Linjojen ja Teollisuuskadun liikkeissä tuli aikoinaan asioiduttua useastikin. Valikoima oli melko laaja ja palvelu mukavaa.
Kehä III:lla tuntui valikoima romahtaneen pikku hiljaa.
Esimerkiksi viime vuonna tarjolla oli vain tasan yhtä kypärämerkkiä, joka ei ainakaan henkilökohtaisella tasolla kyseisen halpiskypärämerkin raskaan painon takia tullut itselle kyseeseen.
SGN-yhtiörypäs tuntuu yleisesti unohtaneen nykyaikaisen kuluttajan tottumukset ja tarpeet. Konserni on laajentunut nyt melkein alalle kuin alalle, mutta asiointi esimerkiksi varaosien suhteen alkaa olemaan hyvin vaivalloista.
Ennen riitti meno Nihtisiltaan, jossa oli ystävällinen palvelu ja varastotilanne hyvä, nyt ei tiedä oikein missä pitäisi asioida, eli käytännössä minne pitäisi mennä tilaamaan varastossa olematonta osaa hirmuhintaan.
Helpoimmin on sittemmin onnistunut, kun on tilannut osat ulkomailta.

Viimeksi muokattu: