AT2 :)

[Liisi]

Olimme tulleet AT2-ratakoulutukseen oppimaan ajamista.

Ajattelimme päivän olevan täynnä ajolinjoja, jarrutuspisteitä, ryhmäjakoja, kuljettajakokouksia ja kouluttajien viisaita neuvoja. Päivähän alkoikin aivan asiallisesti: ilmoittautuminen, kuljettajakokous, turvallisuusasiat ja ryhmäjako. Sen jälkeen lähdettiin harjoittelemaan ja hiomaan ajotekniikkaa koko päivän ajan.

Mutta kukaan ei ollut varoittanut meitä RATAJÄRKKÄREISTÄ.

Eikä varsinkaan Öhö Öhö -osastosta.

Jo aamulla huomasimme, että osa henkilökunnasta oli kadonnut mystisesti

"Taitavat valmistella harjoitteita", yksi meistä arveli.

Väärin.

He olivat kioskillla.

Kun kävelimme ohi, kuulimme pöydästä keskustelua.

Yleistä lätinää:
"Rataa kun ajaa ei tarvitse keksiä tarinoita vanhainkodissa öhö öhö"
"Lentokentillä on hauskaa kun on titaania niin hälyttää portilla. EX racer kun sanot niin huomaat kunnioituksen katseessa ja ei tarvitse selittää öhö öhö"

"Makkispekkikset takaa aina uuden enkan, samalla lisää pitoa takaselle."

"Öhö Öhö!"

"Täyttä faktaa."


"Ja samalla tulee cheattipäivä."

Pöydän ääressä nyökittiin sellaisella vakavuudella kuin olisi käsitelty rengasteknologiaa MotoGP:n tehdastiimissä.

Yksi piirsi ketsupilla tarjottimelle kaaviota.

"Jos makkaraperunoiden määrä kasvaa, myös kanttauskulma kasvaa."

Muut katselivat hiljaa.

"Tuossa on kyllä perää."

Päivän aikana me yritimme keskittyä ajamiseen.

Harjoiteltiin katsetta.

Harjoiteltiin ajolinjoja.

Järkkärit puolestaan näytti harjoittelevan aivan muita asioita.

Yksi oli vakuuttunut, että hän kuulee moottorin äänestä rengaspaineet.

Toinen mittasi kävelyvauhtiaan varikolla.

Eräs tyyppi kertoi kaikille kuinka hän olisi ollut erittäin nopea kisakuljettaja, jos olisi joskus viitsinyt yrittää tosissaan.

Lounastauolla törmäsimme samaan porukkaan uudelleen.

Makkaraperunoita oli tullut lisää.

"Pitää tankata iltapäivän vetoihin."

"Öhö Öhö!"

"Paljonko teillä on vielä vetoja jäljellä?"

"Ei mitään hajua."

"Mutta syödään varmuuden vuoksi."

Iltapäivällä ajoimme lisää.

Päivä oli oikeasti todella hyvä.

Vauhti kasvoi.

Ajaminen tuntui paremmalta.

Oppia tuli paljon.

Mutta samalla aloimme seurata ratajärkkärien omaa rinnakkaistodellisuutta.

Se oli kuin luontodokumentti.

Harvinainen laji.

Vapaana luonnossa.

Illalla olimme juuri asettumassa teltalle, kun kauempaa alkoi kuulua tuttua ääntä.

"Öhö Öhö!"

"Ne tulee."

"Ne tulee."

"Valmistautukaa."

Pian paikalle saapui pulska ratajärkkäri ilman paitaa.

Hän pysähtyi teltan eteen.

Veti hartiat taakse.

Nosti leukaa.

Ja julisti:

"Eikö yhtään tunnu vipinää, kun tällainen viikinki ilmestyy?"

Hiljaisuus.

Jossain siritti heinäsirkka.

Lopulta yksi meistä kysyi:

"Tarvitsetko jotain?"

Tämä käynnisti tapahtumaketjun, jota myöhemmin kutsuimme nimellä Power-Trip.

Viikinki suorastaan säteili energiaa.
"
" Minä olen ratajärkkäri."

"Huomasimme kyllä."

"Meillä on muuten valta päättää missä ryhmässä kukin ajaa."

"Selvä."

"Ja voimme käskeä lopettaa ajot, ihan sama vaikka olisi tullut Rovaniemeltä."

"Okei."

"Öhö Öhö!"

Samaan aikaan toinen Örkkiläinen liittyi seuraan.

Hän taputti vatsaansa ylpeänä.

"Tiedättekö miksi jaksan vetää eniten täysiä koko päivän?"

"Kerro."

"Nuoruuden urheilutausta."

"Missä lajissa?"

"Monessa."

"Joskus 80 luvulla?"

Mies jäi hetkeksi miettimään.

Kaukaa kuului apua tarjoava ääni:

"Älä vastaa tuohon."

Kolmas Örkki saapui paikalle tölkki kädessään.

"Minä muuten vedin tänään ihan eniten kierroksia."

"Kuinka paljon?"

"En laskenut."

"Entä mistä tiedät?"

"Sen tuntee."

Muut nyökkäsivät.

"Tuo on totta."

"Öhö Öhö."

Lopulta istuimme teltan edessä ja katselimme näytelmää.

Yksi Örkki kertoi uudelleen teoriansa makkaraperunoiden suorituskykyvaikutuksista.

Toinen kehui vanhoja urheilusaavutuksiaan.

Kolmas puhui ryhmäjaoista kuin olisi komentanut avaruuslaivastoa.

Ja kaiken taustalla kaikui tasaisin väliajoin:

"Öhö Öhö!"

Katsoimme toisiamme.

Päivä oli ollut loistava.

Ajamaan oli opittu paljon.

Mutta rehellisesti sanottuna suurin elämys taisi olla tämän Örkkilauman tarkkailu.

Kun menimme nukkumaan, jostain pimeydestä kuului vielä viimeinen huuto:

"MAKKISPEKKIKSET TAKAA ENKAN!"

Ja välittömästi sen jälkeen:

"Öhö Öhö!"

Meitä alkoi naurattaa niin paljon, että nukahtaminen kesti vielä pitkään. Mitähän huominen tuo tullessaan?

 

[tilastotappio]

Öhö öhö

 

[Peiks]

Noniin, sitten faktaa pöytään:

SELVITYS: Makkaraperunoiden vaikutus pitoon ratamoottoripyöräilyssä

Laatija: Osasto R&D (Ruoka & Dynamiikka) Luokitus: Vertaisarvioimaton, mutta vahvasti tunneperäinen

Tiivistelmä

Tässä selvityksessä osoitetaan alustavan (n=1, otos: minä paddockilla) aineiston perusteella, että makkaraperunoiden nauttiminen ennen ratasessiota korreloi positiivisesti koetun pidon kanssa. Kausaliteetti jää auki, mutta into ei.

1. Massaballasti ja painopiste

Annos makkaraperunoita painaa noin 350–450 g, joka nautittuna siirtää kuljettajan massakeskiötä alaspäin ja hieman eteen. Tämä lisää etukontaktipinnan normaalivoimaa kaarteen sisääntulossa. Käytännössä kyseessä on halvin mahdollinen etujousituksen esikuormituksen säätö — 4,90 € eikä vaadi jakoavainta.

2. Termodynaaminen komponentti

Ruoansulatuksen aiheuttama diet-induced thermogenesis nostaa kehon ydinlämpöä n. 0,5–1 °C. Lämpö johtuu reisien kautta tankkiin ja sitä kautta — hyvin, hyvin epäsuorasti — kohti renkaita. Rengaslämmittimet tekevät saman 230 V:lla ja huomattavasti nopeammin, mutta niistä puuttuu ketsuppi.

3. Tribologinen paradoksi

Naiivi vastaväite kuuluu: rasva vähentää kitkaa. Tämä pitää paikkansa rajapinnalla rengas–asfaltti, mutta ei rajapinnalla kuljettaja–motivaatio. Makkaran kollageeni ja perunan tärkkelys eivät päädy renkaaseen vaan kuljettajan hermostoon, jossa ne toimivat psykotribologisena modifikaattorina: rentoutunut ranne = pehmeämpi kaasunkäsittely = vähemmän luistoa kiihdytyksessä.

4. Suola ja signaalinkäsittely

Suola (NaCl) tukee elektrolyyttitasapainoa ja siten hermoston johtavuutta. Terävämpi etutunnuma tarkoittaa aikaisempaa liukupisteen havaitsemista. Tämä on sama mekanismi kuin laadukkaassa jousituksen säädössä, paitsi että tämä maksuu myös munuaisille.

5. Rajoitukset

• Yl
• annos siirtää painopistettä väärään suuntaan (paddockin penkkiin, ei radalle).
• Ketsupin ja hanskan yhteensopivuus on heikko.
• Vaikutus katoaa toisella sessiolla, kun placebo sulaa.

Johtopäätös

Makkaraperunat eivät fysikaalisesti paranna renkaan pitoa. Ne parantavat kuljettajaa, joka on ratamoottoripyöräilyn suurin muuttuva komponentti ja huonoiten säädetty. Suositus: nauti kohtuudella lämmittelyn ja aikataulun väliin, säästä varsinainen pito oikeille renkaille.

 

[JMH]

Nyt alkaa olla paidan aineksia. Tykkään!

 

[PoS]

HD-miehen seikkailuista onkin jo kulunut melko kauan.

 

[jjjjj]

HD-miehen seikkailuista onkin jo kulunut melko kauan.

Varasin jo kirjakaupasta Moto-Örkin seikkailut.

 

[pupu]

MAKKISPEKKIKSET

 

[Liisi]

Olimme tulleet AT2-ratakoulutukseen oppimaan ajamista.

Ajattelimme päivän olevan täynnä ajolinjoja, jarrutuspisteitä, ryhmäjakoja, kuljettajakokouksia ja kouluttajien viisaita neuvoja. Päivähän alkoikin aivan asiallisesti: ilmoittautuminen, kuljettajakokous, turvallisuusasiat ja ryhmäjako. Sen jälkeen lähdettiin harjoittelemaan ja hiomaan ajotekniikkaa koko päivän ajan.

Mutta kukaan ei ollut varoittanut meitä RATAJÄRKKÄREISTÄ.

Eikä varsinkaan Öhö Öhö -osastosta.

Jo aamulla huomasimme, että osa henkilökunnasta oli kadonnut mystisesti

"Taitavat valmistella harjoitteita", yksi meistä arveli.

Väärin.

He olivat kioskillla.

Kun kävelimme ohi, kuulimme pöydästä keskustelua.

Yleistä lätinää:
"Rataa kun ajaa ei tarvitse keksiä tarinoita vanhainkodissa öhö öhö"
"Lentokentillä on hauskaa kun on titaania niin hälyttää portilla. EX racer kun sanot niin huomaat kunnioituksen katseessa ja ei tarvitse selittää öhö öhö"

"Makkispekkikset takaa aina uuden enkan, samalla lisää pitoa takaselle."

"Öhö Öhö!"

"Täyttä faktaa."


"Ja samalla tulee cheattipäivä."

Pöydän ääressä nyökittiin sellaisella vakavuudella kuin olisi käsitelty rengasteknologiaa MotoGP:n tehdastiimissä.

Yksi piirsi ketsupilla tarjottimelle kaaviota.

"Jos makkaraperunoiden määrä kasvaa, myös kanttauskulma kasvaa."

Muut katselivat hiljaa.

"Tuossa on kyllä perää."

Päivän aikana me yritimme keskittyä ajamiseen.

Harjoiteltiin katsetta.

Harjoiteltiin ajolinjoja.

Järkkärit puolestaan näytti harjoittelevan aivan muita asioita.

Yksi oli vakuuttunut, että hän kuulee moottorin äänestä rengaspaineet.

Toinen mittasi kävelyvauhtiaan varikolla.

Eräs tyyppi kertoi kaikille kuinka hän olisi ollut erittäin nopea kisakuljettaja, jos olisi joskus viitsinyt yrittää tosissaan.

Lounastauolla törmäsimme samaan porukkaan uudelleen.

Makkaraperunoita oli tullut lisää.

"Pitää tankata iltapäivän vetoihin."

"Öhö Öhö!"

"Paljonko teillä on vielä vetoja jäljellä?"

"Ei mitään hajua."

"Mutta syödään varmuuden vuoksi."

Iltapäivällä ajoimme lisää.

Päivä oli oikeasti todella hyvä.

Vauhti kasvoi.

Ajaminen tuntui paremmalta.

Oppia tuli paljon.

Mutta samalla aloimme seurata ratajärkkärien omaa rinnakkaistodellisuutta.

