Kirjoitellaas nyt välillä tännekin, koko kesän raapustellu juttuja elämästä kilocebarin kanssa tonne
Garageen, mutta ei sinne kuitenkaan kaikki osaa eksyä
Alkaa olla tältä ekalta kesältä 8000 km takana ton "matkalehmän" kanssa, matkasta noin puolet kaksipäällä ja laukut kiinni. Musta on kanssa alkanut tuntua, että Cebari on tehty kaksipäällä ajettavaksi. Kaksipäällä etujousitus toimii paremmin, sitä kun ei voi säätää. Tuntuuko muilla etupää hiukan jäykälle rauhallisessa ajossa yksin ajellessa?
Takajousituksen säätö todella vaikuttaa ajettavuuteen! Yksin ajellessa olen ruuvannut esijännityksen ja vaimennuksen noin 2/3 kireälle. Kaksipäällä ja laukut kiinni tuntuu toimivan parhaiten molemmat tiukimmalla, yksin ajellessa samalla säädöllä etu- ja peräpää on hiukan eriparia.
Laukut ei ainakaan mulla vaikuta juuri mitenkään, ajeli sitten yksin tai kaksin. Suomen turnee ~2000 km mentiin täysi kuorma päällä, kaupungissa ja hiljaisessa nopeudessa painon kyllä huomaa, mutta muuten juuri ei. Kulutus huitelee kuuden litran molemmin puolin ja kuormapäällä saa kaasun kanssa olla pienemmillä vaihteilla hiukan varovainen, ettei nosta etutassua, eli voimaa tuntuu olevan ihan mukavasti.
Tosta ratahommasta vielä; keväällä menin ekana Alastarolle ja se todella kannatti! Suoraan keskinopeaan ryhmään, enkä ollu kenenkään jaloissa. Cebarilla pärjää hienosti radallakin, jarrut riittää hyvin ja Mezlerin Z6:ssa on pitoa ihan hulluna. Rata-ajelun jälkeen oli ihan eri tuntuma ajella mutkateitä ja oppi pistämään kengät piiloon ennen mutkaa (cebarimimmi, vink =)
Kaikenkaikkiaan loistava yleispyörä sekalaiseen käyttöön. Ison kuskin alla ei oo yhtään jäyhä edes mutkateillä, jos jotain sais toivoa niin hiukan lisää voimaa ylärekisteriin ja painoa parikymmentä kiloa pois => noi taitaa löytyä XX:stä