taitaa kawalla olla moto-geepessä ja muissakin luokissa joissa niitä on, pienimmät budjetit, kautta aikojen näin on ollut, on palkattu huonoimmat kuskit jne. paitsi kun eddie lawson voitti aman championin 1982 superbikessä, silloinkin hondalla oli noin kymmenkertainen kisabudjetti kawaan verrattuna. niin, tosin nytkinhän jenkkilässä kawasakit ovat kärjessä näissä ns. liki vakioluokissa, haydenin sukukuntaa siellä vetelee ja edelleen kawoilla, vaikkei isoilla rahoilla pelata suhteessa muihin merkkeihin.
ja melko paljon kuskeista, sekä taustalla häärivistä virittäjävelhoista on kiinni nykyisin menestys tai ei niin menestys, kuten rossilla, aatteleppa ite, jos rossi menisi ajamaan kawaa kowaa taustajoukkoineen, mm. burgess, niin samalla tavalla voittaisi maailmanmestaruuksia moto-gp:ssä, eihän juuri monikaan uskonut, että pystyisi pitkään aikaan mitään tekemään jamahalla hondavuosiensa jälkeen.
ja plää plää.
tääkin on kirjoitettu kawanvihreiden silmien läpi, vaikka rahaa sinnepäin olen syytänyt ja syydän yhä, ei ne mulle mitään maksa, miksikähän? pihejä ovat persiö.