Saksan Autobahnit edustaa menneisyyttä, jota on pitänyt pystyssä vain Saksan tärkein teollisuudenala poliittisine lobbareineen. Eikä sielläkään saa ajaa suinkaan aina ilman rajoituksia, vain hyvissä oloissa. Ja sitten kun jotain sattuu, jälki on sen mukaista. Paine vapaiden nopeuksien poistamiseen kasvaa koko ajan Saksassakin, ja ennen pitkää ne on historiaa sielläkin. Pitää melkein itsekin todeta, että ehkä valitettavasti.Eli sinunko mielestäsi esimerkiksi Saksa on hyvin alkeellinen maa liikennekulttuuriltaan? Varsinkin autobahnien liikennekulttuuria tarkastellen?Joskus muinoin 60-luvulla on Suomessakin saanut ajaa niin kovaa kun pääsi, ja porukkaa kuoli 1000 vuodessa paljon pienemmällä liikennemäärällä. Siksi nuo ärsyttävät nopeusrajoitukset säädettiin. Kehittyneet yhteiskunnat kun yrittää suojella jäseniään jopa itseltään. Jos se ei miellytä niin vielä löytyy maita joissa liikenneturvallisuus ei ole ihan päällimmäinen asia. Ne tosin ei ole sitten kovin kehittyneitä...
Pisimälle autoistuneessa maassa USA:ssa nopeudet on hyvinkin tiukasti valvottuja, ja yleinen kattonopeus on monasti se "double nickels" eli 55 mph. Ja turha puhua että Suomessa poliisit nipottaa...