Nonii.. Homma alotettu.
Sain takakumen pois reilun tunnin tappelun jälkeen. Käytin hommaan ruuvipuristinta ja puukalikkaa jolla painelin kun puristimesta loppui kiristysvara. Usko meinas loppua, kun sillä puristinella ei tahtonut saada kohistettua painetta tarpeeksi 'juureen'. Lopulta se sitten lähti. Sitten huomasinki, että tubelessin sisällä oli sisäkumi. Päätin laittaa sisuksen myös uuden kumin sisään koska en ole varma vuotaako vanne pinnojen välistä.
Metzelerin karoo on jokseenkin jäykkä vääntää paikalleen bilteman 20cm raudoilla, varsinkin ku on tämmönen hankisääski.
Vesisateesta vittuuntuneena päätin jättää etusen huomiseen ja ajoin takarenkaan kanssa huoltoasemalle, että saisin poksautettua renkaan vanteelle. Eipä onnistunut sekään. Toiselta puolelta poksahti noin neljäsosa ja toiselta noin puolet paikalleen.
Mitäs osaatte neuvoa tässä tilanteessa? Otin renkaan sisään lämpeämään ja ajattelin huomenna kokeilla laittaa kuormaliinan renkaan ympärille ja yrittää uudestaan.
Tosiaan siis siellä on nyt sisäkumi paikallaan