• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Typerin sakkoni

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mach_mac
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Siitä onkin aikaa kun sain viimeksi sakon liikenteessä. Ärsyttävimmästäkin sakosta jonka sain taitaa olla kohta 10 vuotta aikaa. Olin liikenteessä autolla, tulossa Keravalta päin ja menossa tuusulan suuntaan(järvenpääntielle). Kello oli jotain 24 jälkeen eli liikennettä ei ollut laisinkaan.

Tulin risteykseen jossa ei ollut suojatietä ja kumpaankin suuntaan oli näkyvyyttä kilometrin verran. STOP-kyltti oli paikalle isketty. Hiljesin risteykseen sen verran että auto kulki kävelyvauhtia ja katsoin kumpaankin suuntaan ja käännyn vasemmalle.

Yllätys olikin suuri kun ehdin ajaa järvenpääntietä vain n. 50 metriä kun puskasta juoksee poliisitäti huitoen tiensivuun. Jouduin sitten puskassa piilossa olevaan transittiin odottamaan sakkotuomiotani. Poliisi kyllä myönsi että rikkeeni oli lähes mitätön, mutta silti kirjoitti sakot. Kai olisivat saaneet käyttää maalaisjärkeä hekin, mutta ei. Mulla meinasi käämi palaa, mutta oli pakko rauhoitella itseäni ettei tule lisää sakkoa suunsoitosta.

Tänä kesänä olen ajanut kerran ko. paikan ohi ja muistelisin ettei siinä ollut enää STOP-merkkiä...onko näin? Kertokaa jos tiedätte.
Mielestäni ainakin 10-vuotta sitten se STOP-merkki oli typerässä paikassa, sillä tuo paikka oli aina melko hiljainen ja näkyvyyttä kumpaankin suuntaan tosiaan noin. kilometri.
 
Stop-merkit ovat aivan naurettavia. On pysäytettävä kulkuväline, juostava sen ympäri kolme kertaa ja lausuttava isämeidänrukoukset, ennen kuin saa mennä risteykseen. Ei ole mitään ero pysäyttämisellä ja sillä, ettäon sen verran vauhtia, että juuri pystyssä pysyy.
 
Joskus nuoruudessa sain polkusinpyörällä ajelusta ilman tuikua. Ei oo viel tänä päivänäkään valoja fillaris.
 
Sakkoja on tullut niin vähän, että typerin on ehdottomasti helppo valita.

here we go..

Myönsin kysyttäessä ajaneeni punaisia päin. Todisteita ei ollut sen kummemmin, kuin että joku vapaalla oleva poliisi oli rekisterinumeron ylös ottanut. Kutsu siis tuli jälkeenpäin. => 600mk sakkoa. (~vuonna 95).

Sakot sinänsä oli ihan aiheesta. Joka aamu päästelin samoista punaisista kun ketään ei näkynyt. Olivat siihen aikaan kylän ensimmäiset valot ja paloivat yötä-päivää
tounge.gif



Olin jo vuosia aiemmin kiistänyt olleeni puikoissa vastaavassa tilanteessa mutta tuolloin - se vaan jotenkin lipsahti.

biggrin.gif
 
-87 tuli ajettua yhdellä pyörällä autojonojen välissä...polliisiauton ohi...
lookaround_orig.gif
 
Tapahtui joskus viime vuosituhannella.

Ohitin Hämeenlinnan moottoritiellä siviili-Volvon. Ajelin rauhallista 160 matkavauhtia kun perhanat laittoivat sinivalon vilkkumaan kojelaudalle...

Oli muuten aika kallis valoshow
sad_orig.gif
 
Piikillä joskus sileästä eturenkaasta.

Kyllä pitää olla tyhmä että ajaa sileällä etusella. Meni vaihtoon samana päivänä, mutta sakot piti ensin saada
withstupid.gif
 
-87 tuli ajettua yhdellä pyörällä autojonojen välissä...polliisiauton ohi...
lookaround_orig.gif
Tätä sitä tuli itsekin harrastettua Kehä I:n jonoissa jokunen vuosi sitten ja kyllä, myös jonoissa seisovien pandojen ohi - ei seuraamuksia
biggrin.gif


Kunnes pari vuotta sitten samalla väylällä rauhallinen, kävelyvauhtia suoritettu splittaus oli eräälle jädekuskille liikaa (en vieläkään tiedä mistä tuo taustapeiliini ilmaantui punaista vilkuttaen
omg.gif
) ja siihen loppui se "harrastus" - ainakaan ihan niin usein kuin muinoin ei vieläkään tule tuota harrastettua. Sen verran euroja napsahti jotta vieläkin
mad.gif
 
Typerin sakko on viimeisin sakko, 60 alueella 80 kyltti n.50m päässä 100 kyltti ~100m päässä, tyhjä tie, ei liittymiä keskellä peltoa. NO, ennakoin sitten hieman liian varhain tuota 100km/h rajoitusta ja kuinkas siinä käy, vitusti sakkoa ylinopeudesta 60km/h alueella. Voi elämän kevät....
 
Typerin taitaa olla joskus -80 luvun alussa pari viikkoa tapahtuman jälkeen saamani sakko jonka syy oli "moottorin ryntäyttäminen julkisella paikalla".

No koko juttu oli sellainen, että paikallinen nimismies (asui naapurissa) oli kusettamassa koiraansa jalkakäytävällä ja kuinka ollakkaan ohi ajaessani sattui vanhasta Triumpista katkeamaan pakoventtiili juuri kohdalla melkoisen mekkalan saattelemana. (mäntä, kansi, kiertokanki ja työntötanko sen venttiilin lisäksi vaihtoon).

Kyseinen henkilö ei muutenkaan ollut mikään herttainen hahmo varsinkaan aamukrapuloissaan ja tuo kulkupeli taisi kiristää muutenkin hänen hermojaan.

Pari viikkoa ko. tapahtuman jälkeen tuli siis kutsu poliisiasemalle ja 30mk:n sakkolappu lyötiin kouraan ja vanhempi konstaapeli totesi hyvin ystävälliseen sävyyn, että vähän rauhallisemmin sitten.....
 
Typerin sakkoni on Lapeenranta- Kouvola väliltä n. 6 vuotta sitten. Ajoin liikennevirran mukana . 110 mittarin mukaan (-> n. 105 todellista) ja vastaantullut mopoposliini "mittasi" nopeudekseni 118kmh. Hetken väittelin poliisien kanssa n. 5min, mutta ei auttanut. Vieläkin harmittaa etten kiistänyt. Seuraavalla viikolla samassa stanan paikassa peräkärryn kanssa mittasivat minulle 98kmh. Jälleen liikennevirran mukana ja liputus sivuun.

Meikäläinenhän veti pakastepussillisen herneitä hajuntunnistuselimeen ja avauduin sedille oikein kunnolla. tulipahan heitettyä kaikki perinteiset tyyliin: "tiedättehän vitsit poliiseista joista toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa? Vitut ne mitään vitsejä ole..." Lopputulos: Kirjallinen varoitus ja hyvää matkaa...
biggrin.gif


Toiseksi typerin on se, jonka otin alle viikoa aiemmin ostamallani autolla kun unohdin laittaa valot päälle. Automaattisesti kytkeytyi parkit, mutta itse ajovalot piti laittaa itse päälle. Aiemmassa autossa oli täysi ajovaloautomatiikka. Rikesakko eikä selityksiä kuunneltu.
 
Ehdottomasti typerin sakkoni oli vuosi sitten kun tulimme mökiltä kotiin. Tuli vedettyä kotilolla Hartolan-Sysmä tiellä 128 km/h vastaantulevan siiviili prätkäpoliisin tutkaan 80 km/h alueella. Parin kilsan päästä tuli tavallinen prätkäpoliisi vastaan ja käänty perään jollon valahti housuun.
Ei siinä muutaku 26 päiväsakkoa, kortti pois ja muija rattiin loppumatkaksi  onneksi edellisen vuoden verotiedoissa oli vielä opiskelijan tulot!
8 vko oli kortti kuivumassa. Että v*tutti ku voi välillä olla tyhmä.
Sitte otti pattiin vielä enemmän kun sakotuksen jälkeen radio novan liikennetiedotuksissa haastateltiin lahden liikkuvaa poliisia ja kertoivat sillä tiellä olevan 2 moottoripyöräpoliisia. Sanoivat samalla että yksi vetomies oli vetäny pyörällä yli 200km/h samalla tiellä samojen poliisien tutkaan... Sitä mahto v*ituttaa vielä enemmän.
 
Taisi olla v.91 kun keskiyöllä jossain Rovaniemen yläpuolella tuli ohitettua ohituskieltoalueella valkoinen Hiace
baaa.gif
. Vasta rinnalla huomasin sen olevan poliisin tunnuksilla. Rikesakoilla selvisin. Keltaisia tai minkään muunkaan värisiä viivoja ei tiessä ollut, kun oli vasta laitettu uusi päällyste.
 
