Tässä on muutaman tunnin aikana tullut monta kyselyä, kun kauppa on kiinni. Tehdään tässä tilanteessa poikkeus ja avataan kauppa uudelleen. Kauppa suljetaan huomenna perjantaina klo 10.00, jonka jälkeen mahdollisesti myymättä jääneet liput ovat ostettavissa ratavarikolta.
Kauppa on siis perinteisesti sulkeutunut hieman epämääräisesti 3-0 päivää ennen tapahtumaa. Tulemme jatkossa parantamaan tiedotusta ja toimintaa, että milloin kauppa sulkeutuu eli luomaan selkeän ja johdonmukaisen systeemin, jonka mukaan aina toimitaan jatkossa.
Nykyinen kauppa ei ole moneltakaan osalta täydellinen ja järjestävää tahoa helpottaa paikan päällä, kun kaikki ilmoittautujat ovat listalla, eikä niitä tarvitse kaivaa kaupan syövereistä. Tällöin myös ilmoittautuminen, ajajakokous ja ajojen aloittaminen saattaa viivästyä.