Luin joidenkin Suzukin pyörämallien viiveestä avattaessa kaasua, ilmeisesti osakierroksilla?Tämä selostus ei koske tietenkään ruiskukoneita. Ostin oman pyöräni Gsx 600 f -95 mallin Suomesta, joka oli tuotu Saksasta aiemmin Suomeen vuonna 2000. Koska en ollut ajanut kyseistä mallia etukäteen, en tiennyt kuinka kyseinen pyörä toimii ajettaessa, vastaa kaasuun yms. (toki en ole vieläkään ajanut muuta samanmallista pyörää).
No, yhden kesän ajelin uutuudenviehätyksellä
, mutta kuitenkin ihmettelin, kun se ei kunnolla vastaa kaasuun mutkista lähdettäessä(maantiellä) ja liikkeellelähtö liikennevaloista tai muutenkin paikaltaan oli aika huonoa (joutui "härnäämään" paikoiltaan kierroksia ylös). Sitten luistivika (josta vastasin aiemmin foorumille) pakotti minut avaamaan kaasuttimet.Kyseisen luistivian sain korjattua, mutta muuta vikaa en huomannut niissä silloin olevan.
Sitten talvella syvennyin tarkemmin kaasuttimien puhdististukseen ja otin ne oikein kunnolla työn alle.Tässä vaiheessa täytyy, jos joku ei tiedä suutinpiireistä kunnolla, niin valaisen asiaa:
-tyhjäkäyntiipiiri ja sen suutin antaa bensaa tyhjäkäynnillä(myös välikaasulla osaksi)
-välikierrospiiri ja sen suutin antaa bensaa tyhjäkäynnillä
ja välikierroksilla
- pääsuutin ja luistineula antaa bensaa kovemmilla kierroksilla
ajettaessa
Pääpiirteissään näin, vai olenko väärässä?
No sitten purin kohokammiot irti ja ryhdyin putsaamaan kaasuttimia. Ihmettelin kun välikierrossuuttimet oli mustia ja muut suuttimet messingin värisiä.
Sitten selvisi, että mustat "suuttimet" oli kumitulppia, joissa näytti olevan reikä keskellä, mutta ne oli kuitenkin ummessa, ja kun ne otti irti, niin sieltä paljastui messingin värinen välikierrossuutin alta.
Tätä aikani ihmettelin ja katsoin asiaa monestakin eri korjaamokirjasta, enkä löytänyt asialle selvitystä. Siellä vain ilmoitettiiin välikierrossuuttimen koko, eikä mitään mainintaa suuttimen tukkimisesta.
Tuli mieleen,että voisiko asia liittyä Saksan päästöihin (kuitenkin noin vanha pyörämalli), vai johonkin Saksassa liittyvään muuhun juttuun, vai olisiko joku, nuuka, kelvoton Germaani, halunnut sääsää tällä konstilla bensaa, vai Suzukin tehtaalla kaasuttimiin unohtunut jotakin, tai ei kai vain jotakin Suomessa tehtyä......?
Asia ei minulle selvinnyt. Kumitulpat istuivat niiden suuttimien päälle, kuin ne olisi varta vasten ollut niiden päälle tehdyt.
Otin kumitulpat pois ja sitten koeajolle, kun kevät koitti..Nyt liikkeellelähtö oli helppoa ja mutkatiellä mutkan jälkeen kaasuun vastaavuuus oli ihan eri luokkaa. Eikä välikaasulla kone enää ollut mitenkään voimaton, kuten ennen. Fantastista.
Tietenkin kulutus kasvoi, joten laskin pääsuutinneuloja pykälällä alaspäin, ja näin kokonaiskulutuksen sain suurinpiirtein ennalleen. Tehot ennallaan !!!
Näin omassa pyörässäni, enkä tiedä, enkä ole kuullut muita vastaavanlaisia tapauksia tässä tai muissa Suikan malleissa. Tosin olen vasta vähän aikaa lueskellut orgin palstoja enkä tiedä onko kyseinen ongelma ollut esillä.Ajattelin, että voisiko tämä olla syynä kaasuun vastaamattomuuteen muissakin, etenkin tuontipyörissä?.
Tarkistakaa omat pyöränne, jos kyseistä ongelmaa ilmenee.