Nyt alko ihmetyttään ku minä sain sakot.
Tiijättekste porukat, että tuo meni täysin oikein.
Perustelut:
- Ihan täysin päällimmäinen selitys on, että päälle ei saa ajaa
milloinkaan, oli tilanne sitten ihan mikä tahansa ja siitä johtuu, että ....
- Ajoneuvo on hallittava kaikissa mahdollisissa nopeuksissa/tilanteissa.
- MP:tä ei parane kaadella liikenteen sekaan eikä ojiin sillä se ei
ole oikeanlaista hallintaa.
- Risteykseen tultaessa on ajettava sitä vauhtia, ettei aiheuta
vahinkoa tai pelkästään jopa vain edes vaaraa kellekkään.
Elikkä lähestyttäessä risteystä pitää hiljentää tarpeeksi.
- Väistämisvelvollisen on selvästi ja ajoissa osoitettava, että
aikoo noudattaa velvollisuuttaan.
- Vaikka kuka tai mikä tulee minkä tahansa kolmion tai vaikka
STOPpie merkintakaa ja sen pitäisi väistää, mutta ei kuitenkaan
selvästi ole osoittanut, että aikoo todella väistää, niin silloin
sinä väistät, kun päälle ei vieläkään saa koskaan ajaa. Kaato
ei ole oikea tapa väistellä .. ainakaan ensisijaisesti.
Tuo ajoneuvon hallinta kaikissa tilanteissa ei hyväksy sitä, että
mp-kuski menee nutulleen muun liikenteen sekaan tai ojaan tai
jonnekin vaikka ei sinänsä mihinkään osuisikaan. Ne kuvittelevat,
että mp:tä on ajettava kumipuoli alaspäin liikenteessä.
Tuossa vaikka näin aluksi kaikkea sitä mistä voi saada sakot
varomattomuudesta liikenteessä, vaikka mitenkä kokisi itsensä
syyttömäksi. Mikäli todistajilta aina saa nimet etc. ja lämäri on
kohtuullisen pieni, niin eipä kannata poliiseja hommata. Ne
antavat kaikille sakot varomattomuudesta liikenteessä. Vain
todella harvoin selviää ilman sakkoja ja tuommoinen taitaa olla
se klassinen peräänajo, jolloin peräänajettu ei todella voi itse
vaikuttaa tilanteeseen ellei se takimmainen onnistu todistamaan,
että etummainen on asiattomasti jarruttanut liiaksi.
Jos mietitte, niin tuo annettu selitys on tuota samaa soopaa,
mitä itsekin kirjoitin. Sanamuodot vain hieman eroavat, mutta
sisällöllisesti/asiallisesti ottaen samaa.
sanoi:
Olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden noudattamatta jättäminen
sanoi:
Mutta jos kaadoit pyöräsi tahallisesti estääksesi törmäyksen vaaraa aiheuttaneen auton kanssa, on kyse hallitusta toiminnasta ja et voi sen mukaan saada sakkoja
Mikäli pyörä pitää kaataa, niin on tultu liian kovaa. Mikäli voit
osoittaa, että et todellakaan tullut liian kovaa vaan ne muut
tulivat väkisin päälle, niin hyvä juttu, mutta tuossa lienee
normaaliolosuhteissa ihan omat todistelu ongelmansa. Mikään ei
tietenkään estä yrittämästä sakkojen peruuttamista.
SORRY, mutta luulen, että sakkosi on maksettava kuitenkin.