riisor
MotOrgBike-vastaava, moderointivastaava
MotOrg ry jäsen
Moderaattori
Motorg ry hallitus
Betatestaaja
Näytti siltä että Päijänteen ympäriajolle olisi kysyntää tänäkin vuonna, joten Tour De Päijänne 2012 ajetaan heti kun viikonloppukelit sen sallii. Tällä hetkellä näyttäis, että tämä onnistuisi jo tulevana lauantaina. Homma lyödään lukkoon tai siirretään eteenpäin huomenna perjantaina - märillä teillä kun ei kiinnosta ajaa..
REISSU TOTEUTUU SUNNUNTAINA 26.8.
Lähtö ja paluu on pääkaupunkiseudulla ja matkaa tulee kaikenkaikkiaan ~700km. Toki kotiin voi karata aikaisemminkin jos siltä tuntuu. Mukaan voi myös tulla reitin varrelta, lisätietoja voi kysellä privaviestillä.
Edellisten vuosien fiiliksiä voi lukea noista linkeistä:
Tour De Päijänne 2008 by Masa
Tour De Päijänne 2009 by riisor
Tour De Päijänne 2011 by riisor
Tarkennan aikataulun ja lähtöpaikan vähän lähempänä, mutta käytännössä reissuun menee koko päivä, edellisinä vuosina n. 12 tuntia. Kahvi- ja ruokataukoja pidetään tietenkin tarpeen mukaan, mutta ei ihan niin usein kuin lyhyemmillä reissuilla.
Lähtö Ruskeasannan Shelliltä klo 9:00.

Viimeksi muokattu:

Eiköhän siirretä reissua?

)