Aina silloin tällöin kysellään yleisellä tasolla etupään vatkaamisesta, mutta miten on tuon Diversionin laita ?
Itselläni alkaa tulla mitta täyteen ja tarvii keksiä jotakin talven aikana. Eräs Yamaha asentaja kylläkin totesi ettei tiedä yhtään Diversiota joka ei jonkin verran vatkaisi ja varsinkin kun on alkuperäiset sivulaukut paikallaan.
Tosiaan oma pyöräni on nyt ajettu pikkasen päälle 22tkm ja vatkaa pahiten tuossa 70km/h tunnissa. Voisi sanoa että yhdellä kädellä ajo melkein mahdotonta. Alkaa jostain kuudenkympin kohdilta ja jatkuu tuonne kahdeksan kympin paikkeille. Satasen yli menevässä nopeudessa ei enään tunnu.
Vaihdoin eturenkaan ja oikeastaan tuntuu että vaan paheni.
Rengas painoitettiin ja katsottiin että istuu hyvin vanteelle.
Huomenna olisi tarkoitus vielä vaihtaa teleskooppien öljyt jos sillä olisi jotain vaikutusta. Ohjauslaakerissa ei tunnu väljää.
Kertokaapa omat kokemuksenna asiasta. Otan mielelläni neuvoja vastaan.