Se oli kuin luontodokumentti.

Harvinainen laji.

Vapaana luonnossa.

Illalla olimme juuri asettumassa teltalle, kun kauempaa alkoi kuulua tuttua ääntä.

"Öhö Öhö!"

"Ne tulee."

"Ne tulee."

"Valmistautukaa."

Pian paikalle saapui pulska ratajärkkäri ilman paitaa.

Hän pysähtyi teltan eteen.

Veti hartiat taakse.

Nosti leukaa.

Ja julisti:

"Eikö yhtään tunnu vipinää, kun tällainen viikinki ilmestyy?"

Hiljaisuus.

Jossain siritti heinäsirkka.

Lopulta yksi meistä kysyi:

"Tarvitsetko jotain?"

Tämä käynnisti tapahtumaketjun, jota myöhemmin kutsuimme nimellä Power-Trip.

Viikinki suorastaan säteili energiaa.
"
" Minä olen ratajärkkäri."

"Huomasimme kyllä."

"Meillä on muuten valta päättää missä ryhmässä kukin ajaa."

"Selvä."

"Ja voimme käskeä lopettaa ajot, ihan sama vaikka olisi tullut Rovaniemeltä."

"Okei."

"Öhö Öhö!"

Samaan aikaan toinen Örkkiläinen liittyi seuraan.

Hän taputti vatsaansa ylpeänä.

"Tiedättekö miksi jaksan vetää eniten täysiä koko päivän?"

"Kerro."

"Nuoruuden urheilutausta."

"Missä lajissa?"

"Monessa."

"Joskus 80 luvulla?"

Mies jäi hetkeksi miettimään.

Kaukaa kuului apua tarjoava ääni:

"Älä vastaa tuohon."

Kolmas Örkki saapui paikalle tölkki kädessään.

"Minä muuten vedin tänään ihan eniten kierroksia."

"Kuinka paljon?"

"En laskenut."

"Entä mistä tiedät?"

"Sen tuntee."

Muut nyökkäsivät.

"Tuo on totta."

"Öhö Öhö."

Lopulta istuimme teltan edessä ja katselimme näytelmää.

Yksi Örkki kertoi uudelleen teoriansa makkaraperunoiden suorituskykyvaikutuksista.

Toinen kehui vanhoja urheilusaavutuksiaan.

Kolmas puhui ryhmäjaoista kuin olisi komentanut avaruuslaivastoa.

Ja kaiken taustalla kaikui tasaisin väliajoin:

"Öhö Öhö!"

Katsoimme toisiamme.

Päivä oli ollut loistava.

Ajamaan oli opittu paljon.

Mutta rehellisesti sanottuna suurin elämys taisi olla tämän Örkkilauman tarkkailu.

Kun menimme nukkumaan, jostain pimeydestä kuului vielä viimeinen huuto:

"MAKKISPEKKIKSET TAKAA ENKAN!"

Ja välittömästi sen jälkeen:

"Öhö Öhö!"

Meitä alkoi naurattaa niin paljon, että nukahtaminen kesti vielä pitkään. Mitähän huominen tuo tullessaan?

Ryhmän vaihto ja tragedia. Puhelu "haudan takaa"
Aamulla päätimme mennä kysymään, voisimmeko vaihtaa keskihitaaseen ryhmään.
Ratajärkkäreitä seisoi ilmoittautumispisteellä pieni rinki. Viikinki huomasi meidät ensimmäisenä.
"No morjens."
"Huomenta. Mietittiin, onnistuisiko ryhmän vaihto keskihitaaseen?"
"Onnistuu."
Hän rastitti jotain paperiin.

"Sitten yksi varoitus."

Kuuntelimme tarkasti.

"Keskihitaassa vedetään jo täysiä."

"Selvä."

"Ja siellä joku voi työntää ohi tiukkaan rakoon."

Täydellinen hiljaisuus.

Sitten yhden ratajärkkärin suusta kuului tukahdutettu pärskähdys.

"Älä..."

Toinen puri huultaan.

Kolmas ei enää pystynyt pidättelemään.

Mehut lensivät nenästä pitkin paitaa.

"Ei helv..."

"Hahhahah..."

"Keskity nyt..."

"Tiukkaan rakoon..."

Nauru levisi koko ratajärkkäriporukkaan.

