Kävin tossa yks päivä kyseisessä paikassa ja toista kertaa en aio paikkaan enään astua.
Menin liikkeeseen emännälle pyörää katsomaan. huomasin, että paikalla oli ainakin neljä myyjää. Juttelivat keskenään ja eivät noteranneet minua mitenkään. Katselin pyörät läpi ja tutkin tarkkaan 6r:ää istuin pyörän päälläkin moneen otteeseen. Ei vaan yksikään myyjistä tehnyt elettä tullakseen palvelemaan. vaikka siihen suuntan pälyilin. Sitten liikkeeseen tuli keski-ikäinen mies puku päällä ja kaikki myyjät hyökkäsivät kyseistä herraa palvelemaan. Siinä vaiheessa pyysin yhtä myyjää voisiko hän tulla auttamaan minua kun käveli siitä ohi. Ainoa asia mitä kyseinen myyjä teki oli nosti käden pystyyn nenäni edessä ja jatkoi matkaansa eteenpäin. no totesin tässä vaiheessa, että täällä ei kai tavallista 27 vuotiasta pojankloppia palvella. Päätin kuitenkin vielä mennä takkia vaateosastolta katsomaan. Löysinkin sieltä sopivan ja hintakin oli vain 500e. No siellä tulikin sen osaston myyjä palvelemaan. Kysyin löytyisikö takkia m kokona tähän myyjä tokaisi. Eikö mentäisi katsomaan tonne noita halvempia takkeja, kun ei sulla kuitenkaan ole varaa ostaa tuota.
Tässä vaiheessa poltin päreeni lopullisesti ja lähdin ulos liikeestä salaman vauhdilla.
Eli opin sen, että mene liikkeeseen puku päällä ja puhu kommunikaattoriin niin varmaan saat palvelua, mutta jos olet siellä tavallisissa vaatteissa vaikka sinulla olisi rahaa taskusa 10000e niin kuin minulla niin palvelua on turha odottaa ja vittuilua saat ehkä jos kunnolla käyttäydyt.
No kyseinen liike menetti tässä ainakin maksukykyisen asiakkaan.