Mopottajalle kiitos palautteesta. Pari kommenttia siihen.
Se, että tutkielman on laatinut taho, jolla on asiassa intressejä, ei automaattisesti tee siitä puolueellista. Jos ajatellaan asiaa SMOTO:n kannalta, joka edustaa moottoripyöräilijöitä, niin asian voi mieltää toisinpäinkin kuin tuossa ylläolevassa viestissä: jos määräaikaiskatsastuksista voisi osoittaa olevan kustannukset ylittävää hyötyä, niin SMOTO:nhan pitäisi vaatia niitä.
Esiin nostettu pointti painotuksista on tärkeä, tuo riskipainotus on vaikea asia. Palataanpa peruskysymykseen: kuinka moni onnettomuus olisi ainakin teoriassa voitu estää, jos motskari olisi ollut teknisesti kunnossa? Siihen kysymykseen tässä haettiin vastausta.
Tuo painoarvojen määrittely on yksi tapa lähestyä asiaa, tiedossa toki on, että se ei ole likimainkaan ongelmaton tapa ja siinä voi tulla virheitä. Myös tätä asiaa voi havainnollistaa seuraamalla Mopottajan logiikkaa toiseen suuntaan: hyväkuntoisella moottoripyörällä ja hyvällä kelillä on suhteellisen ok vetää kännissä kahtasataa...
Riskitekijöiden painottamisen ongelmista huolimatta väitän kuitenkin, että oikealle hehtaarille tälläkin lähestymistavalla osutaan, koska pelkkää havaintojen lukumäärää tarkastelemalla ei oteta vielä lainkaan kantaa siihen, mikä merkitys niillä teknisillä puutteilla on.
Riskitekijöiden painottamista oikeampi tapa lähestyä asiaa on binäärinen syy-yhteyden arviointi. Pitää kysyä, olisiko onnettomuutta aiheutunut lainkaan, jos pyörä olisi ollut kunnossa. Tuossa paperissa asiaa arvioidaan myös tältä kantilta. Noista tutkituista tapauksista voidaan miltei kaikista melkoisella todennäköisyydellä sanoa, että kyllä, onnettomuus olisi aiheutunut joka tapauksessa, vaikka teknisen puutteen merkitys poistettaisiin koko casesta. Tällöin määräaikaiskatsastusten hyöty lähestyy nollaa. Kausaliteetti on kuitenkin pahuksen vaikea asia, joten tässäkin voi tapauskohtaisesti olla myös eri mieltä. Asiaa ei myöskään auta se, että tapausten täysin tarkkoja olosuhteita ei tiedä (enää) kukaan, ei edes tutkijalautakunta.
Täysin tarkkojen hyötyarviointien tekeminen edellyttäisi myös tilastollisesti suurempaa otantaa. Sellaisen tekemiseksi dataa ei kuitenkaan ole saatavilla, koska kaikkia onnettomuuksia ei tutkita eikä niistä tallenneta tietoja. Käytettävissä oleva aineisto rajaa siten arvioinnit väkisin hehtaarihommiksi. Mahdollisten virheiden huomioon ottamiseksi tuossa paprussa jo korotettiin riskipainotuksia siitä, miksi ne alunpitäen arvioitiin.
Olisi kiinnostavaa lukea perustelut, joilla hyötyarvioinnissa päädyttäisiin jollekin toiselle hehtaarille. Kuten sanottu, pelkästään havaintojen lukumäärää arvioimalla ei päästä vielä alueellekaan.
