Totuus voi kirpaista. En mä nyt tosissani usko, että kukaan tunnustaa, että "hups, tulipa sijoitettua 30 tuhatta p*skaan"
...
Juu minunkin mielestäni totuus voisi kirpaista jos se olisi totuus
Mutta kun mulle ei juuri muita fillareita ole olemassa kuin noi italialaiset. Maksakoon mitä maksaa.
On totta että xx9:n pakoputki ja jäähdytysilma polttaa jalkoja, mutta ei se haittaa, eikä sekään haittaa ettei ajoasento ole kaikkein paras kaupunkiajelun kannalta. Tärinää en kuitenkaan allekirjoita. V- kone pitää omaa purinaansa ja värisee mutta mun mielestäni vain mukavasti.
Ainakin minulle kyseessä on sama asia kuin vaikkapa tarkasti käyvän paristokäyttöisen japsikellon ja epätarkasti käyvän mekaanisen Rolexin tai Omegan kanssa. Toinen on samperin kallis, painava, eikä se meinaa mahtua kauluspaidan hihan alle. Toinen on halpa, joita saa kuka tahansa hankittua, ei paina mitään ja pysyy vielä kaiken kukkuraksi ajassa.
Silti en ikinä, en ikinä osta halpaa paristokäyttöistä kelloa. Syyt ovat muualla.
Listaa voisi jatkaa kuinka pitkälle tahansa, esimerkiksi ihminenhän ostaa vaatteita, kenkiä, laukkuja yms juttuja vain siksi että sellaisen haluaa vaikkei oikeasti tarvitsisi, ainakaan meillä ei vaatekaapissa kahdella imisellä oikeasti tarvitse olla 20+ paria kenkiä, mutta niin vain on.
Olen varma että osa niistä kengistä on huonompia ja kalliimpia kuin jotkut muut, mutta sillä ei ole merkitystä.
Siksipä ainakaan minua ei haittaa pätkääkään että puolta halvemmalla saisin tietyillä kriteereillä paremman mopon kuin nykyinen 999.
Omilla kriteereilläni pyörä on hyvä ja se siitä pitää maksaa se mitä siitä myyntihetkellä pyydetään.