Ihan mielenkiinnosta kutkuttaisi tietää, että millaisia nuo nykypiikit on kulkemaan. Joskus piikkkiaikoina taisin saada oman Jammun TZR:n kulkemaan ~150km/h:n mittarinopeutta ja siihen aikaan Cagiva Mito oli HURRRRJA peli. Samoin joku Gileran SP tai vastaava...
Olen täsmälleen samaa mieltä muiden kanssa siitä, että laki on liian tiukka ja 11 kW sijasta vaikkapa 15 kW olisi sopivampi tehoraja. Sen turvin pääsisi muun liikenteen mukana pinnistelemättä aivan äärirajoilla.
XL 125 Varaderon mittariin sain kelatuksi vähän kelistä riippuen n. 110 km/h ja leuka tankissa 120, mihin välitykset riittävät. C-Kadett 30 vuotta sitten meni peräti 130, mutta sillä ohittaminen oli yhtä hankalaa, koska tilaa tarvittiin enemmän, jarruja rakkineessa ei ohitusaikeen mahdollisesti peruuntuessa ollut lainkaan eikä kolmosella voi kierrättää sataseen saakka. Varaderon nelonen tulee rajoittajalle vasta satasen jälkeen.
Luonteva marssinopeus ei ylläolevasta johtuen ole satanen, vaan rahtari-80 ajalta ennen nollatoleranssia, siis todellista noin 85, ettei raskas liikenne saa kiinni, eikä saa itse raskasta liikennettä kiinni.
Jos tuolla marssivauhdilla saa jonkun rekkaa pienemmän kiinni, niin siitä pääsee myös ohitse kun osaa. Siis samoin varauksin kuin C-Kasetillakin. Tai 200 D:lla.
Olisihan se helpompi ajaa hieman tehokkaampana eikä nuori kuljettaja joutuisi niin haasteellisiin tilanteisiin hätäisten ja kädettömien autolijoiden vuoksi, joiden tekisi mieli ohittaa vaikka ei oikein osaakaan.