Ajamisen arvoisia nuo Prätkiksen pätkät, on tullut pärrättyä.
Edellisiin lisäten... Jos esim alppietillä kurvailee serpentiiniä ihan tosimielessä, niin se on aika raskasta myöskin. Täydet pakaasit päällä, polvi maassa on tullut mentyä, kyllä siinä saa nahkapukua kuoria märästä ihosta irti taukopaikoilla. Itse ainakin yliarvioimme suorituskyvyn, jonain päivänä ei taidettu edetä alppiteitä kun vajaa 200 km. Ja muutaman kerran hyvät pätkät piti ajaa moneen kertaan, kun oikein mukavasti osuivat serpentiinit kohdalleen.
Yhtenä päivänä jäätiin jumiin vuoren rinteille kun poliisit olivat huipulla pysäyttämässä liikennettä; syykin selvisi. Dolomiittien ympäriajo, ja tiet täynnä polkupyöräilijöitä. Liikenne pääsi jatkumaan vasta kun pyöräilijät menneet parin tunnin kuluttua. Paikallinen kahvilan pitäjäkään ei ollut varautunut kahvin menekkiin...
Yöpaikan etsimisessä saattaa toisinaan kulua aikaa. Keski-Eurooppalaisten loma-aikoihin tosiaan leirintäalueetkin ovat täynnä.
Olimme varanneet viimeisen päivän etapiksi pätkän Münhenistä Rostockiin. Laivalle piti ehtiä, ja kuinka ollakaan, helteisen 2,5 viikkoisen jälkeen heräämme kyseisenä aamuna kaatosateeseen. Koko matka kaahattiin baanaa rekkojen vesipöllyssä. Keskinopeudella 160 homma tuntuu näin jälkeenpäin jopa vaarallisen tyhmältä. Noh, kotiin päästiin.
Toinen huomionarvoinen seikka baanalta myös menomatkalta. Rostockissa oli lämpöä tuollainen 34 kun lähdettiin matkaan. Intoa piukassa kun pienet herhiläiset keskinopeudella 200... Ja ensimmäisellä tankkauksella tulimme huomanneeksi että moottoritie on tosiaankin aika KUUMA, eli uuden karheat renkaat olivatkin aika karheat, kun ne lähestulkoon sulivat baanalle alle. PAkko oli hillitä vauhtia aikaajoin sekä pitää renkaiden jäähdyttelytaukoa.