Vuokrapyörä etelä-Saksasta ja vinkkejä?
Mukavaa iltaa.
Pyörämatkailu on ollut tauolla minun osalta pari vuotta. En ole myöskään ORGgia lukenut viime aikoina, joten olen ulkona scenestä. Nyt on kuitenkin paljon kirkasta valoa tunnelin päässä. Loppuvuodesta ajelulle Thaimaahan ja miksi nyt kirjoitan; loppukeväästä etelä-Saksaan. Duunikuviot loppuvat perjantaina 25.5. joskus puolen päivän aikaan Munchenin ja Garmisch-Partenkirchenin välimaastossa. Lento takaisinn Suomeen keskiviikkona illalla. Käytössä siis viisi vuorokautta "ydinbisnekseen". Keli jos on kuiva, saan kulutettua bensaa paljon. Seudut on omalla pyörällä tehdyiltä reissuilla tuttuja. Viimeisin pyörähdys noilla seuduilla 2013.
Oleellisin kyssäri: mistä logistisesti (kilpailukykyistä hintaa unohtamatta) noin 600 (tai isompi) kuutioinen peruspyörä (tai jotain)?
Ajokokemusta on matkasporteista, sporteista, maastopyöristä ja kustomeista. Jonkun verran myös muista pyöristä. Eli pyörän tyyppi, merkki jne ei ole kriittinen juttu. Tykkään ajaa, kunhan se toimii ja jaksaa vääntää mäkeä ylös. ABS on plussaa, mutta ei pakollinen.
Sitten toinen kohta; matkavinkit. Paikat tiet, majoitukset jne? Luulen, että suuntaan kohti Sloveniaa. Olen käynyt siellä kerran ja vaikutti vallan mukavalta pärräilymaalta.
Jatkanen pohjois-Kroatiaan. Kroatia eteläosissa on tullut pyörittyä, mutta pohjoinen on käymättä.
Kolmas kohta; vuokrapyöräily ei ole oikeaa pyöräilyä ja lue vanhat viestiketjut....
Kiitoksia jo etukäteen.
Jouni