Yksi nojasi pakettiautoon saadakseen hengen takaisin.

Viikinki katseli muita päätään pudistellen.

"Te olette kyllä ihan vitun sekaisin."

"Öhö..."

"Anteeksi..."

"Öhö öhö..."

Lopulta hän kääntyi takaisin meidän puoleemme kuin mitään ei olisi tapahtunut.

"No niin."

"Minä olen nyt vähän kiireinen."

"Miksi?"

"Pitää mennä omalle ajovuorolle."

"Nopeaan ryhmään?"

"Kunkkuryhmään."

"Ai."

"SM-kisoihin pitää vähän treenata."

Toinen ratajärkkäri virnisti.

"Älä nyt vaatimaton ole."

"Käytännössähän käyt vaan hakemassa pokaalin."

"Niin kai."

"Öhö."

Ja mies käveli kohti varikkoporttia.

Meidän ryhmämme ei ollut vielä ajovuorossa, joten jäimme varikolle seuraamaan tapahtumia.

Nopea ryhmä lähti radalle.

Ensimmäiset kierrokset menivät normaalisti.

Sitten yhtäkkiä radalla nousi punainen lippu.

Kaikkien katseet kääntyivät samaan suuntaan.

"Joku kaatui."

Hetken päästä ambulanssi ajoi radalle.

Se pysähtyi.

Paarit nostettiin ulos.

"Ei kai..."

"Sehän oli se Viikinki."

Ambulanssi lähti pillit päällä.

Varikolle laskeutui poikkeuksellisen hiljainen tunnelma.

Sitten ratajärkkärien keskustelu alkoi.

"...Voiko se kuolla?"

"No... moni on ainakin kuollut sairaalassa."

"Totta, se on täyttä faktaa."

"Ei kuulostanut kyllä yhtään lohduttavalta."

Yksi jäi tuijottamaan asfalttia.

"Jos se kuolee..."

"Niin?"

"Muistokiveen voisi laittaa kierrosennätyksen."

"Ja teksti: " Lähti tehden sitä mistä piti."

"Liian aikaista."

"Joo."

Hetken päästä alkoi syiden analysointi.

"Miksi se kaatui?"

"Varmaan maan vetovoima heikkeni hetkeksi."


"Ihan pieni notkahdus."

"Tai radalla oli hyttynen tai sisilisko."

"Kärpänen?"

"Niin. Sehän heikentää pitoa."

"Kuulostaa täysin mahdolliselta."

Me katsoimme toisiamme.

He näyttivät olevan täysin tosissaan.

Yksi ratajärkkäreistä oli selvästi saanut silminnäkijätietoa.

"Minä kuulin, että jalkaterä oli kääntynyt ihan taaksepäin."

"Miten taaksepäin?"

"No... väärään suuntaan."

"Hyi."

"Voiko se edes mennä noin?"

"Kyllä kai."

Toinen nyökkäsi vakavana.

"Sääriluu on kuitenkin aika tärkeä."

"Jalkaterä."

"Niin, sekin."

Kolmas huokaisi syvään.

"No, lääkärit varmaan hoitaa."

Siitä alkoi uusi väittely.

"Ei ne mitään osaa."

"Miten niin?"

"No menet sinne vaikka pää kainalossa."

"Niin?"

"Saat Buranaa."

"Ja kotiin."

"Viikon päästä töihin."

"Mutta jos jalka osoittaa taaksepäin?"

"Vahvaa Buranaa."

"Ja fysioterapiaa."

Kaikki nyökkäilivät kuin lääketieteen asiantuntijat.

Me katselimme vierestä hiljaa.

Sitten yhden ratajärkkärin puhelin soi.

Hän katsoi näyttöä.

"Kaveri soittaa."

"Haudan takaa?"

"Vastaa nyt."

Kaiutin päälle.

Puhelimesta kuului tuttu ääni.

"No morjens."

Kukaan ei sanonut mitään.


"Onko siellä hiljaista vai katkooko?"

Yksi ratajärkkäreistä kalpeni.

"Et sä voi soittaa..."

"Miksi en voisi?"

"Me luultiin että sä..."

"...kuolin?"

"Vähän."

Puhelimesta kuului naurua.

"En minä kuollut."

"Mutta ambulanssi!"

"Ambulanssilla nyt vaan mentiin."

