"Moottoripyöräilijä menetti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi talon seinään Hollolassa Paimelantiellä puoli neljän aikaan keskiviikkona iltapäivällä.
Törmäys sattui lähellä nuorisoseurantaloa.
Moottoripyöräilijä oli matkalla Vääksystä Lahden suuntaan. Nainen oli törmäyksen jälkeen tajuissaan, mutta hänet toimitettiin loukkaantuneena hoidettavaksi Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Päivystävä palomestari kertoo, että silminnäkijän mukaan moottoripyöräilijä ajoi noin viidenkympin tuntivauhtia. Nainen oli moottoripyörän selässä varsin tuore kuski.
Talosta meni törmäyksessä ikkuna rikki. Lisäksi kulmalista vaurioitui."
ESS - linkki
Lienee siinä kohtaa kun on ysikymppinen muuten aika mukavasti aaltoilevalla kylätiellä.