Olimme tulleet AT2-ratakoulutukseen oppimaan ajamista.
Ajattelimme päivän olevan täynnä ajolinjoja, jarrutuspisteitä, ryhmäjakoja, kuljettajakokouksia ja kouluttajien viisaita neuvoja. Päivähän alkoikin aivan asiallisesti: ilmoittautuminen, kuljettajakokous, turvallisuusasiat ja ryhmäjako. Sen jälkeen lähdettiin harjoittelemaan ja hiomaan ajotekniikkaa koko päivän ajan.
Mutta kukaan ei ollut varoittanut meitä RATAJÄRKKÄREISTÄ.
Eikä varsinkaan Öhö Öhö -osastosta.
Jo aamulla huomasimme, että osa henkilökunnasta oli kadonnut mystisesti
"Taitavat valmistella harjoitteita", yksi meistä arveli.
Väärin.
He olivat kioskillla.
Kun kävelimme ohi, kuulimme pöydästä keskustelua.
Yleistä lätinää:
"Rataa kun ajaa ei tarvitse keksiä tarinoita vanhainkodissa öhö öhö"
"Lentokentillä on hauskaa kun on titaania niin hälyttää portilla. EX racer kun sanot niin huomaat kunnioituksen katseessa ja ei tarvitse selittää öhö öhö"
"Makkispekkikset takaa aina uuden enkan, samalla lisää pitoa takaselle."
"Öhö Öhö!"
"Täyttä faktaa."
"Ja samalla tulee cheattipäivä."
Pöydän ääressä nyökittiin sellaisella vakavuudella kuin olisi käsitelty rengasteknologiaa MotoGP:n tehdastiimissä.
Yksi piirsi ketsupilla tarjottimelle kaaviota.
"Jos makkaraperunoiden määrä kasvaa, myös kanttauskulma kasvaa."
Muut katselivat hiljaa.
"Tuossa on kyllä perää."
Päivän aikana me yritimme keskittyä ajamiseen.
Harjoiteltiin katsetta.
Harjoiteltiin ajolinjoja.
Järkkärit puolestaan näytti harjoittelevan aivan muita asioita.
Yksi oli vakuuttunut, että hän kuulee moottorin äänestä rengaspaineet.
Toinen mittasi kävelyvauhtiaan varikolla.
Eräs tyyppi kertoi kaikille kuinka hän olisi ollut erittäin nopea kisakuljettaja, jos olisi joskus viitsinyt yrittää tosissaan.
Lounastauolla törmäsimme samaan porukkaan uudelleen.
Makkaraperunoita oli tullut lisää.
"Pitää tankata iltapäivän vetoihin."
"Öhö Öhö!"
"Paljonko teillä on vielä vetoja jäljellä?"
"Ei mitään hajua."
"Mutta syödään varmuuden vuoksi."
Iltapäivällä ajoimme lisää.
Päivä oli oikeasti todella hyvä.
Vauhti kasvoi.
Ajaminen tuntui paremmalta.
Oppia tuli paljon.
Mutta samalla aloimme seurata ratajärkkärien omaa rinnakkaistodellisuutta.
Se oli kuin luontodokumentti.
Harvinainen laji.
Vapaana luonnossa.
Illalla olimme juuri asettumassa teltalle, kun kauempaa alkoi kuulua tuttua ääntä.
"Öhö Öhö!"
"Ne tulee."
"Ne tulee."
"Valmistautukaa."
Pian paikalle saapui pulska ratajärkkäri ilman paitaa.
Hän pysähtyi teltan eteen.
Veti hartiat taakse.
Nosti leukaa.
Ja julisti:
"Eikö yhtään tunnu vipinää, kun tällainen viikinki ilmestyy?"
Hiljaisuus.
Jossain siritti heinäsirkka.
Lopulta yksi meistä kysyi:
"Tarvitsetko jotain?"
Tämä käynnisti tapahtumaketjun, jota myöhemmin kutsuimme nimellä Power-Trip.
Viikinki suorastaan säteili energiaa.
"
" Minä olen ratajärkkäri."
"Huomasimme kyllä."
"Meillä on muuten valta päättää missä ryhmässä kukin ajaa."
"Selvä."
"Ja voimme käskeä lopettaa ajot, ihan sama vaikka olisi tullut Rovaniemeltä."
"Okei."
"Öhö Öhö!"
Samaan aikaan toinen Örkkiläinen liittyi seuraan.
Hän taputti vatsaansa ylpeänä.
"Tiedättekö miksi jaksan vetää eniten täysiä koko päivän?"
"Kerro."
"Nuoruuden urheilutausta."
"Missä lajissa?"
"Monessa."
"Joskus 80 luvulla?"
Mies jäi hetkeksi miettimään.
Kaukaa kuului apua tarjoava ääni:
"Älä vastaa tuohon."
Kolmas Örkki saapui paikalle tölkki kädessään.
"Minä muuten vedin tänään ihan eniten kierroksia."
"Kuinka paljon?"
"En laskenut."
"Entä mistä tiedät?"
"Sen tuntee."
Muut nyökkäsivät.
"Tuo on totta."
"Öhö Öhö."
Lopulta istuimme teltan edessä ja katselimme näytelmää.
Yksi Örkki kertoi uudelleen teoriansa makkaraperunoiden suorituskykyvaikutuksista.
Toinen kehui vanhoja urheilusaavutuksiaan.
Kolmas puhui ryhmäjaoista kuin olisi komentanut avaruuslaivastoa.
Ja kaiken taustalla kaikui tasaisin väliajoin:
"Öhö Öhö!"
Katsoimme toisiamme.
Päivä oli ollut loistava.
Ajamaan oli opittu paljon.
Mutta rehellisesti sanottuna suurin elämys taisi olla tämän Örkkilauman tarkkailu.
Kun menimme nukkumaan, jostain pimeydestä kuului vielä viimeinen huuto:
"MAKKISPEKKIKSET TAKAA ENKAN!"
Ja välittömästi sen jälkeen:
"Öhö Öhö!"
Meitä alkoi naurattaa niin paljon, että nukahtaminen kesti vielä pitkään. Mitähän huominen tuo tullessaan?
Ajattelimme päivän olevan täynnä ajolinjoja, jarrutuspisteitä, ryhmäjakoja, kuljettajakokouksia ja kouluttajien viisaita neuvoja. Päivähän alkoikin aivan asiallisesti: ilmoittautuminen, kuljettajakokous, turvallisuusasiat ja ryhmäjako. Sen jälkeen lähdettiin harjoittelemaan ja hiomaan ajotekniikkaa koko päivän ajan.
Mutta kukaan ei ollut varoittanut meitä RATAJÄRKKÄREISTÄ.
Eikä varsinkaan Öhö Öhö -osastosta.
Jo aamulla huomasimme, että osa henkilökunnasta oli kadonnut mystisesti
"Taitavat valmistella harjoitteita", yksi meistä arveli.
Väärin.
He olivat kioskillla.
Kun kävelimme ohi, kuulimme pöydästä keskustelua.
Yleistä lätinää:
"Rataa kun ajaa ei tarvitse keksiä tarinoita vanhainkodissa öhö öhö"
"Lentokentillä on hauskaa kun on titaania niin hälyttää portilla. EX racer kun sanot niin huomaat kunnioituksen katseessa ja ei tarvitse selittää öhö öhö"
"Makkispekkikset takaa aina uuden enkan, samalla lisää pitoa takaselle."
"Öhö Öhö!"
"Täyttä faktaa."
"Ja samalla tulee cheattipäivä."
Pöydän ääressä nyökittiin sellaisella vakavuudella kuin olisi käsitelty rengasteknologiaa MotoGP:n tehdastiimissä.
Yksi piirsi ketsupilla tarjottimelle kaaviota.
"Jos makkaraperunoiden määrä kasvaa, myös kanttauskulma kasvaa."
Muut katselivat hiljaa.
"Tuossa on kyllä perää."
Päivän aikana me yritimme keskittyä ajamiseen.
Harjoiteltiin katsetta.
Harjoiteltiin ajolinjoja.
Järkkärit puolestaan näytti harjoittelevan aivan muita asioita.
Yksi oli vakuuttunut, että hän kuulee moottorin äänestä rengaspaineet.
Toinen mittasi kävelyvauhtiaan varikolla.
Eräs tyyppi kertoi kaikille kuinka hän olisi ollut erittäin nopea kisakuljettaja, jos olisi joskus viitsinyt yrittää tosissaan.
Lounastauolla törmäsimme samaan porukkaan uudelleen.
Makkaraperunoita oli tullut lisää.
"Pitää tankata iltapäivän vetoihin."
"Öhö Öhö!"
"Paljonko teillä on vielä vetoja jäljellä?"
"Ei mitään hajua."
"Mutta syödään varmuuden vuoksi."
Iltapäivällä ajoimme lisää.
Päivä oli oikeasti todella hyvä.
Vauhti kasvoi.
Ajaminen tuntui paremmalta.
Oppia tuli paljon.
Mutta samalla aloimme seurata ratajärkkärien omaa rinnakkaistodellisuutta.
Se oli kuin luontodokumentti.
Harvinainen laji.
Vapaana luonnossa.
Illalla olimme juuri asettumassa teltalle, kun kauempaa alkoi kuulua tuttua ääntä.
"Öhö Öhö!"
"Ne tulee."
"Ne tulee."
"Valmistautukaa."
Pian paikalle saapui pulska ratajärkkäri ilman paitaa.
Hän pysähtyi teltan eteen.
Veti hartiat taakse.
Nosti leukaa.
Ja julisti:
"Eikö yhtään tunnu vipinää, kun tällainen viikinki ilmestyy?"
Hiljaisuus.
Jossain siritti heinäsirkka.
Lopulta yksi meistä kysyi:
"Tarvitsetko jotain?"
Tämä käynnisti tapahtumaketjun, jota myöhemmin kutsuimme nimellä Power-Trip.
Viikinki suorastaan säteili energiaa.
"
" Minä olen ratajärkkäri."
"Huomasimme kyllä."
"Meillä on muuten valta päättää missä ryhmässä kukin ajaa."
"Selvä."
"Ja voimme käskeä lopettaa ajot, ihan sama vaikka olisi tullut Rovaniemeltä."
"Okei."
"Öhö Öhö!"
Samaan aikaan toinen Örkkiläinen liittyi seuraan.
Hän taputti vatsaansa ylpeänä.
"Tiedättekö miksi jaksan vetää eniten täysiä koko päivän?"
"Kerro."
"Nuoruuden urheilutausta."
"Missä lajissa?"
"Monessa."
"Joskus 80 luvulla?"
Mies jäi hetkeksi miettimään.
Kaukaa kuului apua tarjoava ääni:
"Älä vastaa tuohon."
Kolmas Örkki saapui paikalle tölkki kädessään.
"Minä muuten vedin tänään ihan eniten kierroksia."
"Kuinka paljon?"
"En laskenut."
"Entä mistä tiedät?"
"Sen tuntee."
Muut nyökkäsivät.
"Tuo on totta."
"Öhö Öhö."
Lopulta istuimme teltan edessä ja katselimme näytelmää.
Yksi Örkki kertoi uudelleen teoriansa makkaraperunoiden suorituskykyvaikutuksista.
Toinen kehui vanhoja urheilusaavutuksiaan.
Kolmas puhui ryhmäjaoista kuin olisi komentanut avaruuslaivastoa.
Ja kaiken taustalla kaikui tasaisin väliajoin:
"Öhö Öhö!"
Katsoimme toisiamme.
Päivä oli ollut loistava.
Ajamaan oli opittu paljon.
Mutta rehellisesti sanottuna suurin elämys taisi olla tämän Örkkilauman tarkkailu.
Kun menimme nukkumaan, jostain pimeydestä kuului vielä viimeinen huuto:
"MAKKISPEKKIKSET TAKAA ENKAN!"
Ja välittömästi sen jälkeen:
"Öhö Öhö!"
Meitä alkoi naurattaa niin paljon, että nukahtaminen kesti vielä pitkään. Mitähän huominen tuo tullessaan?