"Entä jalka?"

"No ei se nyt ihan optimaaliseen asentoon jäänyt."

"Mutta olet hengissä?"

"Viimeksi kun tarkistin."

Koko porukka huokaisi yhtä aikaa.

"Huh."

"Muistokivi voidaan sittenkin perua."

"Älkää nyt vielä."

Puhelu päättyi.

Tunnelma muuttui sekunnissa surullisesta riehakkaaksi.

"Ei se kuollut!"

"Hyvä!"

"Minä ehdin jo miettiä muistopuhetta."

"Öhö öhö!"

Juuri silloin radan reunasta kuului huuto.

"LÖYTYI!"

Kaikki kääntyivät katsomaan.

Bloat King ajoi kohti varikkoa käsi ojossa.

"Loggeri löytyi!"

"Se kadonnut?"

"Nimenomaan!"

"Nyt saadaan data ulos!"

Hän laski laitteen pöydälle kuin arkeologi juuri löytämänsä muinaisesineen.

"Nyt selviää totuus."

Kaikki kerääntyivät ympärille.

"No?"

"No?"

Bloat King painoi virtanappia.

Ei tapahtunut mitään.

Hän painoi uudestaan.

Ei vieläkään.

Pitkä hiljaisuus.

"...akku loppu tai hajalla."

"..."

"Ei saada dataa."

Yksi ratajärkkäreistä huokaisi pettyneenä.

"Joudutaan taas käyttämään mutua."

"Mutu on tähän asti toiminut."

"Se on totta."

Silloin paikalle käveli vanhempi ratajärkkäri, katsoi meitä tyttöjä ja virnisti.

"No?"

"Niin?"

"Taisi ratakärpänen puraista."

Vilkaisimme toisiamme.

"Kohta on alla sliksit."

"Öhö."
' ja rengaslämppärit."

"Öhö öhö."

Hän nyökkäsi tyytyväisenä omalle vitsilleen ja jatkoi matkaa.

Hetken oli aivan hiljaista.

Sitten yksi meistä kuiskasi:

"Onko tuo joku heidän oma murteensa?"

"Luulen."

"Voiko sitä oppia?"

"En tiedä..."

 

[Liisi]

Osa 3: Örkkien jumalat ja Discordin pyhä valtakunta

AT2 oli ohi, mutta meidän tutkimusmatkamme ei ollut.
Olimme nimittäin tehneet päivän aikana merkittävän havainnon.
Örkeillä oli oma viestintäkanava.
Discord.
Katsoimme toisiamme.
"Siis... ne jatkavat tätä vielä netissäkin?"
"Ilmeisesti."
"Ja siellä on kokonainen yhteisö?"
"Ilmeisesti."
Hiljaisuus.
Tässä vaiheessa päätimme suhtautua asiaan tieteellisesti.
Emme siis menneet mukaan keskusteluun.
Aloimme tarkkailla.
Kuin luontotutkijat, jotka olivat löytäneet uuden, poikkeuksellisen alkuperäisen heimon.
Ensimmäinen havainto: jumalat

Jo ensimmäisten minuuttien aikana kävi ilmi, että Örkkien yhteisö ei ollut tasa-arvoinen.

Yhteisössä oli jumalia.

Ja sitten oli tavallisia örkkejä.

Tavallisen Örkin tunnisti siitä, että se kysyi asioita.

Jumalan siitä, että vastasi.

Ensimmäinen jumaluus oli Ratajumala.

Ratajumalan ilmestyessä Discordiin tapahtui jotain erikoista.

Keskustelu hiljeni.

Sitten ilmestyi kommentti.

"Hyvä ajo."

Hetken päästä:

"Tykkäys."

"Tykkäys."

""

""

""

Yksi Örkki ei reagoinut.

Muut katsoivat sitä epäuskoisesti.

"Et sä reagoinut."

"En huomannut."

"Ratajumala kirjoitti."

"Joo."

"Siihen kuuluu reagoida."

Örkki painoi tykkäystä.

Kaikki olivat taas rauhallisia.

Me kirjoitimme muistiin:

Reaktio jumalan viestiin = sosiaalinen status.
Toinen havainto: Moottorijumala

Seuraavana päivänä ilmestyi Moottorijumala.

Hän ei puhunut paljon.

Hän saattoi kirjoittaa esimerkiksi:

"Ei se siitä seoksesta johdu."

Tai:

"Venttiilivälys kannattaa tarkistaa."

Tai joskus vain:

"Joo."

Tämä oli riittävä.

Örkit alkoivat tulkita lausuntoa.

"Jos se sanoi 'joo', tarkoittaako se että säädöt ovat kunnossa?"

"Ei välttämättä."

"Mutta Moottorijumala tietää."

"Joo."

"Siinä."

Keskustelu päättyi.

Me kirjoitimme muistiin:

Jumalan viestin lyhyys lisää jumalallisuutta.
Kolmas jumaluus: Turbojumala

Turbojumala oli hieman erilainen.

Hänen ympärillään vallitsi teknologinen mystiikka.

Kun joku kysyi:

"Paljonko ahtopainetta?"

Turbojumala vastasi jotakin.

Sen jälkeen alkoi keskustelu, jossa käytettiin numeroita, lyhenteitä ja termejä, joita emme täysin ymmärtäneet.

Joku kirjoitti:

"Tuossa vaiheessa alkaa jo kartta muuttua."

Toinen:

"Riippuu siitä mitä kone tekee."

Kolmas:

"Jos ei ole lämpöä, ei ole ongelmaa."

Neljäs:

"On."

Viides:

"Ei."

Kuudes:

"On."

Seitsemäs reagoi Turbojumalan alkuperäiseen viestiin kolmella liekillä.

Tämä vaikutti olevan erittäin arvostettua.
Mutta sitten löysimme Ylijumalan

Olimme jo luulleet ymmärtävämme järjestelmän.

Ratajumala.

Moottorijumala.

Turbojumala.

Sitten kuulimme nimen:

Eme.

"Eme?"

"Ylijumala."

"Missä se kirjoittaa?"

"Ei kirjoita täällä."

"Mutta mistä tiedätte sen olevan olemassa?"

"Jotkut ovat tavanneet sen."

"Missä?"

"Radalla."

"Ja mitä se sanoi?"

Yksi Örkki katsoi ympärilleen.

Sitten hän vastasi hiljaa:

"Se sanoi: aja kovempaa."

Hiljaisuus.

Katsoimme toisiamme.

"Siinäkö kaikki?"

"Siinä."

"Ja tästä on muodostunut oppi?"

"On."

Myöhemmin kuulimme toisen tulkinnan.

"Ei se tarkoittanut pelkästään sitä, että aja kovempaa."

"Mitä sitten?"

"Se tarkoitti, että pitää ajaa kovempaa."

Tässä vaiheessa emme enää kysyneet mitään.
Olimme siirtyneet antropologian puolelle.
Sulat hattuun:
Discordia seuraamalla löytyi toinen tärkeä ilmiö.

Örkki saattoi kasvattaa asemaansa keräämällä niin sanottuja sulkia hattuun.
Näitä ei tietenkään ollut fyysisesti.
Ne olivat tekoja.
Esimerkiksi:
"Vaihdoin itse öljyt."
Reaktioita.
"Vaihdoin venttiilit."
Lisää reaktioita.
"Purin koko moottorin auki ja kasasin uudelleen."

Keskustelu pysähtyi hetkeksi.
Sitten:

"Arvostan."
"Hatunnosto."
"Tuosta tuli kyllä sulka hattuun."
Olimme havainneet hierarkian.
Mitä enemmän asioita Örkki oli itse tehnyt, sitä enemmän sillä oli sulkia.
Ja mitä enemmän sulkia, sitä suurempi oikeus sillä oli kertoa muille, miten asiat tehdään.
Koulutusrituaali:
Toinen hyvin yleinen rituaali oli koulutuksen ilmoittaminen.
Keskustelu saattoi alkaa täysin tavallisella kysymyksellä:
"Miksi tämä tekee näin?"
Ensimmäinen vastaus:
"Voi johtua tuosta."
Toinen:
"Kannattaa tarkistaa tämä."
Kolmas:
"En tiedä."
Sitten paikalle saapui jumala.
"Opiskelin aikanaan insinööriksi."
Hiljaisuus.
Kaikki kuuntelivat.
"Meillä oli tästä muuten luennoilla aika paljon."
"Joo?"
"En nyt muista tarkkaa kaavaa."
"Mutta?"
"Muistiinpanot saattaisivat löytyä."
"Onko sulla ne?"
"Jossain."
"Voitko katsoa?"
"En nyt tähän hätään."
Keskustelu jatkui.
Varsinaista vastausta ei koskaan tullut.
Mutta kaikille oli nyt selvää, että paikalla oli insinööri.
Se vaikutti olevan tärkeintä.
Me lisäsimme havaintoraporttiin:
Koulutusmaininta ei välttämättä tuota vastausta, mutta se tuottaa auktoriteettia.