Typerin sakkoni tuli kotilolla Kellokoskelta Mäntsälään Linjatietä pitkin... Huomasin poliisipyörän tulevan suoralla vastaan ja jonkin verran sen takana tuli maija. Noh, meikäläinen nohevana nosti mittarinopeuden reiluun 80km/h ja annoin mennä. Ihmettelin tosin pyöräpoliisin tuimaa ilmettä kohdatessamme ja hetken päästä maija liputti minut varikolle. Kertoivat minun ajaneen ylinopeutta (84/60). Mielestäni olimme kuitenkin taajaman ulkopuolella (kerroin vielä missä taajamerkki on), eikä nopeutta ollut merkein allennettu, joten "elekeehän nyt". Sen verran oli setä poliisikin epävarma, että pyysi pyörämiestä katsastamaan kertomani taajamerkin sijainnin. Ja takaisin tullessaan ei riemulla rajaa
omg.gif
, taajamerkki olikin maijan takana "piilossa". En sitä nähnyt minä, eikä jututtamassa ollut poliisi.
Vaikea oli kiistää, kun olin kertonut tähtääväni 80km/h nopeuteen.
Muistutus 1188mk joka osamaksuna maksettuna teki 99mk/kk 12kk ajan. Tosin ehdin maksaa puolet ennen kuin ulosottomies lähestyi erääntyneestä sakosta ja toivoi loppumaksun 2 erässä.

Mutta, aamulla kohti Jänkhää...
033102beer_1_prv.gif
 
Stop-merkit ovat aivan naurettavia. On pysäytettävä kulkuväline, juostava sen ympäri kolme kertaa ja lausuttava isämeidänrukoukset, ennen kuin saa mennä risteykseen. Ei ole mitään ero pysäyttämisellä ja sillä, ettäon sen verran vauhtia, että juuri pystyssä pysyy.
Aika erikoisia stop-merkkejä sielläpäin maailmaa.

Kyllä täällä ainakin riittää ajoneuvon pysäyttäminen ja sen jälkeen voi rauhassa jatkaa matkaa.

Jos on niin vitun kova kiire ettei ehdi stop-merkkeihin pysähdellä, niin lähde seuraavalla kerralla vartin verran aiemmin.
 
Minä kun ajelen NIIN varovasti, ettei minulle ole noita sakkoja kertynyt, niin kerrotaan kaverille sattunut tapaus.

Myin kaverille vanhan 125 RD Jammun. Kaveri lähti ajamaan kotia kohti, matkalla loppui bensa ja kaveri alkoi työntämään pyörää. Pari kilsaa myöhemmin kohdalle sattui poliisit, jotka pysäyttivät touhun ja sakottivat sileästä takarenkaasta. Kaveri yritti selittää, etteihän ole edes pyörällä ajamassa, mutta kokeilivat koneen kylkeä ja kun sen lämpimäksi totesivat, pysyi sakko voimassa. On muistanut kaveri vittuilla vähästä bensasta aika montakertaa.
 
Tähän sarjaan sopii hyvin veljeni sarja punaisista valoista.

Junnuna mies juoksi punaisia päin ja sain muutaman kympin tiketin. Pari vuotta myöhemmin samoista valoista tuli hieman kalliimmat, koska alla oli auto ja kiire taas kova.
 
Stop-merkit ovat aivan naurettavia. On pysäytettävä kulkuväline, juostava sen ympäri kolme kertaa ja lausuttava isämeidänrukoukset, ennen kuin saa mennä risteykseen. Ei ole mitään ero pysäyttämisellä ja sillä, ettäon sen verran vauhtia, että juuri pystyssä pysyy.
Aika erikoisia stop-merkkejä sielläpäin maailmaa.

Kyllä täällä ainakin riittää ajoneuvon pysäyttäminen ja sen jälkeen voi rauhassa jatkaa matkaa.

Jos on niin vitun kova kiire ettei ehdi stop-merkkeihin pysähdellä, niin lähde seuraavalla kerralla vartin verran aiemmin.
Pysäytätkä mopon, lasket molemmat jalat maahan, jonka jälkeen vasta käännät typeränä eteentuijottavan pääsi ensin vasemmalle ja sen jälkeen oikealle. Kun ei siellä ketään ole, niin sen jälkeen vasta lähdet liikkeelle. Kannattaisi jo risteykseen tullessa katsoa, ettei sieltä tule ketää, niin voit huoletta jatkaa matkaa ja samalla säästät elämässäsi 15 minuuttia johonkin järkevämpään kuin noihin typeriin rituaaleihin.
 
Sunnuntai ei ketään liikkeellä töistä tullessa, hirvee jälkihiki saunomisen jälkeen, hellettä 25c! Nahkarotsin vetskari auki, pää pyöriin kuin pöllöllä Ei ketään missään pieni kiihdytys 106km/h mäen päältä tulee auto näkyviin jarrutus takas 60km/h ja eikö perkele ole siviili skoudet ja perässä mp-poliisi, tuttavallisesti kysyivät mihinkä kiire, no selostin tilanteen(oli kuuma) ja huumori miehinä sanoivat että tuu tonne takapenkille niin laitetaan ilmastointia kovemmalle että tarkenet ja veivät kortin
 
Back
Ylös