Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Taisi olla kesän aikana muutama lyhyempikin letka liikkeellä...Juu siellä nähdään,nyt näkee muitakin kuin meitin "isoletkan" naamoja.
Olihan meitä sentään kolme siinä reissussa.
Oltiin sitä jonkun kerran kahdenkin pyörän "letkana" liikenteessä ja yhden reissun heitin yksinkin, kun kukaan ei uskaltanut lähteä MP-museolle sadetta uhkaamaanTaisi olla kesän aikana muutama lyhyempikin letka liikkeellä...Juu siellä nähdään,nyt näkee muitakin kuin meitin "isoletkan" naamoja.
Olihan meitä sentään kolme siinä reissussa.![]()
Kuinka paljon aikaa on?
Meinaan et videomateriaalia Kuolan niemimaa reissust löytyy 3 numeroisia tunteja![]()
Mä mitään virtahepoja siellä nähnytHarmi että pääsin vain yhdelle lenkille mukaan ja silloi kamera ei ollut mukana. Ens kaudella sitten!
Toki, multa löytyy pari kuvaa virtahevoista Kristiinankaupungista, jos joku haluu niitä katella silloin perjantaina!?![]()
![]()
Kyllä.Voiko tuohon baarimiittiin ihan vain ilmestyä, jos sellaisen kohtauksen kyseisenä perjantaina saan.
Just näin! Ja jos ei ketään tuu niin mä kaljottelen tyhjässä alakerrassa vaikka yksinKyllä.Voiko tuohon baarimiittiin ihan vain ilmestyä, jos sellaisen kohtauksen kyseisenä perjantaina saan.![]()
Näin juuri aion minäkin toimia, ilmestyn paikalle.
Siellä nähdään! Omat pärrät on kaikki kolme niin visusti säilytettävänä ettei pääse niillä osallistumaan, mutta hengessä ollaan mukanaJoulu lähestyy, ja kuten monena aikaisempanakin vuonna olisi tarkoitus joulurauhan julistus kuunnella paikanpäällä, pyörän kera.
Toisinpäin,Siellä nähdään! Omat pärrät on kaikki kolme niin visusti säilytettävänä ettei pääse niillä osallistumaan, mutta hengessä ollaan mukanaJoulu lähestyy, ja kuten monena aikaisempanakin vuonna olisi tarkoitus joulurauhan julistus kuunnella paikanpäällä, pyörän kera.![]()
Voitais muuten kehitellä talven toista baarimiittiä tammikuulle, helmikuussa meitä lähteekin sitten muutama Epsanjan lämpöön ajelemaaneiku![]()
![]()