• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Uudessa renkaassa ruuvi keskellä kulutuspintaa

Joitain vuosia sitten kävi siten, että soratiellä terävä kivi porautui takarenkaaseen. Rengas ei räjähtänyt, mutta tyhjeni aika hätäiseen.
Kun kiven repi sieltä irti, osoittautui, että sen aiheuttama reikä oli niin iso, ettei mp-käyttöön soveltuvan paikkaussatsin kamelinpaska riittänyt tukkimaan reikää tiiviisti. Yritin myös autokäyttöön tehdyllä kamelinpaskalla, eikä riittänyt sekään. Jälkimmäinen nyt oli lähinnä akateemisesta mielenkiinnosta tehty. Rengas siis meni vaihtoon.
Eli jos terävä kivi puhkoo renkaan siihen tulee ilmeisesti sellainen repeämä, ettei sitä enää saa paikattua, vaan on vaihdettava rengas, mutta naulat ja ruuvit tekevät useimmiten siistin reiän, jonka saa paikattua kamelinpaskapaikoilla. Kaveri mainitsi juuri viikonvaihteessa, että on ajanut jo pitkään kamelinpaskalla paikatulla takarenkaalla eikä mitään ongelmia. Siinäkin oli ollut ruuvi.
 
Jos jokin terava esine lavistaa renkaan ulkopinnan, katoaa siita pintajannitys ja se on heti pilalla. Ihan niinkuin kypara joka tippuu maton reunalta lattialle, roskiin joutaa... :paikallatuulee:

:D ...niinkuin tiedatte. Paikattu on monia renkaita ja hyvin on kestaneet. Tuollainen pisto ei runkoa riko. Viillot ja repeamat on eri juttu, sellainen vie renkaan uusiokayttoon kukkaistutuksena. Niitakin on usea tuossa pihassa.
 
Kannattaa muuten pitää tuollaista "kamelinpaska" paikkasarjaa CO2 patruunoineen satulan alla mukana. Ittellä puhkes takanen Saaremaalla hiekkatiellä keskellä ei mitään. Oli aika kiva kun pysty paikkaamaan renkaan paikan päällä ja:orgmp:
 
Kokeilin postaa ruuvin, alkoi suhisemaan, läpi oli mennyt :hanuria: Ruuvi on näköjään sen verran tiivis, että oli pitäny ilmat yön aikana (itse asiassa ties miten kauan).

Varasin vaihtoajan huomiselle. Raato löytää uuden elämän kierrätysmaailmasta.:bye: Työni puolesta yritän pitää ihmisiä hengissä, jääköön virittelyt muille.:orgmp:
 
cantor 43 sanoi:
Kannattaa muuten pitää tuollaista "kamelinpaska" paikkasarjaa CO2 patruunoineen satulan alla mukana. Ittellä puhkes takanen Saaremaalla hiekkatiellä keskellä ei mitään. Oli aika kiva kun pysty paikkaamaan renkaan paikan päällä ja:orgmp:

Suosittelut myös täältä. Lasinsiru takarenkaassa meinas katkasta norja-tourneen, mutta kamelinpaskasarja, harstad:n mp-liike ja tuuri pelasti.

Ei vaan meinannu 16g CO2-patruunat riittää, sillä kolmen patruunan ja pienen lämmittelyajon jälkeen 150/70-17 renkaassa ei ollut painetta kuin 150kPa. Pitäisi olla 250-280kPa. Sillä kuitenkin pärjäsi 50km lähimmälle autokorjaamolle (matkalla oli kyllä pari huoltoasemaakin, mutta molemmissa ilmapistoolit kappaleina), josta lisää ilmaa renkaaseen ja 80km harstadiin hakemaan uutta takanakkia.
 
Talouden auton renkaasta löytyi vuosi sitten ruuvi. Oli ollut siinä tuntemattoman ajan. Ja tottakai vielä keväällä ostetut kesänakit, eikä mitkää halvimmat paskat. Ruuvi oli niin sitkeästi paikallaan, että ilmat olivat pysyneet hyvin sisällä, ei regnaspaineet olleet laskeneet yhtään. Ei muutakuin auto rengasliikkeeseen parin päivän päästä ja siellä ottivat ruuvin pois, paikkasivat renkaan ja totesivat että paikka pitää. Ja on pitänyt. Muutamia kymppejä maksoi.
 
Mullakin on kamelinpaskapaikka kestänyt hyvin naulan tekemässä reiässä. Ei muuten kannata jättää paikkasarjaa pakkaseen, menee pötköt vähän huonoksi.
 
"Kamelinpaska" pistoreikään on yleensä ihan OK korjaus..... parilla olennaisella huomiolla!

Kotilon kumissa on runko+pinta HUOMATTAVASTI paksumpi kuin mopon kumissa.
Tästä taas seuraa väistämättä seuraavaa.... kun hetken miettii miten se kamelinpaska sen
renkaan "paikkaa".....

Että jo "sileähköksi" ajetun moponkumin rakenne on niin toivottoman ohut paikan kohdalla,
ettei kamelinpaskalla ole enää "tavaraa missä roikkua".

