Onko kellään kokemusta tällaisen kaltaisesta tapauksesta; myyjä puhelimessa lupaa yhtä ja kirjatuissa vakuutusehdoissa kerrotaan toista. Puhelujen automaattiäänityksellä jää toki talteen mitä on luvattu vain onko niin, että vakuutuksen ottajan velvollisuudeksi jää itse tarkastaa, mitä rajoituksia sopimus sisältää.
Pikaisesti selailtuna vakuutusyhtiöt pesevät sopimusehdoissaan kokolailla samoilla sanavalinnoilla moottoriradalla tapahtuneet vahingot pois kaskon piiristä.
Saivarteluosastolle mentäessä sanavalinnat ovat vähintäänkin tulkinnanvaraisia; tässä erään yhtiön sisällöstä hirvivahinko- ja palovakuutuksen rajoituksien osalta:
"ajoneuvolla on osallistuttu kilpailuun, sen harjoitteluun tai ajoharjoitteluun yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella tai tieosuudella tai ajettu muuten moottoriradalla, ellei kyseessä ole ajokortin hankintaan vaadittava ajoharjoittelu tai ajotaidon ylläpitoon liittyvä liukkaan kelin, pimeän tai ennakoivan ajon kurssi."
Tässä kohdassa saivartelun aiheena "on osallistuttu..." Siis kuinkahan pitkälle perfekti kantaa, koska sanamuoto ei ota kantaa vahingon sattumispaikkaan.