Tai ehkä en vaan oivalla, miten meinasit sen toteuttaa? Nosto-ovet on aika onnettomia tiivistysten suhteen
No johan tuohon itse jo vastasitkin
Auton sulamisvesissä kuitenkin on hiukka suolaa yms. joten ihan heti tuo vesi ei kuitenkaan jäätyne. Ja lastaamalla se suurin osa joka tapauksessa olisi tarkoitus poistella, niin se mitä jää ei nyt hääppöinen määrä enää ole. Ja jos se luiska tai tuo ritiläviemäri jäätyy, niin hiukka suolaista kuumaa vettä päällä ja taas vetää - kait edes jonkin aikaa
Vastaava lattiakaato-toteutus on vanhemmilla -85 rakennetussa OKT:ssa, mutta pariovilla ja pidemmällä luiskalla sekä ilman ritiläkaivoa. Eli yksinkertaisesti vielä pahempi scenario. Hyvin on silti homma toiminut, tai ainakin niin hyvin että sen kanssa on pärjännyt
Itselle pariovet eivät ole mahdolliset, sillä autotallin rampin kaato on väärään suuntaan = tien pinta on tallin kynnystä korkeammalla. Siksi tuo ritiläkaivokin on jos/kun tuota ramppia pitkin vesiä valuu, niin ei ihan heti tallin lattia tulvi. Tuo rinne tosin on vielä pelkällä sepelillä (juu, siihen voi jäädä
todella helposti jumiin tallista ulos peruuttaessa), joten niin kauan kun maa on sula, ei valumavesien kanssa ole vielä ollut ongelmia. Ja kyllä, ovi toimii sähköisesti, kaukkarilla. Tosin oven sisäpuolelle ja taloon KHH:n oven viereen on lisätty painonapit, joilla tuota ovea voi myös liikutella = ei aina tartte kaukkaria kaivella. Ja ihan kaiken varuiksi ovessa on myös hätänaru, josta nyppäisemällä oven saa irroitettua nostomoottorista niin oven sisä- (vetonuppi) kuin ulkopuolelta (avaimella)