Onhan siellä "mussula" sisäpuolella ja painetta päällä, mutta kun ulkopuoli kuluu jo
lyhyen ajon jälkeen renkaan pintaan...... ollaan aika heikoilla jäillä.

Tuossa oikeastaan aiheeseen liittyvä "olennaisin asia".....
ja selitys siihen, että kotilon kumin ajaa käytännössä loppuun ilman mitään riskiä asiallisella
kamelinpaskapaikkauksella.

Mopossa taas riski nousee ainakin potenssiin kulutuspinnan katoamisen/rungon ohuuden myötä.
 
vetomies sanoi:
Ei niistä ole kukaan muu kuullut kuin rengasvalmistajat ja hekään eivät suostu yksilöimään tarkemmin missä ja mitä on tapahtunut, vaan myyvät vain uuden renkaan.

Toisaalta JOS rengas muuttuisi räjähdysvaaralliseksi paikan vuotaessa, se muuttuisi silloin räjähdysvaaralliseksi mistä tahansa muustakin vauriosta eli sitä ei saisi tiellä käyttää. Jos paikan poistaa, renkaassa on reikä. Ei enempää eikä vähempää.

Jos siis renkaassa on vielä pintaa ja ei ole isompia kudosvaurioita, niin ilman muuta paikkaisin.

Tässä on se juju. Eihän oikein paikatulla renkaalla ajaminen mikään riski ole. Mutta jos tyhjentyneeseen renkaaseen tuupataan kamelinpaska ja ilmaa perään, ollaan jo aivan toisenlaisten todennäköisyyksien äärellä. Ei sellaista superhessua ole edes rengasalan ammattilaisissa, joka päältäpäin katsellen toteaa renkaan varmuudella ehjäksi ko. tilanteessa. Toki tuo on mainio tapa selviytyä korvesta sivistykseen virka-ajan ulkopuolella, mutta ei muuta.
 
FJ1200N sanoi:
Tässä on se juju. Eihän oikein paikatulla renkaalla ajaminen mikään riski ole. Mutta jos tyhjentyneeseen renkaaseen tuupataan kamelinpaska ja ilmaa perään, ollaan jo aivan toisenlaisten todennäköisyyksien äärellä. Ei sellaista superhessua ole edes rengasalan ammattilaisissa, joka päältäpäin katsellen toteaa renkaan varmuudella ehjäksi ko. tilanteessa. Toki tuo on mainio tapa selviytyä korvesta sivistykseen virka-ajan ulkopuolella, mutta ei muuta.

Miten todennäköisyys eroaa siitä, että ajat uudella renkaalla ja siihen tulee reikä? Sellaistahan voi sattua, vaikka asennuttaisit renkaasi valtuutetussa Yamaha-merkkikorjaamossa.
 
vetomies sanoi:
Miten todennäköisyys eroaa siitä, että ajat uudella renkaalla ja siihen tulee reikä? Sellaistahan voi sattua, vaikka asennuttaisit renkaasi valtuutetussa Yamaha-merkkikorjaamossa.

Ei sillä sinänsä ole merkitystä onko rengas uusi vai jo ehtoopuolella. Tarkoitin vain, että jos vaurio havaitaan renkaan ollessa tyhjä, on mahdollista että sillä on jo ajettu reilusti vajaapaineisena. Runkovauriota ei voi tällöin poissulkea irroittamatta rengasta vanteelta, eikä silloinkaan välttämättä sataprosenttisesti mutta paljon vahvemmalla jäällä ollaan. Kuten sanottu, paikkasatsi tien päällä on ihan ok, mutta rengas on syytä tarkistaa/tarkistuttaa jos vajaalla on ajettu.
 
Se runko ei hajoa ellei ajeta johonkin teravaan reunaan lahes tyhjalla tai taysin tyhjalla, jolloin vanne rikkoo sen.
 
GoSpel sanoi:
Se runko ei hajoa ellei ajeta johonkin teravaan reunaan lahes tyhjalla tai taysin tyhjalla, jolloin vanne rikkoo sen.

Eli lähes tyhjällä voi ajella kotiin, kun välttelee teräviä reunoja ja sitten tappipaikka ja ilmaa perään..?
 
FJ1200N sanoi:
Eli lähes tyhjällä voi ajella kotiin, kun välttelee teräviä reunoja ja sitten tappipaikka ja ilmaa perään..?
Kylla voi kun tekee sen varovasti ja hitaasti. Olen tullut yli 100 km FJRn takarengas lahes tyhjana kun ei ollut camel kak mukana.
 
Kertaalleen olen paikannut auton renkaan kamelinpaskapaikalla ja hyvin toimi. Mopon kumin paikkasin myös kerran ja toimi, mutta luottoa ei löytynyt joten paikkuutin sen tappipaikalla likkeessä ja luotto palasi. Nyt on naula keskellä uutta auton rengasta ja meinaan laitattaa siihen tutulla tappipaikan, mutta mitä liimaa tuohon lappuun kannattaa laittaa, toimiiko esim. Bostik? EDIT Tuossa tapissa ei ole kai vulkanointiainetta kuten kamelinpaskassa elikkäs mitäs mönjää siihen tappiin?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös