Mielenkiintoista. Aiheessa kyllä tapahtuu donut labista riippumatta. Kotilon kannalta nää uutiset vaikuttaa ostohalukkuutta alentavasti.

Ei oikein tunnu järkevältä laittaa reilut 60k uuteen kun sen akkutekniikka saattaa vanheta parin lähivuoden sisään. Toimiihan se, mutta ehkä viisainta olisi asettaa rima alemmas ja laittaa mieluummin 25k kolme vuotta ajettuun sähkikseen. Sen arvosta voi kadota enintään se 25k€. Tuskin kuitenkaan puolta enempää jos 2-3 lähivuotta tarkastellaan.

Tuossa videossa puhuttiin 20kWh akusta mopoon. Eihän se mihinkään riitä jos halutaan ajaa kauas ja lujaa. Lähikuppilaan sillä kyllä pääsee muun liikenteen seassa hyvinkin.
 
Kotarikuski sanoi:
Ei oikein tunnu järkevältä laittaa reilut 60k uuteen kun sen akkutekniikka saattaa vanheta parin lähivuoden sisään.
Hiukka sitä samaa täälläkin pähkitään, joten taidanpa laittaa nuo jo pölyistä puhtaiksi ravistellut ostohousut ihan suosiolla vaan takaisin kaappiin :paikallatuulee:
 
20.2. Lisää tietoa aiheesta.

PS. Onneksenne tästä ei tule euroja eikä työpaikkoja suomeen oli totta tai ei

IMG_0022.jpg
 
Kotarikuski sanoi:
Tuossa videossa puhuttiin 20kWh akusta mopoon. Eihän se mihinkään riitä jos halutaan ajaa kauas ja lujaa. Lähikuppilaan sillä kyllä pääsee muun liikenteen seassa hyvinkin.

Iso moottoripyörä kuluttaa normiajossa energiaa suunnilleen saman verran kuin pikkauto, jos vertaillaan polttoaineenkulutusta. 20kWh ei riitä edes 100km, jos ajaa vähänkään rajummin. 200km menee jos ajelee tasaisesti 80km/h. Tässä otettu huomioon, että akkua ei pureta kuin 80%.

Satasen vauhdissa tasaisella tiellä ja tasaisella nopeudella menee aika tasan 10kW tehoa.
 
Eikä sähkömoottoripyörä käy myöskään keski-ikäisille ja heitä vanhemmille tosiharrastajille.
Hyvin tärkeä alkuperäisen äänenvaimentimen korvaaminen uudessakin pyörässä paukkupöntöllä on melko mahdotonta.
Vai tuleekohan tarvikepuolella tarjolle sähkiksiin kaiutin/vahvistinpaketteja, joilla voi ympäristölle osoittaa mistä kana pissii?:;):
 
B12 sanoi:
Iso moottoripyörä kuluttaa normiajossa energiaa suunnilleen saman verran kuin pikkauto, jos vertaillaan polttoaineenkulutusta. 20kWh ei riitä edes 100km, jos ajaa vähänkään rajummin. 200km menee jos ajelee tasaisesti 80km/h. Tässä otettu huomioon, että akkua ei pureta kuin 80%.

Satasen vauhdissa tasaisella tiellä ja tasaisella nopeudella menee aika tasan 10kW tehoa.
Saattaa riippua moottorin rakenteesta ja käyttötarkoituksestakin.
Kevyt mopoauto huippunopeudella (viritetty 60) kuluttaa dieseliä jopa yli 4 litraa. Samaa nopeutta paljon painavammalla Citroen C4 HDi kulutti 3,5 litraa. Motskarissa painopiste lienee ollut jossain muualla, kuin kulutuksessa. Sähkömotskarissa saattaa voimansiirron erotkin vaikuttaa.
 
Lähtökohtaisesti mopoissa on päästy lähes aina siihen vitosen kutosen kulmille. Oli sitte tonninen -80 luvun alusta tai 2000 luvun puolelta, eikä siihen oo tarvittu mitään härpäkkeitä. No superduke vei kympin, mut se nyt on oma tarinansa... Nyt sitte ajelin taannoin kaverin jollain hondan 700cc dsg skotterilla ja se kyllä meni hajuilla. Kolmosen kulutukseen pääsi ihan normaalisti ajelemalla. Eihän noihin mopoihin oo vielä tehty mitään vastaavia systeemeitä, joita autoissa on. Ne sais menemään varmaan helposti paljon pienemmälläkin. Mahtaako missään vehkeessä olla edes palotilaan ruiskutusta ja laihaseosmoodeja käytössä? Sigun ducatikin meni saariston rengastien 200km lenkin 4,7L/100, eikä siinä oo edes lambdoja putkessa.
 
Back
Ylös