Jep, mutta sen isomman kortin päivämääränkin siihen saa, tämä vaatii tosin sen, että asiasta valittaa, kun kortti on saapunut ja sitten se tulee parinviikon päästä korjattuna versiona takaisin, jossa siis tämä isomman päivämäärä on 2 vuoden päässä. Joissakin maissa kuulemma tämä vaaditaan, joten piti siitäkin sitten tehdä asia. Onnistuu siis, kunhan et suostu allekirjoittamaan sitä luovutuspaperia siitä kortista. Tämä siis Kilon asemalla onnistui.
Ja siis a1 korttiin ei A päivämäärää saa, se pitää sitten ottaa omana muovina se. Viksun systeemin ovat keksineet, tällähän saadaan se viitisen kymppiä kerättyä parhaimmillaan kolmeen kertaan.
Ja siis a1 korttiin ei A päivämäärää saa, se pitää sitten ottaa omana muovina se. Viksun systeemin ovat keksineet, tällähän saadaan se viitisen kymppiä kerättyä parhaimmillaan kolmeen kertaan.