mchuurre
Vanhempi Jutaaja
Viimeinen kuulutus jutaukselle Renkan lammelle: 05JA07092014.
Pyäriä tulossa 26, HIANOA! Jutaajista osa menee suoraan Renkan lammelle, joten näin piänellä porukalla jutaillaan sitten yhdessä jonossa Porokylästä-> perille.
Ryhmäjutaamisesta jos ei kenellä ollut aikaisempaa kokemusta, niin tässä oiva kertaus opus, mutta muutamia seikkoja haluaisin painottaa:
Jos saavutte "liian" etuajassa Porokylän tapaamispaikalle, eikä ole mitään tekemistä, käykää tankkaamassa pärränne jo etukäteen. Samoin eväitä voipi ostella, jos niitä ei vielä siinä vaiheessa ollut. Ajomatkaa merkiltä huoltamoille tulee 2 min.
Jutaillaan me kaikki muutkin sinne menomatkalla tankkaamaan, mutta jos ei sitä tekemistä ollut, niin em. lyhentää siten muiden odotusaikaa.
Ekat ja ainoat liikennevalot, pyritään heittämään kerralla läpi, mutta jos jono katkeaa, no probleimou, Salpalinjan asemille ei valoista ole matkaa, kuin muutama sata metriä, jossa met muut odotellaan. Jos taas kukaan ei valoista pääse läpi, ryhmitytään valoissa parijonoon, josta jatketaan liikkeelle lähtöä samassa järjestyksessä, kuin niihin tultiin.
Kaikki vilkku- ja käsimerkit toistetaan sekä seurataan peileistä, että takana tuleva toistaa ne myös.
Toistot tehdään merkinannon kohdalla, (noin), eikä ennakoida sitä, eli jokainen vasta vuorollaan. Samoin toisto päätetään kukin samalla paikoin, (noin). Tällöin ei esim kääntyessä vilkuteta 500 metriä ennen kääntymistä, vaan vasta hieman ennen. Tai osoiteta kädellä vasemmalla puolen olevaa psv-kiviestettä järven kohdalla.
Jonossa ei pidä ohitella syyttä. Jos jostain syystä ohitusta halutaan, siitä on ohitettavan annettava kädellä merkki. Vilkku oikealle tarkoittaisi kääntymistä tai pysäköintiä hetken kulttua! Jonojärjestystä on turha muuttaa siitä, mikä se lähtiessä oli. Tärkeintä on vain se että kaikki pääsee turvallisesti perille, oli järjestys mikä tahansa.
Jonojutauksessa etäisyys ( turvaväli ), edellä jutaavaan, vaihtelee aina jutausnopeuden mukaan. Kävelyvaihdissa se on tietenkin muutamia metrejä, kun vastaavasti matkavauhdissa se on kutakuinkin niin, ettei edessä jutaavan rekisterinumerosta saa enää selvää. Mielummin liian paljon, kuin vähän!
Takana jutaava määrää jutausnopeuden. Jos takanajutaavaa ei enää jostain syystä näy, hiljennä...ohjaa tien oikeaan reunaan, hiljennä edelleen, ja jos ei kohta vieläkään ala ajovaloja näkymään, kytke vilkku ja pysähdy odottelemaan. Tämän kun tekee kaikki jonojutaukseen osallistujat, ei kukaan putoa letkasta pois.
Kaveria ei jätetä, kuten ei Kuhmon tst-kentälläkään jätetty !
Kääntymisessä tulee erityisesti muistaa, että jäädään tarvittaessa odottamaan takanajutaavaa risteykseen tai, mielummin, vähän risteyksen jälkeen, ellet häntä muutoin näe. Ja jatkat ajoasi vasta kun kaveri on laittanut vilkun päälle.
Pysähdymme Nurmes-Kuhmo sekä Kuhmo-Rajakangas päätiellä useita kertoja, ennen Renkan lammelle tuloa, joten muista:
-Vilkku oikealle, ( toistot), ennen pysähdystä.
-Pysäköidään pyörät tien oikeaan sivuun, tietä ei ylitetä, vaikka vastapuolella olisikin levike tms.
-Pyärät pysäköidään peräkkäin, n 1 metrin välein toisistaan, ( sopii kävellä välistä ).
-Tien yli ei kävellä, kun vasta viimeisenkin tullessa paikalle. Tai sitten merkilläni.
-Vastaavasti liikkeelle lähdetään vasta kun edelläjutaava on noussut tielle, ( vilkku ).
Tämä siksi, kun tiellä on rekkaliikennettä, eli ei olla kuin varpusparvi siellä täällä, ( tai kuten neuvostojoukot oli =) Rekan on helpompi ohittaa meidän, kun kaikki olemme samalla puolen tietä.
Kaikki ennättävät nähdä ja kuvata kaiken tarvittavan. Tarkoitus on, ettei kukaan aja toisen perään, tai kenekään pyärä ala huilaamaan. Kiirusta meillä ei ole, eikä tule....
Sitten vielä yksi tuli mieleen:
JOS näette meikäläisen jutaavan hätävilkut päällä, suuntaan tai toiseen, merkkiä ei pidä toistaa. Tällöin olen menossa jälkipäätä valvomaan tms. Eikä minua myöskään pidä lähteä seuraamaan!
ps. Tsekatkaa pärränne & varusteenne kondikseen nyt vielä kun on aikaa. Koelastatkaa tarvittaessa ja muistetaan: Ilmanpaineet, valot, kedjud, pakit ja haarukat, jne.