Sitten löysimme kaikkein pelottavimman asian.
Örkeillä oli vihollinen.
Olento, joka herää kaatumisten jälkeen.
KaatoPeikko
Emme aluksi ymmärtäneet, mistä oli kyse.
Sitten meille selitettiin.
Kun Örkki kaatuu moottoripyörällä, hänen pitää päästä mahdollisimman pian takaisin radalle.
Muuten tapahtuu jotain.
"Taantuu."
"Miten?"
"Fyysisesti?"
"Ei."
"Ajollisesti?"
"Ei."
"Örkkinä."
Tässä kohtaa ymmärsimme tilanteen vakavuuden.
KaatoPeikko vaanii.
Jos Örkki jää liian pitkäksi aikaa pois radalta, KaatoPeikko pääsee vaikuttamaan.

Sen jälkeen ensimmäinen ajopäivä voi olla vaarallinen.
Toinen voi olla vielä pahempi.
Kolmannella Örkki saattaa jo joutua kysymään:
"Paljonko rengaspaineita?"
Tämä on vakava oire.
Jumalten kohtaaminen:
Yhtenä iltana Discordiin ilmestyi viesti.
Ratajumala oli kirjoittanut.
"Huomenna radalle."
Örkit aktivoituivat.
""
""
""

"Tykkään."
"Joo."
Yksi kysyi:
"Millä ryhmällä?"
Ei vastausta.
Toinen kysyi:
"Mihin aikaan?"
Ei vastausta.
Kolmas:
"Onko sää hyvä?"
Ei vastausta.
Sitten Ratajumala kirjoitti:
"Vetäkää täysiä, talvella on aikaa korjata"
Keskustelu räjähti.



"Asiaa, silkkaa faktaa"
"Just näin."
"Öhö öhö."
Yksi Örkki kirjoitti:
"Kuulostaa Emen opilta."
Siihen tuli kolme liekkiä.
Me katsoimme toisiamme.
"Ne eivät enää tarvitse Emeä."
"Miksi?"
"Ne ovat oppineet tulkitsemaan hänen sanomisiaan."
"Mutta Eme ei ole sanonut mitään."
"Juuri siksi."
Tutkimuksen loppupäätelmä
Olimme nyt seuranneet Örkkejä riittävän pitkään.
Pystyimme muodostamaan alustavan mallin.
Örkkien yhteisössä:

jumalat antavat viisauksia
Örkit tulkitsevat niitä
reaktiot nostavat statusta
omatoimiset remontit tuovat sulkia hattuun
koulutuksesta muistutetaan tarvittaessa
opiskeluaikaiset muistiinpanot toimivat mystisenä tiedon lähteenä
Eme ei juuri puhu, mutta hänen sanomisistaan riittää legendaa
ja KaatoPeikko odottaa jokaista, joka jää liian pitkäksi aikaa pois radalta.
Suljimme Discordin.
Olimme juuri laittamassa puhelinta pois, kun uusi ilmoitus ilmestyi.
Eme on kirjoittanut.
Katsoimme toisiamme.
"Ei voi olla."
Avasimme viestin.
Siinä oli kaksi sanaa.
"Aja kovempaa."
Discord räjähti reaktioista.


Yksi Örkki kirjoitti:
"Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa?"
Toinen vastasi:
"Kaikkea."
Kolmas:
"Ei tarvitse ymmärtää."
Neljäs:
"Pitää vain ajaa."
Sitten joku kirjoitti:
"Öhö öhö."
Ja viimeisenä ilmestyi yksi ainoa reaktio.

Katsoimme toisiamme.
Tutkimusmatkamme oli vasta alussa.

 

[tilastotappio]

Öhö öhö

 

[JMH]

Raaka jätkä, öhö öhö!

 

[PrivateeR]