Te jotka ajaneet vasta vähän aikaa, takkuaako ajaminen keväisin talven jälkeen?
Mua jännittää ihan hirveesti lähteä ajamaan keväällä. Ajattelin ihan itseni ja muiden turvallisuuden vuoksi mennä ekaksi isolle parkkipaikalle harjoittelemaan. Ja siirtyä sitten liikenteeseen sellaisiin kellonaikoihin milloin ei hirveästi ruuhkaa, yöllä voisi melkein ajella alkuun niin olisi hiljaista.
Pyöräkin sellainen minkä ostin syksyllä enkä ole ajanut sillä metriäkään, ei hajuakaan miten se käyttäytyy. KOkemusta vaan autokoulun pyörästä viime syksyltä.
Mua jännittää ihan hirveesti lähteä ajamaan keväällä. Ajattelin ihan itseni ja muiden turvallisuuden vuoksi mennä ekaksi isolle parkkipaikalle harjoittelemaan. Ja siirtyä sitten liikenteeseen sellaisiin kellonaikoihin milloin ei hirveästi ruuhkaa, yöllä voisi melkein ajella alkuun niin olisi hiljaista.
Itse olen sen jälkeen vuosien varrella kaatanut kerran pyörän etujarrulla lähes paikaltaan sekä yksi tehdasuusi pyörä lähti alta suunnilleen ekassa käännöksessä kun sliksi takarengas luisti alta melkein kävelyvauhdista. Asfaltilla oli ehkä öljyä tms. Ja kun hommahan oli hallussa, niin olin toki ottanut luistonestonkin pois päältä uuden pyörän ensimmäisellä ajokerralla
Näissä ei tullut kuin lähinnä henkisiä tappioita. Jotain on varmasti vielä kokeilematta, joten sitä odotellessa