Zen sanoi:
Nordea-OP kestää vieläkin kolme vuorokautta, ja sitten kun siihen sattuu vielä viikonloppu väliin, niin saat odotella rahojasi lähes viikon. Viime pyörän myynti oli juuri tuollainen. Ostaja maksoi pyörän silmieni alla perjantaina, ja rahat tulivat mun tilille keskiviikkona. Ei oikein jaksais noin pitkään odotella. Itse suosin käteistä tonnin kokoluokan kaupoissa, tai siis setelirahaa.
Käteinenhän ei nykyään tarkoita setelirahaa, vaan tilisiirtoa. Kun ihmiset sanovat maksavansa käteisellä niin he tarkoittavat maksavansa tilisiirrolla ja hämmentyvät jos odotat seteleitä, vaikka "käteinen" on aika selkeä muunnos "kädestä". Tarkoittaa siis sitä, että raha on kädessä. Sanojen merkitykset liudentuvat. Tilisiirrolle täytyisi keksiä oma termi, kun tilisiirto on vanhassa päässäni yhä eri asia kuin käteinen.
No ei ole hyvä jaella sotuaan torilla joo, mutta toisaalta kun tehdään luovarit niin usein niissä on kummankin sotut. Mulla on tossa kaapissa pino ihmisten sotuja vanhoissa luovareissa, so what. Suosin myös luovareita, koska en harrasta älypuhelimia enkä muita nykynuorison hömpötyksiä. Luovarit ja seteleitä, se on aika selkeä homma pikkukaupoissa. Parin tonnin ja siitä yli-diilit alkavat sitten olla teknisesti jo vaikeampia käteisenä, tilisiirto helpompi kaikille.
"Käteisen" hallussapito yli kymmenien eurojen määrässä alkaa varmaan piakkoin johtamaan ihan väistämättä
poliisin sekaantumiseen asiaan ja tiukkoihin kuulusteluihin

.
Homma on meidän nurkilla luiskahtanut jo nyt täysin naurettaviin puitteisiin.... vaikka lainsäädännöllä
sinällään on ihan hyvä tarkoitusperä.
Kansalliseen toimintakulttuuriin väistämättä liittyvä tinkimätön pilkunnussiminenhan se saa asian
luiskahtamaan huvittavuuksiin asti.
Ei legendaariset oravannahat tietenkään ole ihan paras ratkaisu, mutta nyt aletaan olla digitalisaation
ja koomalampaisuuden seurauksena niillä porteilla, joilla konkreettiset keinot "hallita omia asioitaan"
alkavat olla aika lailla liikaa "muissa käsissä".
Näin ihan ilman mitään harmaaseen talouteen/talousrikollisuuteen liittyviä vivahteitakin.
Hassua sinänsä, miten harvaa edes vaivaa digitalisaation myötä tapahtuva "munaotteen kiristyminen"
ja lakiin perustuvan "itsemääräämisoikeuden" välillinen... muihin käsiin luisuminen ja luovuttaminen.
PS. Sen verran kommenttiin "sujuvasti tilisiirtoihin" että ne liittyy myös mopokauppoihin siten, että "konkretian" katoaminen
tilanteista avaa koijaamiseenkin ihan erilaiset ulottuvuudet.
Huono se on esim. puolustaa "tilanteessa" itseään aseella.... jos Husovarna on pankin holvissa ja patruunat samassa paikassa.
Kauppahinta kädessä "koeajovakuuksien" konkreettinen järjestely sujuu hieman sujuvammin puolin ja toisin.
Meneekö liian vaikeaksi hahmottaa?
