TT:n takuusysteemin toimivuudesta en vielä tiedä, mutta ainakin asiakasta osataan kyykyttää.
Viime viikolla ostamani Riderin BT-palikka oli kuollut jo saapuessaan, joten piti laittaa se takuuseen. Eihän siinä mitään, aamulla palikka mukaan töihin ja ruokiksella kauppaan itkemään sen kanssa. Mutta eipäs kelvannutkaan kauppaan vaan sieltä annettiin ohjeet ottaa yhteyttä TT:n tukeen, josta saisin tarkemmat ohjeet jatkotoimenpiteitä varten.
Siispä takaisin toimistolle ja puhelinsoitto TT:n tukeen. Vielä tässä vaiheessa asiointi tapahtui suomeksi, mutta eipä siinä juuri muuta kysytty kuin sähköpostiosoite ja sanottiin, että sinne tulisi kohta ohjeet palikan postittamiseen.
Ohjeet saapuivat sähköpostiin muutamaa minuuttia myöhemmin ihan kuten luvattiinkin, mutta nyt kieli oli vaihtunut englanniksi. Seuraavaksi piti kirjautua TT:n supporttisaitille omilla tunnuksillaan ja syöttää mm. nouto-osoite ja laitteen ostopäivä. Nekin olivat tietysti piilossa erillisen napin takana. Tämän jälkeen seurasi mieletön litania ohjeita ja todella hämärä UPS:n koodisysteemi - kaikki edelleen englanniksi.
Kaivettuani tietoja aiemmilta sivuilta, alkuperäisestä sähköpostista ja tavattuani ohjeita pitkään ja hartaasti sain viimein (toivottavasti) kaikki vaaditut härpäkkeet ja lippulaput sullottua kuoreen sekä askarreltua tulostamani viivakoodihässäkän kuoren päälle.
Tällä kohtaa alkoi olla jo voittajan olo, mutta ei se vielä tähän loppunut. Vielä piti soitaa UPSille ja tilata übernihkeältä täti-ihmiseltä nouto paketille. Ei ollut ihan helppoa sekään, mutta sain kuin sainkin noudon sovittua firman respasta.
Nyt vain sitten odotellaan jännityksellä miten homma etenee.
Sääliksi käy niitä tekniikkaan perehtymättömiä vähemmän kielitaitoisia ihmisiä, jotka olettavat TT:n tuen toimivan mukavan lupsakasti vain soittamalla siihen mainostettuun suomenkieliseen asiakapalveluun. Multakin kului tähän kaikkeen sen verran aikaa etten uskalla edes ajatella kauanko tuon rumban läpikäyminen kestäisi hoonolla enklannilla, tietämättä joka härpäkkeen teknistä nimeä ja tuntematta kuljetusfirmojen palveluita.
Edit. (H)UPS(ista) ainakin toimii kiitettävän nopeasti. Ei mennyt kuin vajaa 2 tuntia soitosta kun paketti oli jo haettu.