Kävinpä tänään koeajamassa tuon xr:n. Enkä enää sinänsä ihmettele, että Bike-lehden vertailussa nostettiin ajo-ominaisuudet jossain määrin negatiivisessa sävyssä esiin. En nyt tarkoita sitä, että pyörä olisi jotenkin erityisen huono ajettava, mutta jotain outoa tai ”erilaista” käytöksessä tosiaan oli verrattuna mihinkään muuhun viime vuosina ajamaani pyörään. Jossain tilanteessa itsekin havaitsin selkeästi, että pyörää tosiaan pitää aktiivisesti kammeta tangosta, jotta valittu ajolinja pysyy, kun suoristumispyrkimys oli niin voimakas, ja mutkista tuli helposti kulmikkaita. Toisaalta ilmiö saattoi hävitä tai ainakin vähentyä selvästi, kun takajousen esijännitystä kiristi kaksipäällä-asentoon, mutta lyhyt ajoaika ja -matka ei antanyt eväitä syvemmälle analyysille ja eri vaihtoehtojen testailuun samassa paikassa.
Mittariston puhelinintegraatiossa oli sellainen hölmöys, että se ei suostu juuri mihinkään järkevään, jos kännykän lisäksi ei ole bluetooth-kypäräpuhelinta. Itselleni tärkeintä olisi ollut median ohjaus perinteisten johdollisten nappikuulokkeiden kanssa, ja toissijaisesti saapuvasta puhelusta ilmoitus, vaikkei vastausmahdollisuutta nappikuulokkeiden tapauksessa olekaan. Sitä tosin en päässyt testaamaan, että näkyisikö tuleva puhelu, mutta ainakaan puhelin -toimintovalikkoon ei päässyt, vaan mittaristo herjasi ”yhdistä kypärä”.
Edit. Moottori oli ihan positiivinen kokemus vaikka siitä suuruusluokkaa 50 heppaa puuttuikin omaan nykyiseen kulkineeseen verrattuna. Tai no, piti se dynamic-moodiin laittaa että kaasunvaste ei tuntunut ihan niin tuhnulta.
Välitysten saamaa kritiikkiä en ymmärrä, itselleni tuntuivat ihan luontevilta. Tosin kyllä tuo näytti satkun vauhdissa kutosella likemmäs neljää kuin kolmea tonnia.