SnaS, hyvä hyvä!
Mulla oli tänään aamulla toinen tuplatunti, ekana malliajoa kaupungissa - ei olisi tarttenut olla joka helkkarin valoristeys keltaisella vilkulla asvaltoinnin vuoksi. Auton kanssa ei mitään ongelmaa, mutta mopolla tuntuu ettei aivokapasiteetti riitä kun jokaisella raajallakin on tehtäviä. Mun on opeteltava laittamaan vilkku päälle todella hyvissä ajoin, mun sormet ei ylety enää siihen vinkkarinappulaan jos olen ehtinyt painaa kytkimen alas. Mun sormi ylettyy vain äänimerkkiin... Siinä kurvailtiin, toisinaan ajolinja hieman hakusessa kun ajan samoin kuin autolla.
Sitten mentiin ajelemaan isolle tielle 80km/h , aika kovaa tuo ilmavirta mua ravistaa. Olo oli kuin koivunlehdellä myrskyssä. Sieltä jostain kaukaa ajettiin takaisin mutkaista asvalttitietä, osin 80 ja osa 60 rajoitusta.
Kaksi tuntia ajoa ja persus oli siinä kunnossa että päätin elää seisaallani seuraavan viikon. Auts.
Varattiin mulle kirjalliset tehtävät perjantai-iltapäiväksi. Tein niitä kuvallisia siinä koululla, hitto ne on kieroja. Tai mä en osaa ajatella siten kuin ne on ajateltu.
Pitäs olla mikroskooppi että näkisi tummassa kuvassa, ison puun sisällä olevan "kielletty ajosuunta" merkin.
Samaten en kokenut että pitää väistää fillaria taluttavaa eukkoa, joka on jo ylittänyt tien ja jonka fillarin takarengaskin on jo noussut sen reunakiveyksen päälle jalkakäytävälle. No ei sitä tartte väistää kerta sen on jo mennyt kun olen kohdalla... Väärin, pitää väistää.
En mä osaa ajatella että se eukko lykkii fillariaan takaperin ihan vain kiusallaan.
Noniin, sain vain 26/30 oikein eli taitavat ottaa B-kortinkin pois. Ehkä se on kaikille parasta.
Lauantaina aika illalla pyörittelin meidän omaa hondaa isolla parkkiksella, poliisisetä oli munkkikahvilla aika lähellä. Ei tullut kysymään, vaikka kenties tiesi mistä on kyse ja katselikin kahvikupin reunan yli. Mutta siis, mä olen jo ajanut meidän omalla pyörällä.
Seuraava ajotunti ensi TI, ennen sun tuntia.